Ensiöjakamo ja rääkkääkkää

Kieli on iloinen asia: se kävi jälleen ilmi, kun Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen osastolla käyneet kirjamessuvieraat saivat ehdottaa suomen kielen hassuinta sanaa. Vastauksia tuli 183, ja niissä ehdotettiin 158:aa eri sanaa. Messuväki ei siis ollut kovin yksimielinen siitä, mikä sana on kaikkein hassuin. Hassu kun voi olla niin monella tavalla.

Ehdotetuista sanoista suurin osa on vanhoja ja vakiintuneita yleiskielen sanoja. Enemmistö on perusmuodossa, mutta joukossa on myös taivutusmuotoja, kuten jotakuta ja kiru. Valtaosa sanoista on substantiiveja. Yhdyssanoja näyttäisi olevan vähemmän kuin sanastossa keskimäärin, ja johdoksia on vain muutama. Monet sanoista ovat kuvailevia, mutta kielikuvat ovat harvassa, esim. ämmäntappaja.

Vastauksissa on hyvin vähän erikoiskielen sanastoa (rouhetopattu, kultivaattori) sekä murre- ja slangisanoja (köpsä, ’hölmö’, dösä ’bussi’). Jonkin verran on sanojen murteellisia muotoja: ”Tiätyämiäs vääristelee kauheasti kirjakieltä.” ”Aennae on käsittämättömän hassuksi viäntynyt ainakin.” ”Kokoloista huvitti virallisessa saatekirjeessä koko-sanan monikkomuotona.”

Useat sanoista viittaavat ihmiseen. Monet tarkoittavat hassua (höpönassu, pöhkö), kuvaavat ulkonäköä (honkkeli, käppänä) tai luonnehtivat muulla tavoin (huithapeli, äkäpussi). Luontonimistä suosittuja ovat sienten nimet, kuten känsätuhkelo, limanuljaska. Ruokalajeista mainitaan mm. klimppisoppa ja mämmi.

Joukossa on myös erisnimiä, kuten Belgia, Hörölä ja Kärvänttälänraitti. Nimet ovat kuitenkin  erikoistapauksia, koska niissä hassuus voi olla harkittua. Esimerkiksi Sallan legendaarinen Äteritsiputeristsipuolilautatsibaari sai kuulemma nimensä, kun omistajan oli vaikea rekisteröidä nimeä, joka ei olisi jo käytössä.

Sanoja kaikille aisteille

Sanan hassuutta perustellaan monesti ”soundilla”. Tötterö ja ulpukka naurattavat, koska kuulostavat hassuilta. Ärripurri soi mukavasti lausuttaessa, ja ruori kuulostaa musikaaliselta. Yhdistelmä ui tekee suikerosta hassun kuuloisen, ja k kaikuu kivasti sanassa katinkontit.

Ehdotuksissa on paljon sanoja, jotka sisältävät vokaaleita y, ä ja ö, esim. kääkkä, mökkihöperö, lökäpöksy. Samat vokaalit mainitaan monissa perusteluissa. Erityisen hauskana pidetään sitä, kun vieraskieliset yrittävät lausua näitä. Ulkomaalaisten bravuureja ovat mm. höppänä ja hölkynkölkyn.

Sanan hassuus voi perustua myös ulkonäköön. Töpseli näyttää hassulta kirjoitettuna, samoin yötyö, joka tosin ”kuulostaa vielä hassummalta englantilaisen lausumana”. Sanan pupu hauskuus taas perustuu siihen, miltä puhuja näyttää sanaa tuottaessaan.

Sanan lausuminen voi myös tuntua hassulta. Yhden mielestä yökyöpeli muotoutuu hauskasti suussa, toisen mielestä yö-diftongi tuntuu oksettavalta. Höystön vokaaleita taas voisi pyöritellä suussa loputtomiin, ”höyyystö”. 

Muoto

Sana voi olla hassu sekä pituutensa että lyhyytensä vuoksi. Hupaisan pitkänä pidetään sopeutumiskäyttäytymistä. Sanamuodossa määränpäättömyydessäänsäkään ”ilmaistaan yhdellä sanalla asia, johon tarvitaan muissa kielissä monta sanaa”. Toisaalta yö on niin lyhyt, ettei ”se ole oikein sanakaan”.

Hassuus voi piillä myös sanan rakenteessa. Saippuakauppias on sama väärin päin. Sanamuodossa aatteessaan on tuplakirjaimet viidesti ja taivutusmuodossa vaa’an kolme a:ta peräkkäin. Sanassa hääyöaie on peräti kuusi eri vokaalia ”yhtä hönkäystä vastaan”.

Monissa ehdotetuissa sanoissa on äännetoistoa, sointuisuutta ja rytmikkyyttä. Sisustusassistentissa on aika monta s-kirjainta ja salakavalassa viisi a-loppuista tavua. Alkusointua on sanoissa kököttää ja marmattaa, loppusointua höpsönlöpsössä ja tikutakussa. Oma rytminsä on sanoissa pumpernikkeli ja uusavuttomuus.

Merkitys

Sanojen hassuutta perustellaan myös merkityksellä. Monimerkityksisyytensä ja vivahteikkuutensa vuoksi hauskoina pidetään härveliä, mukulaa ja änkyrää sekä sanamuotoja anna ja jopa.

Sanaa voidaan pitää huvittavana yhtä hyvin siksi, että sanan merkitys tunnetaan, kuin siksi, ettei sitä tunneta. Vätys on hassu, koska ”sana ymmärretään joka puolella Suomea”. Pökkyräpaisti  hymyilyttää, koska ”sitä ei tunneta muualla kuin Kälviällä”. Köpsän hupaisuus perustuu siihen, ettei se ole yleisesti tunnettu vaan ”sitä joutuu aina selittelemään”.

Hilpeyttä herättää myös merkityksen ja äänneasun vastaavuus. Erityisen kuvaavina mainitaan sanat kutkutus, lääpällään, nöhnöttää, rutjake ja tursas. Toisaalta hassuna pidetään myös sitä, etteivät merkitys ja äänneasu vastaakaan toisiaan: sanasta öylätti ”ei voi edes päätellä, mitä se tarkoittaa”.

Sanojen mielleyhtymätkin hauskuuttavat: Yhdelle tulee sanasta allergikko mieleen liskoeläimet (gekko): ”Allergikot oirehtivat…” Toiselle tädyke herättää mielikuvan, jossa ”yhdistyvät hauskasti täti ja kasvi”. Kolmas ei oikein tiedä, mitä ökkömönkiäinen tarkoittaa, mutta ”onomatopoeettinen asu tuntuu hauskalta ja synnyttää voimakkaan positiivisen mielikuvan”.

Osaa vastaajista hymyilyttää sanojen keinotekoisuus ja pönäkkyys (omakotitalo, painopistealue). Yksi ihmettelee, onko energiajae jätteen kiertoilmaus. Toisen mielestä ensiöjakamo (kaapeliverkkotekniikan termi) kuulostaa väkisin väännetyltä, vähän reppanalta. Kolmas pitää parisuhdetta omituisena tapana puhua rakkaudesta. Neljännen mielestä piispuus on melko totinen asia, joka ei voisi pöhkömmältä kuulostaa.

Jotkut vastaajat innostuvat analysoimaan yhdyssanoja. Ristiriitaisuutensa vuoksi hölmöinä pidetään sikahyvää, poikamiestyttöä ja hullunhauskaa (”hullu ei ole hauska”). Suupielet saa virneeseen myös mielikuvitus (”sen näkee”) ja kielikukka, jonka ”tilalle sopisi paremmin kieliruoho”.

Monipuolisesti hassu?

Sanassa voi olla hassua muoto, rakenne, merkitys, mielleyhtymät, mutta hupsuus voi liittyä myös alkuperään. Pylpyrää pidetään hassuna, koska sanan syntyhistoriaa ei tunneta. Äiti taas huvittaa, koska sana on germaaninen laina mutta se on kadonnut lainanantajakielestä.

Joissakin vastauksissa hassuutta perustellaan monesta näkökulmasta: ”Höykäsenpölähtämä sisältää paljon ö- ja ä-kirjaimia, kuulostaa hölynpölyltä ja saa hyvälle tuulelle.” ”Ämmä on palindromi, jonka alussa ja lopussa on anglosakseille tuntematon vokaali. Symboloi hyvin iäkästä naista.”

Vaikuttaakin siltä, ettei hassuutta kannata tarkastella kovin yksipuolisesti. Maailman hassuin suomen kielen sana täyttänee mahdollisimman monta seuraavista kriteereistä:

• sisältää paljon y:n, ä:n ja ö:n yhdistelmiä ja toistaa yhtä tai kahta konsonanttia
• on sointuisa ja rytmikäs, mutta pitkä ja vaikea lausua, mielellään palindromi
• on kuvaava, mutta ei tarkoita mitään
• nimeää hassun kohteen omituisella tavalla.