Sähköisiin lähteisiin viittaamisessa noudatetaan pitkälti samoja periaatteita kuin perinteisten kirjallisuusviitteiden tekemisessä (ks. sivu XX). Lähdeluettelossa ilmoitetaan perinteisissä kirjallisuusviitteissä esitettävien tietojen lisäksi, millaisesta viestimestä tieto on peräisin. Mahdollisia viestintyyppejä ovat esimerkiksi verkkolehti, CD-ROM ja DVD-ROM tai sähköposti. Tämä tieto merkitään hakasulkeisiin dokumentin nimen jälkeen.

Kielitoimiston sanakirja [CD-ROM]. Versio 1.0. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kielikone, 2004.

Internet-dokumentteihin viitattaessa täytyy ottaa huomioon, että tekstiä ei ehkä olekaan tulevaisuudessa saatavana samassa muodossa. Verkossa oleviin teksteihin on yksinkertaista tehdä pieniä korjauksia, eikä kaikkia tekstiversioita välttämättä arkistoida sivustoille. Niinpä lähdeluettelossa on ilmoitettava dokumentin julkaisuajankohdan lisäksi dokumenttiin viittaamisen ajankohta tai se, milloin dokumenttia on viimeksi päivitetty. Lisäksi on ilmoitettava Internet-osoite tai muu saatavuustieto.

Paikkala, Sirkka: Nimi- ja sanasemantiikkaa
Slovakiasta. Virittäjä [verkkolehti]. 2005,
nro 3. Saatavissa:
virittaja/verkkolehti/2005_3.html>.
[Viittauspäivä 11.5.2006.]

YLE = Yleisradio Oy: Päästöoikeuksia jäi
paljon käyttämättä [verkkodokumentti].
Julkaisuaika: 16.5.2006. Saatavissa:

action=page&id=221090&search=p%E4%
E4st%F6oikeuksia>. [Viittauspäivä 18.5.2006.]

Wikipedia, Vapaa tietosanakirja: Vety
[verkkodokumentti]. Päivitetty 7.4.2006.
Saatavissa: .
[Viittauspäivä 16.5.2006.]

Tekstiviitteisiin merkitään dokumentin tekijän sukunimi ja vuosiluku tai muu vastaava tieto kuten painettuihinkin lähteisiin viitattaessa. Lisäksi yksilöidään kohta, johon dokumentissa viitataan, jos lähdeluettelossa oleva saatavuustieto ei osoita tätä tarpeeksi selvästi. Esimerkiksi pdf-tiedostoihin voidaan viitata sivunumerolla. Jos dokumentissa ei ole sivunumeroa, voidaan viitata esimerkiksi kappaleeseen tai lukuun.

Paikkala 2005, s. 423
YLE 2006
Wikipedia 2006, s.v. vety

Yksityiskohtaisia ohjeita on standardissa SFS5831, joka on vuodelta 1998.