Whatsapp, Facebook, Doodle, Linkedin, Yammer, Youtube, Twitter, Padlet, Pinterst, Wikipedia… Sosiaalisen median palveluita, työkaluja ja sovelluksia on kymmenittäin.
Kun aloitin kouluttajan urani seitsemäntoista vuotta sitten, tätä somemaailmaa ei ollut. Kielenhuoltoa haluttiin erilaisiin paperille painettuihin teksteihin, kuten tiedotteisiin, pöytäkirjoihin ja lehtiuutisiin.
Ensimmäisen kerran minua pyydettiin opettamaan verkkokirjoittamista 2000-luvun alussa. (Erilaisia verkon tekstilajeja ei juuri eroteltu; monen mielestä tärkeintä oli vain kirjoittaa lyhyesti.) Nämä pyynnöt olivat suorastaan hämmentäviä. Miten minä nyt verkkoteksteistä osaan mitään kertoa tai antaa ohjeita! Enhän ollut tutkinut aihetta, eikä kai kukaan suomen kielen ihminen ollut niitä ohjemielessä analysoinut. Luin oppaita ja yritin niistä ammentaa tietoja..
Kun nyt minulta pyydetään Twitter-koulutusta tai Yammer-opastusta, menen, vaikka en olisi juuri näitä kanavia käyttänyt tai niistä edes kuullut. Toki välineen ehtoihin on tutustuttava, mutta ihmiset niitä käyttävät, lukevat ja niihin kirjoittavat. Perusasiat viestinnästä eivät muutu.
Kielenhuoltoa tsättiin ja Yammeriin
Perinteisesti kielenhuolto Suomessa on kohdistunut normitettuun, kirjoitettuun yleiskieleen. Ohjeistusta on annettu virkateksteihin ja erilaisiin asiakirjoihin, joissa tekstilajien muutokset ovat olleet melko hitaita.
Uudet tekstilajit ja kielenkäyttökanavat tulivat kielenhuollon piiriin pikkuhiljaa. Ensin sähköpostit, sitten yritysten ja virastojen nettitekstit ja blogit. Viimeisen viiden vuoden aikana tahti on kiihtynyt. Olen antanut opastusta blogien lisäksi tsättivastauksista, Facebookista, Yammerista, Twitteristä ja keskustellut ylipäänsä sosiaalisen median kielestä.
Uudet viestintäkanavat ovat aiheuttaneet epätietoisuutta kirjoittajissa. Harva yksityishenkilö kuitenkaan kipuilee somekielen kanssa niin paljon, että siitä kurssitusta haluaisi. Koulutuksia ja opastusta tilaavatkin yrityksen ja yhteisöt, joiden työntekijät käyttävät somea työssään.
Mistä tuska kumpuaa?
Miksi somen kieli aiheuttaa tuskaa? Syitä on monia.
Ehkä ensimmäinen syy on se, että uusi viestintäkanava arasteluttaa kirjoittajia. Voiko tässä käyttää vanhoja oppeja vai pitäisikö kirjoittaa aivan uudella tavalla? Koulussa tai työelämässä aiemmin opituista tekstilajeista ei aina suoraan ole malliksi, mikä aiheuttaa epätietoisuutta. Somessa seikkaillaan kahden maailman rajalla, puhutun ja kirjoitetun kielen. Kirjoitetun kielen sääntöjen noudattaminen tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta, mutta kun niistä puhutun kielen säännöistä ei ole apua…
Somessa seikkaillaan kahden maailman rajalla, puhutun ja kirjoitetun kielen.
Toisaalta uudet viestintämuodot ovat tuoneet mukanaan jonkinlaisen rentouden paineen. Jos aiemmin taikasana verkkoteksteissä oli lyhyys, nyt kirjoittajat kipuilevat hauskuuttamisen pakon kanssa. Moni työpaikka haluaa tietoisesti tulla pois norsunluutornistaan ja kirjoittaa asiakkaille kuin tuttaville, sillä alentuvana tai turhan byrokraattisena nähty puhetapa johtaa pahimmillaan teilaukseen sosiaalisessa mediassa.
Samaan aikaan aiheet, joista virastot ja laitokset viestivät, voivat olla hyvinkin raskaita. Kepeään sävyyn tehty teksti perheväkivallasta tai köyhyydestä on helposti loukkaava tai mauton. Mallia rennon asiallisesta kirjoittamisesta ei välttämättä ole, ja kirjoittajat tarvitsevat yhä enemmän sävyjen tunnistamista.
Ja vielä kolmas ongelmanlähde on yksityisen ja työminän sekoittuminen. Somemaailmassa arvostetaan oman persoonan panemista peliin, ja toisilla työpaikoilla tätä myös edellytetään työntekijöiltä, kun he kirjoittavat yrityksen somekanaviin. Tällaiset vaatimukset voivat ahdistaa, jos haluaa pitää henkilökohtaisen persoonansa erillään työroolistaan. Samoin jos työroolissa pitäisi somettaa sellaisella tyylillä, johon oma, henkilökohtainen ilmaisu ei anna myöden: saako asiantuntija olla intohimoisesti jonkin asian puolesta vai meneekö uskottavuus?
Mistä antaa neuvoja someen kirjoittavalle?
Sosiaaliseen mediaan kirjoittavalle ei voi antaa kovin tarkkoja yleisohjeita – väline sellaisenaan ei määritä tyyli- tai tekstilajia. Facebook-päivitys voi olla sekava tilitys kavereille kahvinkeittimen epäluotettavuudesta tai yleiskielinen työpaikkailmoitus kelle tahansa netissä seikkailevalle.
Jotta sometekstin toimivuutta voi arvioida, on siltä kysyttävä ne samat kysymykset kuin miltä tahansa muultakin tekstiltä: Mikä on pääviestini? Kelle tämä on tarkoitettu? Mitä haluan saada tällä aikaan? Millaista kieltä tässä kontekstissa yleensä käytetään? (Koko sosiaalinen media ei ole samanlainen tekstien temmellyskenttä, vaan sen eri kanavilla on omia erityispiirteitä.)
Twitteriä on mainostettu sanomalla, että siinä on osattava tiivistää sanottavansa. Totta. Vaikka aiemmin sallittu merkkimäärä 140 on muuttunut 280 merkiksi, saa olla taitava tiivistäjä, jotta voi välittää oman viestinsä. Samoin ongelmia tuottaa suomen kielen taivuttaminen ja astevaihtelu. Tunne kirjoittajan kielellisestä notkeudesta häviää väistämättä, jos hän kirjoittaa #lempisatu’si tai #lätkämatsi:ssa. Twitterin taivutusongelmista ovat puhuneet ja kirjoittaneet mm. kielenhuoltajat Minna Pyhälahti ja Laura Niemi (linkit heidän kirjoituksiinsa jutun lopussa).
Kuutisen vuotta sitten pidin useita blogikoulutuksia asiantuntijoille. Ihmisiä mietitytti, miten kuivasta asiasta voisi blogata lukijoita kiinnostavasti. Miten rajata teksti, miten aloittaa se koukuttavasti? Kävimme läpi erilaisia blogeja ja etsimme niistä piirteitä, jotka saivat jatkamaan lukemista tai lopettamaan sen. Monia pelotti etukäteen palaute. Vielä kamalammalta tosin tuntui se mahdollisuus, jos kukaan ei lukisi eikä kommentoisi.
Nyt parin vuoden aikana chattiviestit ja muu asiakaspalvelu verkossa ovat nousseet pinnalle. Aiemmin suullisesti hoidettu neuvonta tehdäänkin nyt kirjallisesti ja melko vaativissa oloissa: pitäisi olla nopea, tarkka ja ystävällinen. Virheellinen vastaus voi levitä hetkessä laajalle, ja tyly viesti saattaa aiheuttaa valtavia imagohaittoja. Koulutuksissa on pohdittu, kuinka olla ystävällinen ja avulias. Entä miten määritellä, kuinka tuttavallisesti sopii kirjoittaa? Miten kestää rumaa kielenkäyttöä, vaikka joku provosoisikin? Kuinka käskeä ja pyytää niin, ettei sävy tule liian tylyksi?
Chatti kanavana on ehkä eniten puhetta, ja monia mietityttävät sen kirjoitusvirheet. Lukijat kuitenkin ovat armollisia näppäilyvirheitä kohtaan — isompia ongelmia tulee, jos vastaaja käyttää alan termejä tai lyhenteitä, jotka eivät ole lukijalle selviä.
Yksiselitteistä, kaikenkattavaa ohjeistusta ei somekielestä ole.
Someviestinnästä on tehty suomeksi jonkin verran opaskirjoja, mm. Anja Alasilta, Katleena Kortesuo, Tuija Aalto ja Piritta Seppälä ovat julkaisseet kirjoja. Toisilla työpaikoilla on kirjoitettu omia ohjeita verkko- ja sometekstien tekijöille. Yksiselitteistä, kaikenkattavaa ohjeistusta ei somekielestä silti ole, vaan yhä enemmän vaaditaan, että kirjoittaja tajuaa tyylin ja osaa luoda sitä. Kielenhuoltaja voi vain kertoa, millaisia mielikuvia tietyt valinnat voivat aiheuttaa. Tämä saattaa hermostuttaa kirjoittajaa.
Some haastaa kielenhuoltajan
Mitä haasteita sosiaalisen median kieli tuo kielenhuoltajalle, tässä tapauksessa minulle kouluttajana?
Jos kirjoittaja ei pysty tukeutumaan tiukkoihin normeihin, ei pysty kielenhuoltajakaan. Säännöt joutuu itse haarukoimaan ja sommittelemaan sen perusteella, mitä ovat yleiset normit ja millaisena näen tämän tekstilajin tässä välineessä. On pohdittava entistä enemmän, millä kaikilla keinoin sävyä ja tyyliä synnytetään.
Ja kun sääntöjä ryhtyy itse sorvaamaan, joutuu miettimään myös koko kielenhuollon kenttää. Ohjeita ei ole tavattu vetää hatusta, vaan ne ovat pohjautuneet tutkimukseen ja käytännön tuomaan kokemukseen, monesti myös suomen kielen lautakunnan päätöksiin. Kuinka rohkeita neuvoja kannattaa antaa? Voinko lähteä sooloilemaan? Saanko tukea omasta yhteisöstäni? Entä jos sekään ei ymmärrä uuden tekstilajin vaateita? Tutkimuksia somekielestä ei kielenhuollon näkökulmasta ole juuri tehty.
Some on tehnyt kielenhuollon myös tasa-arvoisemmaksi: rajat asiantuntijan ja tavan ihmisen välillä ovat madaltuneet, kuten kaikkialla muuallakin. Somessa on paljon kielenhuoltoon liittyviä sivustoja, mm. Facebookissa on useita keskusteluryhmiä, joista osa on paavillisempia kuin paavi itse.
Uskottavuusongelma tulee väistämättä siitä, jos ei ole kovin sinut jonkin välineen tai tekstilajin kanssa. Miten voin sanoa, mikä siinä toimii ja mikä ei? Jotta voi perustella väitteensä, on uusiin välineisiin perehdyttävä vähintään lukijana – vanhan osaamiseen ei voi täysin tuudittautua.
Kaikkein suurin haaste on kuitenkin siinä, saako sosiaalisen hyväksynnän sosiaalisen median käyttäjiltä. Kielenhuollon näkökulmia on turha tuoda tekstintekijöille, jos nämä eivät pidä neuvoja kovin relevantteina somemaailmassa.
Lue lisää
Kotus-blogeista:
Kielikellosta:
Pari perusasiaa nimien taivuttamisesta (avautuu uuteen ikkunaan)(hashtageista jutun lopussa)
Lähteet:
Harto Pönkä 2017: Open somekirja — sosiaalisen median oppimisympäristöt ja menetelmät(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)