Uusi etu- ja sukunimilaki voimaan

Vuoden 2019 alussa tuli voimaan etu- ja sukunimilaki, jolla kumottiin entinen, vuodelta 1985 ollut laki. Vuoden 1985 laki koski alun alkaen vain sukunimiä, mutta vuonna 1991 siihen lisättiin etunimiä koskevat säännökset (vuodelta 1945) ja lain nimike muutettiin nimilaiksi (694/1985). Sen jälkeen nyt kumottuun nimilakiin tehdyt muutokset ovat merkinneet lähinnä vain nimenmuutosten helpottamista.

Sukunimilain perusperiaatteiden uudistuksesta on kulunut 33 vuotta, kokonainen sukupolvi. Etunimistöä koskevat säännökset ovat peräti 73 vuoden takaa. Noina vuosikymmeninä niin Suomi kuin maailma ovat muuttuneet paljon. Muutokset perherakenteissa, kansainväliset vaikutteet, monikulttuuriset perheet ja maahanmuutto olivat luoneet tarpeen tarkastella uudestaan nimilain sisältöä. Myös hallinto loi painetta keventää nimenantomenettelyä. Asenteet ovat vuosikymmenten mittaan sekä avartuneet että yksilöllistyneet.

Uusi laki sallii aiempaa useampia vaihtoehtoja, joista voi valita mieleisensä. Kenenkään ei silti ole tarvis poiketa totutusta omalla kohdallaan. Lain keskeiset muutokset on esitelty mediassa jo moneen kertaan, minkä vuoksi keskityn seuraavassa kohtiin, jotka nimenvalinnan näkökulmasta saattavat aiheuttaa epätietoisuutta.

Etunimiä saa olla neljä

Etunimiä on oltava vähintään yksi, mutta useampaa ei ole pakko antaa. Enimmäismäärä nousee kolmesta neljään. Kansainvälistyminen on tuonut mukanaan tilanteita, joissa sisaruksilla on jo käytössä neljä etunimeä, jotka on myönnetty jonkin toisen maan lainsäädännön mukaan.

Kolmen etunimen rajoitus ehti olla voimassa 73 vuotta. Se otettiin käytännön syistä ensimmäiseen, vuoden 1945 etunimilakiin. Vaikka tuohon aikaan tavallisin tapa oli antaa lapselle yksi tai kaksi nimeä, oli niitä saatettu antaa huomattavasti enemmänkin. Klassinen esimerkki tästä on Ilmari Kiannon tyttären nimeksi mainittu Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka, josta tosin väestötietojärjestelmään on kirjattu vain neljä ensimmäistä.

Vakiintuneen nimikäytännön mukainen nimi

Edeltävässä nimilaissa käytetyn muotoilun mukaan nimen oli oltava ”muodoltaan tai kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön mukainen”. Tämä kotimaisen nimikäytännön vaatimus on nyt muuttunut niin, että etunimistön osalta edellytetään vakiintunutta etunimikäytäntöä. Etunimen vakiintuneisuutta tarkastellaan suomalaiseen väestötietojärjestelmään tallennettujen etunimien perusteella, jolloin on kyse nimien muodosta, sisällöstä ja kirjoitusasusta. Mikä tahansa nimi ei siis edelleenkään käy uudisetunimeksi.

Suomen etunimistö on satojen vuosien ajan ollut valtaosaltaan lainatavaraa. Nämä nimet ovat ajan mittaan sopeutuneet suomen kielen äännejärjestelmään. Kansainvälistyminen on lisännyt vieraskielistä ainesta lyhyessä ajassa entisestään. Väestötietojärjestelmässä on käytössä oleviksi etunimiksi kirjattu tätä nykyä noin 143 000 nimeä, joista tosin osa on tulkittu eri nimiksi lähinnä teknisistä syistä. Yhdysmerkin sisältäviä, yhdeksi nimeksi laskettuja nimiä on noin 37 000 (Aada-Anniina, Samu-Heikki), ja näiden lisäksi on joukko yhteen kirjoitettuja nimiä kuten Annamaija ja Juhapekka. Eri nimiksi tulkitaan myös saman nimen erilaiset kirjoitusasut (Aleksandra, Alecsandra, Alexandra; Mahmod, Mahmoud, Mahmud jne.)

Uudisetunimen on oltava muodoltaan ja merkityssisällöltään etunimityyppinen. Esimerkiksi useat esineitä tarkoittavat sanat, kuten pöytä tai polkupyörä, eivät ole etunimityyppisiä. Etunimessä on oltava vähintään kaksi kirjainta, ja niistä vähintään toisen on oltava vokaali. Nimi ei saa sisältää muita välimerkkejä kuin yhdysmerkin, ja se on kirjoitettava latinaisin kirjaimin. Iso alkukirjain kuuluu nimen alkuun ja kaksoisnimessä yhdysmerkin jälkeen, joten esimerkiksi annamari ja OlliPekka eivät kelpaa virallisiksi etunimiksi. Uudisetunimen on oltava muutenkin nykyisen oikeinkirjoituksen mukainen ja äännerakenteeltaan lausuttavissa.

Suomen etunimistö on satojen vuosien ajan ollut valtaosaltaan lainatavaraa, ja kansainvälistyminen on lisännyt vieraskielistä ainesta lyhyessä ajassa entisestään.

Etunimen tulee edelleen lähtökohtaisesti olla vakiintunut samalle sukupuolelle. Sitä, onko tietty nimi vakiintunut naisen tai miehen nimeksi vai molempien, voidaan arvioida väestötietojärjestelmästä ilmenevien tietojen perusteella. Ehdotettu etunimi voidaan kuitenkin hyväksyä, jos nimi on käytössä vähintään viidellä nimensaajan kanssa samaa sukupuolta olevalla elossa olevalla henkilöllä, vaikkei se olisikaan vakiintunut tälle sukupuolelle. Tätä harvinaisempien nimien kohdalla asiaa harkitaan tapauskohtaisesti erikseen.

Harkintaa edellytetään siinäkin, ettei etunimi ole ilmeisen sukunimityyppinen. Edeltävä nimilaki esti ottamasta etunimeksi nimeä, joka oli jo sukunimenä käytössä. Käytännössä se sulki pois monet sellaiset suomenkieliset sanat, jotka olisivat etunimiksi soveltuneet, mutta jotka oli jo ehditty ottaa sukunimiksi esimerkiksi 1800- ja 1900-luvun suurissa sukunimenotoissa tai -muutoissa. Osa niistä on siitä huolimatta päätynyt sekä suku- että etunimiksi, kuten vaikkapa Lumi, Laine, Sulo, Kaino, Kanerva, Taito ja Vieno.

Ilmeisen sukunimityyppisiä ovat nimet, jotka helposti sellaisiksi tunnistaa. Niitä ovat esimerkiksi paikannimityyppiset, talonnimistä tai käännösteitse syntyneet nimet kuten Anttila, Södergård ja Vihervaara, nen-loppuiset nimet kuten Aaltonen, Pekkanen, Hyvönen, man-loppuiset kuten Backman ja Snellman, liikanimityyppiset nimet kuten Paloposki ja Rautakoura ja ammatin- ja arvonnimitykset kuten Eversti, Sir.

Haitallinen tai pahennusta aiheuttava nimi

Uuden lain mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi tai etunimistä muodostettu kokonaisuus, joka ei ole omiaan aiheuttamaan haittaa tai pahennusta tai joka ei ole muuten etunimeksi ilmeisen soveltumaton. Uutta on se, että hyväksyttävyyttä arvioidaan myös nimien muodostaman kokonaisuuden kannalta.

Nimestä aiheutuvan haitan arviointi kuuluu lähtökohtaisesti sille, joka ilmoittaa nimestään tai hakee nimeä. Lopullinen haitan arviointi jää kuitenkin nimiviranomaisille etenkin silloin, kun etunimeä ehdotetaan lapselle. Lapsen nimeä hyväksyttäessä otetaan huomioon nimen vakiintuneisuus ja se, ettei nimi ole lapsen edun vastainen ja aiheuta lapselle haittaa. Sellaisiksi voidaan tulkita esimerkiksi liian monisanaiset ja tarpeettoman hankalasti kirjoitettavat ja muistettavat nimet.

Pahennuksen aiheuttamisen mahdollisuutta arvioidaan yleisen edun, ei nimenhakijan omasta näkökulmasta. Pahennusta aiheuttavaksi etunimi tai etunimien muodostama kokonaisuus tulkitaan silloin, jos se on kirosana, lietsoo vihaan tai viittaa sukupuoliseen kanssakäymiseen, rikolliseen toimintaan, kyseenalaisiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai uskonnolliseen tai elämänkatsomukselliseen vakaumukseen sen kielteisessä merkityksessä.

Ilmeisen soveltumattomiksi etunimiksi voidaan tulkita esimerkiksi numerot, erikoismerkit tai yksittäiset kirjaimet, mielivaltaiset kirjainyhdistelmät, arvon ja ammatinnimitykset. Esimerkiksi Perusinssi ja Maakrapu eivät käy etunimiksi.

– Kaikissa edellä esitellyissä tapauksissa ratkaisuun vaikuttavat vakiintunut nimikäytäntö ja yleiseen kielitajuun kuuluva tuntuma siitä, minkätyyppinen on etunimeksi selvästi tunnistettava nimi.

Sukunimet: lähtökohtana oman nimen säilyminen

Sukunimet periytyvät, joten lapsi saa sukunimensä vanhemmiltaan. Laissa ensisijaisena lähtökohtana korostuu oman nimen säilyttäminen avioliitossakin: ”Kummallakin puolisolla säilyy vihittäessä se sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, joka hänellä oli avioliittoon mennessään, elleivät puolisot muuta sovi.” Tältä osin laki on kehittynyt aiempaa tasa-arvoisempaan suuntaan. Puolison luvalla voi edelleen ottaa toisen puolison nimen tai sukunimiyhdistelmän. Aiemmalta puolisolta saatua nimeä ei kuitenkaan voi siirtää uudelle puolisolle.

Sukunimiyhdistelmät

Uutta on se, että nyt molemmilla puolisoilla on mahdollisuus sukunimiyhdistelmään; he voivat valita joko yhteisen nimiyhdistelmän tai tietyin ehdoin kumpikin omansa. Aiemmin vain toinen puoliso sai liittää oman sukunimensä toisen puolison nimeen, ja senkin vain henkilökohtaisena nimenään. Käytännössä se merkitsi useimmiten sitä, että mies säilytti oman sukunimensä, vaimo liitti oman sukunimensä miehen sukunimen edelle, ja yhteinen osa periytyi lapsille.

Jos puolisot päätyvät sukunimiyhdistelmään, he voivat valita nimien järjestyksen ja sen, yhdistetäänkö siihen kuuluvat sukunimet yhdysmerkillä vai ei. Jos puolisot Lindgren ja Mattila haluavat yhteisen sukunimen tai yhteisen sukunimiyhdistelmän, heidän nimekseen voi tulla Lindgren, Mattila, Lindgren-Mattila, Lindgren Mattila, Mattila-Lindgren tai Mattila Lindgren.

Jos vanhemmilla on yhteinen sukunimiyhdistelmä, myös lapsi voi saada sen. Samaa nimien järjestystä ja kirjoitustapaa noudatetaan seuraavienkin lasten kohdalla. Samoin menetellään, jos vanhemmilla on eri sukunimiyhdistelmät ja lapselle valitaan jompikumpi niistä. Lapsille voidaan valita myös jommankumman vanhemman suvun nimi. Näin patriarkaalisesta perinteestä poiketen äidin suku katsotaan ainakin laissa nimeltään yhtä arvokkaaksi miehen suvun kanssa.

Sukunimien määrä

Vaikka laki antaa mahdollisuuden sukunimiyhdistelmiin, sukunimien määrä ei voi kasvaa äärettömiin. Sukunimiä ei voi yhdistää kahta enempää, ja nimiyhdistelmästään voi hakemusmenettelyllä halutessaan poistaa toisen nimen.

Sukunimi voi pinnalta katsoen näyttää sisältävän kaksi tai useammankin nimen ilman, että kyse on lain tarkoittamasta sukunimiyhdistelmästä. Tällaisia periytyviä sukunimiä, jotka katsotaan vain yhdeksi sukunimeksi, ovat esimerkiksi Akaan-Penttilä, Brummer-Korvenkontio, Erä-Esko, Gallen-Kallela-Sirén, Hisinger-Jägerskiöld, Hiivala-Jakku, Järvi-Laturi, Korppi-Tommola, Vuolle-Apiala. Näitä nimiä ei hajoteta uutta sukunimiyhdistelmää muodostettaessa. Suuri osa yhdysmerkin sisältävistä nimistä perustuu alkujaan talonnimeen, joissa on tarkentavia määriteosia ja kahden talonnimen yhdistelmiä, mutta joukossa on myös vanhoja sukujen yhteenliittymiä ja vanhan nimen ja sen käännöksen yhdistelmiä.

Uudissukunimi

Etu- ja sukunimilaissa termi uudissukunimi tarkoittaa sellaista uutta sukunimeä, joka ei ole Suomen väestötietojärjestelmän mukaan aktiivikäytössä kenelläkään elossa olevalla. Kaikki uudissukunimet lähetetään nimilautakunnan arvioitaviksi lukuun ottamatta sellaista nimeä, joka on ollut hakijalla aikaisemmin käytössä.

Uudissukunimen edellytetään olevan muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön mukainen. Uudissukunimen on oltava nykyisen oikeinkirjoituksen mukainen; vanhentuneita kirjoitusasuja ei hyväksytä, vaikka niitä onkin käytössä joissain vanhoissa periytyvissä nimissä. Sukunimiä tarkastellaan kotimaisten kielten taustaa vasten. Jos hakijalla on liittymä vieraaseen valtioon, noudatetaan hakijan toivetta saada oman kulttuurinsa mukainen nimi.

Uudissukunimiä voi keksiä itse. On myös tavallista, että vieraskielisiä nimiä lyhennetään tai mukautetaan suomen kielen äänteistöön sopiviksi. Niitä varten, jotka kokevat nykyisestä sukunimestään haittaa, mutta eivät ole itse löytäneet sopivaa uutta nimeä itselleen, on Kotimaisten kielten keskus julkaissut luettelon Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi (linkki luetteloon lähdeluettelossa).

Kuten etunimeksi myös uudissukunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka ei ole omiaan aiheuttamaan pahennusta tai haittaa tai joka ei ole sukunimeksi ilmeisen soveltumaton.

Sukunimi voi aiheuttaa haittaa pituutensa, monimutkaisuutensa tai yleiskielisen merkityksensä vuoksi. Uudissukunimen mahdollista haittaa arvioi ensisijaisesti hakija itse. Sukunimeä ei kuitenkaan oteta pelkästään itselle, vaan se periytyy. Nimen on siksi oltava sellainen, ettei se aiheuta haittaa lapsillekaan, vaikka niitä ei vielä olisi. Ellei näin ole, viranomainen voi evätä nimen.

Pahennusta aiheuttaviksi ja sopimattomiksi katsotaan nimet, jotka viittaavat väkivaltaan tai sen uhkaan tai toisten ihmisten tai kansalaisten halveksuntaan. Tämänsisältöisissä nimissä hakijan oikeutta päättää itse nimensä sopivuudesta on rajoitettu yleisen edun vuoksi. Päätös kuuluu maistraateille ja viime kädessä hallintotuomioistuimelle.

Sukunimien lakisuoja

Toisella käytössä olevan sukunimen käyttöönottoa on säädelty lailla vuodesta 1920 lähtien. Kun tuohon aikaan ei kaikkia sukunimiä voinut helposti tarkistaa mistään, laki tyytyi suojaamaan sukunimet, joka olivat yleisesti käytössä tai tiettävästi toisella suvulla. Nimen sai vain, jos hakija itse tai hänen esivanhempansa olivat nimeä laillisesti käyttäneet. Vuoden 1985 sukunimilaki ulotti suojan nimeen, jonka ”yleisesti tiedetään vakiintuneen määrätyn kotimaisen tai vierasmaalaisen suvun nimeksi”.

Sähköiseen väestörekisteriin siirtyminen teki vähitellen mahdolliseksi ottaa huomioon kaikki sukunimet, ei vain yleisesti tiedossa olevat. Niinpä vuonna 1998 nimilain sukunimien suojaa täydennettiin lisäämällä suojan piiriin kaikki sukunimet, jotka on merkitty Suomessa väestötietojärjestelmään.

Tuoreessa etu- ja sukunimilaissa suoja on rajattu koskemaan aktiivikäytössä olevia sukunimiä (4. §), ei enää käytöstä poistuneita sukunimiä. Käytöstä poistuneisiin sukunimiin lasketaan paitsi kuolleiden henkilöiden mukana poistuneet nimet myös aiemmat, esimerkiksi nimenmuutosten tai puolison nimen omaksumisen myötä taakse jääneet nimet, jos kyseisiä sukunimiä ei ole enää muilla käytössä. Ilman erityistä syytä ei kuitenkaan voi ottaa yleisesti tunnetun ja historiallisesti merkittävän kotimaisen tai ulkomaisen suvun nimeä (18. §).

Väestötietojärjestelmään merkityn elossa olevan henkilön käytössä olevan sukunimen voi saada vain tietyistä syistä. Sellaisesta on kyse esimerkiksi silloin, jos hakija tai hänen esivanhempansa (enintään viidennessä polvessa hakijasta lukien) ovat todistettavasti käyttäneet kyseistä sukunimeä. (16. §.)

Lähteet

Ehdotuksia uusiksi sukunimiksi. Kotimaisten kielten keskus. https://www.kotus.fi/julkaisut/nimijulkaisut/ehdotuksia_uusiksi_sukunimiksi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Etu- ja sukunimilaki 946/2017. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170946(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Kangas, Urpo 2019: Etunimet, sukunimet ja laki. Helsinki: Alma Talent.
Nimilainsäädännön uudistaminen. Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017. Oikeusministeriö/Justitieministeriet. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79843/OMML_21_2017_Nimilain_uudistaminen.pdf(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).