Kielitoimiston sanakirja on kesäkuussa 2018 uudistunut reilun 600 hakusanan ja yli tuhannen korjauksen tai täydennyksen verran. Viime vuosina vakiintuneen tavan mukaisesti sanakirjaan tulevista sanoista julkaistiin ennakkoon pieni näyte jo maaliskuussa. Usein sanauutuudet herättävät keskustelua, kysymyksiä, kiitoksia – ja kiukkua. Niin tälläkin kertaa.

Eniten huomiota herätti sana jonne, jolla viitataan lapsellisesti tai nolosti käyttäytyvään teiniin. Sanan tyylisävy on usein leikillinen. Sanakirjan toimituksen palautelaatikkoon tupsahteli hämmästyneitä kommentteja: ”No nyt on Kielitoimisto menettänyt loputkin uskottavuudestaan, jonnehan on pelkkä ohimenevä meemi!”, ”Mitä, onko jonne muka virallinen sana!”, ”Voi ei, mitä nyt tapahtuu Jonne-nimisille!”

Ostetaan halvalla kristallipallo

Kielitoimiston sanakirjan tarkoituksena on kuvata suomen nykyisen yleiskielen keskeiset sanavarat. Nykyisyys merkitsee tässä yhteydessä myös ajankohtaisuutta: yritämme kuvata tämän päivän kielenkäyttöä. Tavoitteessa ei koskaan täysin onnistuta, ja sanakirja raahustaa aina muutaman askeleen kielenkäyttäjän jäljessä. Tänään syntyvää sanaa ei löydä huomenna sanakirjasta. Miksi ei?

Jonne on poimittu Kotuksen uudissanatietokantaan ensimmäisen kerran vuonna 2013.

Ensinnäkin Kielitoimiston sanakirjan väki ei saa automaatti-ilmoitusta kaikista kieleen ilmaantuvista uutuuksista. Jonne on poimittu Kotuksen uudissanatietokantaan ensimmäisen kerran vuonna 2013. Tämä ei tarkoita sitä, että jonne olisi ”keksitty” silloin, vaan tuohon aikaan sanan olemassaolo on pantu Kielitoimistossa merkille.

Toiseksi kaikkea uutta ei kannata suin päin työntää sanakirjaan, koska suurin osa uudissanoista on kielessä vain käymässä. Jos kaikki tilapäisyydet otettaisiin mukaan, täyttyisi sanakirja pian turhalla sanaroinalla, jonka seasta käyttäjä joutuisi itse seulomaan olennaisen. Hakusanojen valinta onkin tärkeä osa toimitustyötä.

Ajankohtaisuus ja vakiintuneisuus voivat lyödä toisiaan korville. Toisinaan käy niin, että vakiintuneena pidetty sana osoittautuukin tilapäisyydeksi. Tämä paljastuu yleensä sattumalta: sanakirjan syövereissä samoillessaan törmää esimerkiksi lumelemmikkiin tai kieppoon. Onneksi sanakirjasta voi myös poistaa hakusanoja.

Mistä sitten tietää, missä vaiheessa sana on tullut kieleen jäädäkseen? Ja onko jonne sellainen sana? Ei sitä aivan varmasti voikaan tietää. Sanan eloa on kuitenkin tarkkailtu jo liki viisi vuotta, eikä se osoita kielestä poistumisen merkkejä. Loputtomasti ei voi jäädä seuraamaankaan. Kuten kaikki ennustaminen, myös sanojen tulevaisuuden ennakoiminen on vaikeaa. Vain aika näyttää jonnenkin kohtalon.

Sanakirja ei oikeuta huonoa käytöstä

Kielitoimiston sanakirja on sekä ohjaileva että kuvaileva. Se tarjoaa tietoa esimerkiksi oikeinkirjoituksesta ja muista kielenhuollon normeista, mutta pääpaino on kuitenkin sanaston kuvailussa. Selitteissä pyritään kuvaamaan kieliyhteisön eli suomea puhuvien käsitys kunkin hakusanan merkityksestä. Sama koskee myös tyyliarvoa: vaikkapa sanan perse alatyylisyys ei ole sanakirjan toimituksen vaan suomen kieltä käyttävien mielipide.

Se, että jokin sana on sanakirjassa, ei ole suositus tai kehotus käyttää sitä; sana on siellä, koska sitä käytetään.

Sanakirja ei ole listaus virallisista, hyväksytyistä tai oikeista sanoista. Toisaalta sanakirjasta puuttuvat sanat eivät ole huonoja tai vääriä. Se, että jokin sana on sanakirjassa, ei ole suositus tai kehotus käyttää sitä; sana on siellä, koska sitä käytetään. Se, että jokin sana on ”ruma”, tai se, että sillä tehdään ilkeitä tekoja, ei ole syy jättää sitä sanakirjan ulkopuolelle. Jos ikävät ilmiöt, kuten vaikka rasismin, työttömyyden tai hirvikärpäset, voisi poistaa maailmasta raivaamalla niihin liittyvät sanat sanakirjasta, olisimme tehneet sen jo. Jonnen lisääminen sanakirjaan ei siis tee ilkeänsävyisestä jonnettelusta tai Jonne-nimisten kiusaamisesta hyväksyttävää.

Koeta kestää, Jonne!

Tämä on tietysti laiha lohtu nuorelle Jonnelle, joka saa kuulla vinoilua etunimestään koulun pihalla, kotimatkalla, fudistreeneissä, netissä – missä vain. Mikä siis neuvoksi? Tärkeintä on muistaa, että syy kiusaamiseen ei ole Jonne-nimessä vaan lällättelijöissä, jotka itse käyttäytyvät jonnemaisesti. Mikä olisikaan lapsellisempaa käytöstä kuin toisen nimen pilkkaaminen tai vääntely?

Jonnen ei kannata ajatella, että nimi leimaisi hänet loppuiäkseen energiajuomia lippis päässä latkivaksi potkulautailijaksi. Kun tietyn kohteen, kuten henkilön, nimi tulee tutuksi ja toistuu kielenkäytössä usein, sen appellatiivinen merkitys yleensä haalistuu kielitajussa. Nimi siis muuttuu kohdetta yksilöiväksi koodiksi. Tuskin kovin moni yhdistää tuntemaansa Yrjöä oksennukseen tai Urpoa – urpoon.

Kokemusasiantuntija puhuu

Kysytäänpä vielä Jonnen mielipidettä, nimittäin Jonne Kaupin, joka toimi Kielitoimiston sanakirjan korkeakouluharjoittelijana kesällä 2015. Tänä vuonna 26 vuotta täyttävä Kauppi kertoo tulleensa toden teolla tietoiseksi etunimeensä liitetystä merkityksestä aloitettuaan suomen opinnot yliopistossa, siis jo aikuisena.

– Opiskelukaverit kysyivät, miltä tuntuu olla Jonne ja onko minua kiusattu nimeni takia. Silloin kiinnitin asiaan ensimmäisen kerran kunnolla huomiota, vaikka ilmiö on tietysti vanhempi.

Kauppi sai tietää jonnen lisäämisestä Kielitoimiston sanakirjaan samalla tavalla kuin monet muutkin eli Kotuksen keväällä julkaisemasta uutisesta, josta kerrottiin monissa medioissa.

– Huomasin kyllä heti, että jonne on tulossa sanakirjaan, ja kaveritkin viestittelivät asiasta. Ei se herättänyt minussa sen suurempaa tunnereaktioita. Tiedän, että varsinkin nuoret käyttävät sanaa paljon. Oli vain ajan kysymys, milloin se huomioidaan sanakirjatasolla.

Kauppi ei osaa tarjota patenttiratkaisua kiusaamisongelmaan, mutta yksi hyvä uutinen hänellä kuitenkin on: kun kiusaajat varttuvat ja saavat järkeä päähänsä, loppuu jonnettelukin.

– Olin jonneilmiön alkaessa jo sen verran vanha, etten itse tullut kiusatuksi nimeni takia. Eihän parikymppisenä enää kiusata tuollaisista asioista. Yläkoulu on varmaan vaikeinta aikaa kiusaamisen kannalta. Sitten helpottaa.

Jonnettelun ja Jonne-nimisille naureskelun Kauppi liittää vain osaksi kiusaamista laajempana ilmiönä.

– Kiusaamisella on monia muotoja, tämä on yksi niistä. On tärkeää, että kiusaamisesta ylipäätään puhutaan ja että vanhemmat keskustelevat asiasta lastensa kanssa.

Kauppi on tyytyväinen nimeensä, eikä hän haluaisi olla muun niminen.

– Pidän kyllä nimestäni. Voisin tietysti käyttää toista nimeäni kutsumanimenä, jos haluaisin, mutta miksi tekisin niin? Jonnehan on hyvä nimi.