Monet lienevät hiljattain huomanneet uutisen Suomen kielen perussanakirjan ilmestymisestä. Millaisesta kirjasta oikein on kysymys?
Perussanakirja on suomen yleiskielen sanoja suomeksi kuvaava teos, ja se on laadittu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielitoimistossa. Aikaisemmin tällaisia yleiskielemme sanaston laajoja kuvauksia on julkaistu vain yksi, nimittäin Nykysuomen sanakirja, joka ilmestyi alun perin kuutena osana vuosina 1951–61. 1960-luvulla tästä teoksesta julkaistiin sisällöltään muuttamaton kolmiosainen painos, ja 1970-luvulla sarjaa alettiin täydentää itsenäisillä lisäosilla. Yleiskielen sanavaroja kuvaavat alkuosat ovat kuitenkin yhä sisällöltään täsmälleen alkuperäisessä asussa. Niitä ei ole uudistettu kolmeenkymmeneen vuoteen. Lisäksi on vielä mainittava se seikka, että Nykysuomen sanakirja perustuu alkuosiltaan pääasiassa 1930-luvulla kerättyyn aineistoon, joten se on selvästi 1900-luvun alkupuoliskon kielen eli menneen maailman kuvaus, sellaisena kyllä korvaamattoman arvokas.
Nyt siis olemme saamassa suomen nykyiseen yleiskieleen uuden oppaan, Suomen kielen perussanakirjan. Alkusyksystä 1990 ilmestyi sen ensimmäinen osa, joka sisältää sanat aakkosista kööriin eli a:sta k-kirjaimen loppuun. Sanakirjasta ilmestyy vielä kaksi osaa noin puolentoista vuoden välein, ja koko kolmiosainen teos on valmiina keväällä 1994. Sen laajuudeksi tulee yhteensä noin 100 000 hakusanaa ja 2 000 sivua. Uuden nykykielen sanakirjan tarpeellisuutta kuvaa muun muassa se seikka, että Perussanakirjan hakusanoista yli 20 % on peräisin kolmen viime vuosikymmenen ajalta, eli enemmän kuin joka viides hakusana puuttuu vielä Nykysuomen sanakirjasta. Yleiskielemme sanaston muuttumista voitaisiin havainnollistaa myös sillä tavoin, että suomen kieleen näyttää ilmaantuvan tätä nykyä päivittäin kaksi tai kolme sellaista sanaa, jotka ansaitsevat päästä mukaan yleiskielen sanakirjaan. Tämä kertonee jotain sanaston uudistumisnopeudesta. Muutama esimerkki useimmille tutuista sanoista, joilla ei vielä ole paljon ikää: aaltovoimala, aamiaismajoitus, citykulttuuri, epiduraalipuudutus, harsuuntua, henkilöstöanti, kaaosteoria, karvalakkilähetystö, kasinotalous. Tässä pienen pieni otos viime vuosikymmenien sanasadosta.
Moni saattaa miettiä, mihin ihmeeseen oikeastaan tarvitaan yksikielistä sanakirjaa. Kaksi- tai useampikielisen idea on ilmiselvä: esimerkiksi suomalais-ruotsalaisesta sanakirjasta näkee, että tyttö on ruotsiksi flicka ja rakastaa on älska, mutta mitä tekee yksikielisellä, kuka sellaista tarvitsee? Yritän kuvata lyhyesti, millaista tietoa Suomen kielen perussanakirjassa on.
Ensinnäkin Perussanakirjasta voi tarkistaa sanojen oikean kirjoitusasun, vaikkapa montako t-kirjainta on kantarellissa, montako l-kirjainta verbissä kuulostaa. Oikea vastaus on molemmissa tapauksissa yksi. Myös suomen sanojen taivutuksessa esiintyy runsaasti ongelmia: sanotaanko analyysia vai analyysiä. Onko kaihi-sanan partitiivi kaihia vai kaihea jne. Kaikki mainitsemani taivutusmuodot ovat oikeita. Perussanakirjassa taivutustiedot on annettu hakusanoihin merkittyjen numeroindeksien avulla. Nämä indeksit viittaavat kirjan ensimmäisen osan alussa olevaan mallisanataulukkoon, joka kuvaa suomen kielen kaikkien nominien ja verbien taivutusta. Indeksimerkinnän lisäksi on usein esiintyviin taivutusongelmiin pyritty antamaan helpommin tulkittavat, sanalliset ohjeet.
Yksikielisten sanakirjojen keskeistä sisältöä on sanojen merkitysten kuvaus, niin myös Perussanakirjan. Tämä puoli kiinnostanee monia, esimerkiksi silloin, kun sanomalehdessä tulee vastaan sana, jonka sisältö ei tunnu aivan selvältä. Perussanakirjasta voi esimerkiksi katsoa, mitä tarkoittavat eines, euroaika, kansankoti, kulttielokuva, meritekniikka tai parisuhde, tai sen sivuilta ihailla, miten monikäyttöisiä ovatkaan yleisimmät teonsanamme, esimerkiksi antaa ja käydä.
Perussanakirjassa annetaan myös esimerkkejä sanojen käytöstä lauseissa. Esimerkkien tehtävänä on tarkentaa hakusanojen merkitysten kuvausta ja kertoa, millaisissa lauserakenteissa sanat tyypillisesti esiintyvät. Erityistä huomiota on kiinnitetty ongelmallisiin rakenteisiin, vaikkapa siihen, miten käyttäytyy vierasperäinen teonsana konsultoida. Perussanakirjassa on tämän hakusanan kohdalla kaksi käyttöesimerkkiä: konsultoida työtoveriensa kanssa ja konsultoida erikoislääkäriä potilaan hoidosta. Nämä mallit auttanevat käyttämään kyseistä sanaa oikein.
Varsinkin työkseen kirjoittavat ovat usein sillä tavoin sanapulassa, että he etsivät sanoille korvaavia, synonyymisiä ilmauksia. Myös tältä osin Perussanakirja yrittää olla avuksi antamalla monille hakusanoille synonyymejä ja lähivastineita. Esimerkiksi sana-artikkelissa kertoa on mainittu merkitykseltään läheiset teonsanat kuvailla, selostaa, esittää, ilmaista, ilmoittaa, tiedottaa, lausua, mainita, sanoa, puhua, selvittää, kertoilla, jutella, haastella, tarinoida ja pakinoida.
Suomen kielen perussanakirjaa toimitettaessa on yhtenä tärkeänä kohtana ollut nykykielen fraseologian esittäminen, ja fraseologia on käsitetty laajasti sananlaskuista aina arkikielen sanontoihin. Muutama esimerkki kertonee parhaiten, millaisesta aineksesta on kyse. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Sopii kuin hajuvesi lihapullaan. Homma on hanskassa. Kansakunnan kaapin päällä. Istua kahdella tuolilla. Ajaa käärmettä pyssyyn. Keskinäisen kehumisen kerho. Olla temppelin harjalla. Tykätä jostain kuin hullu puurosta. Nämä sanonnat lienevät useimmille tuttuja, mutta niiden tarkat merkitykset ehkä eivät. Tällaisten fraasien sisältö on yritetty selittää Perussanakirjassa. Esimerkiksi hakusanan kissa kohdalta selviää, mitä tarkoittaa kissan pöydälle nostaminen.
Yleiskielen sanakirjaan ei voida ottaa mukaan kaikkia kielessä esiintyviä ja mahdollisia sanoja. Esimerkiksi yhdyssanojen määrää on pakko rajoittaa. Kukaan ei kaivanne sellaisia muodosteita kuin kolmikymmenvuotisjuhlamatinea tai turvakaarisäännöstoimikunta.Ymmärrettävää lienee sekin, että Euroopan yhdentymisen ajankohtaisuudesta huolimatta tilaa ei ole sellaisille lehdistössä käytetyille sanoille kuin euroliturgia, euromössö, eurosukupolvi ja europotpuri.
Perussanakirjan 100 000 hakusanan joukko on yritetty rajata sillä tavoin, että mukaan tulevat yleiskielen keskeiset sanat. Sanakirjan avulla pitäisi toisin sanoen pystyä tulkitsemaan tämän päivän sanomalehden teksti ja radiosta kuuluva puhe. Lisäksi mukaan on otettu melko runsaasti myös arkisen puhekielen ainesta, varsinkin sellaista, joka näyttää esiintyvän usein joukkoviestimissä. Onpa mukana ripaus slangiakin. Sama koskee myös erikoisalojen termejä. Usein esiintyvät ja sisällöltään tärkeät termit on haluttu ottaa mukaan.
Kun Suomen kielen perussanakirja on kokonaan valmis noin kolmen vuoden päästä, sen toimitusta ei suinkaan lakkauteta, vaan työ jatkuu hieman toisenlaisena. Sanakirjateksti on käytettävissä aikanaan myös tietokonemuodossa, eli hienommin sanottuna syntymässä on ATK-pohjainen suomen yleiskielen sanatietokanta. Tätä tietokantaa on tarkoitus pitää jatkuvasti ajan tasalla, ja sen pohjalta voidaan myöhemmin painaa sanakirjan uusia laitoksia. Koko tietomäärä, olipa kyse koneen muistissa olevasta tai kirjojen sivuilla esitetystä tiedosta, on olennainen osa kulttuuriomaisuuttamme, voisipa sanoa yhteistä kansallista varallisuutta siinä missä tiet, suomalainen insinööritaito tai julkiset rakennukset.