Kielenhuoltajan toimenkuvaa ei ulkopuolisen ole helppo hahmottaa. Kielitoimisto saa joskus moitteita siitä, ettei se puutu yleiskielen julkisessa käytössä esiintyviin virheisiin. Miten muuten kieltä sitten voidaan vaalia? Mitä Kielitoimisto oikein tekee?
Kielenhuollolla tarkoitetaan laajasti kaikkia niitä toimia, joilla pyritään siihen, että kielenkäyttäjillä olisi saatavillaan kehittyvä ja käyttäjiä hyvin palveleva yleiskieli – siis sellainen kielimuoto, joka on normitettua ja jonka suosituksista on saatavissa tietoa. Kielitoimiston tehtävä on antaa suosituksia suomen yleiskielen käytöstä sekä neuvoa ja opastaa kielenkäyttäjiä. Suositukset ja neuvot taas perustuvat kielen kehityksen seuraamiseen. Esimerkiksi lehdistön kieli kertoo paljon siitä, toimivatko suositukset käytännössä, tarvittaisiinko lisää opastusta vai olisiko suositusta ehkä korjattava. Julkisuudenkin kielen piirteitä – hyviä ja huonoja – kyllä käsitellään, mutta yleisellä tasolla, esimerkiksi Kielikellon kirjoituksissa, koulutuksessa ja muussa toiminnassa. Sen sijaan yksityiskohtiin puuttuminen kirjein ja huomautuksin ei ole kovin hedelmällinen toimintatapa.
Jotta suositukset tulevat yleisesti tunnetuiksi ja jotta ne omaksutaan käyttöön, on tärkeää huolehtia tiedon levittämisestä. Siksi erilaiset neuvonta- ja opastustehtävät täyttävät suuren osan kielenhuoltajan arjesta. Kielenhuoltaja kouluttaa, luennoi, esitelmöi ja kirjoittaa paljon. Hän on myös kielen asiantuntija, jonka taitoja tarvitaan esimerkiksi luotaessa uusia sanoja vaikkapa tieteen ja tekniikan erikoisaloille. Tällainen sanasto syntyy kuitenkin vain yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa.
Kielenhuoltaja on keskustelukumppani ja konsultti. Kieleen on jokaisella ihmisellä henkilökohtainen suhde, ja jokainen äidinkieltään käyttävä tekee jatkuvasti omaa kielenkäyttöään koskevia valintoja. Näiden valintojen teossa kielenhuoltaja voi tarvittaessa auttaa.
Kielenhuollon on havaittava kielenkäyttäjien uudet tarpeet. Kun maailma ympärillä muuttuu, on sillä vaikutuksensa myös kieleen ja sen käyttöön. Esimerkki kielenhuollon, tarkemmin nimistönhuollon, uusista haasteista ovat suomalaisesta nimijärjestelmästä poikkeavat henkilönnimet. Sellaiset itsestään selviltä tuntuvat käsitteet kuin etu- ja sukunimi eivät ole läheskään kaikissa nimikulttuureissa selviöitä. Miten viranomaisen, toimittajan tai opettajan pitäisi käsitellä näitä meikäläisessäkin ympäristössä yleistyviä nimiä rekistereissä, teksteissä ja muissa arkipäivän tilanteissa aiheuttamatta sekaannuksia ja loukkaamatta nimenkantajaa? Nimistönhuollon tehtävä on tarjota tarvitseville tästä asiallista tietoa ja siihen perustuvia käytännön ohjeita.
Kielitiedon tarve koskettaa yhä useampaa, ja siihen kielenhuollon on reagoitava. Kielenkäytön maailman seuruu, muuttuvien tarpeiden havaitseminen ja yleistajuisen tiedon tarjoaminen kielenkäyttäjien avuksi ovat kielen- ja nimistönhuollon ydintehtäviä niin nyt kuin vastakin.