Hakaniemenranta 6:ssa sijaitsevien organisaatioiden yhteinen kirjasto avattiin 11. huhtikuuta 2016. Kotuksen kirjastoon on nyt yhdistetty Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen (CIMO), Opetushallituksen ja Suomen Akatemian kirjastojen kokoelmat. 

Yleiskokoelman keskeisiä aloja ovat suomen kielen ja muiden uralilaisten kielten tutkimus, kansatiede ja kansanrunoudentutkimus. Kokoelmissa on myös tutkimuksia uralilaisten kansojen historiasta, arkeologiasta ja kirjallisuudesta. Tärkeä aihealue on myös pohjoismaisten ja balttilaisten kielten ja kansojen tutkimus.  Kirjastossa on myös laaja kokoelma nimistökirjallisuutta sekä runsaasti Suomen paikallishistorioita. Kirjastoon kuuluu lisäksi vanhan kirjallisuuden kokoelma, joka sisältää muun muassa Fennica- ja Lapponica-aineistoa.

Kirjasto on kaikkien käytettävissä, mutta sieltä ei kuitenkaan anneta koti- eikä kaukolainoja. Kotuksen kirjaston palvelukokoelma on Kaisa-kirjastossa. Yhteiskirjasto on avoinna maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 12.00–15.45 sekä torstaisin ja perjantaisin 9.00–12.00. Heinäkuussa kirjasto on kiinni.

Lisätietoa: www.kotus.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)