Kun kirjoitin viime Kielikellossa, että sanaa kirjallisuudenomaisuus oli suositeltu käytettäväksi jo vuonna 1991, päätoimittaja Riitta Eronen vastasi, että kyseistä sanaa olisi vain pidetty ”parempana kuin johdosta kirjallisuudellisuus” (Kielikello 2/2011). Tuo lausunto ei pidä aivan paikkaansa.
Toimistopäällikkö Maija Länsimäen ja erikoistutkija Anneli Räikkälän allekirjoittamassa kirjeessä (22.1.1991) todetaan seuraava:
”Toinen kysymyksenne koski kirjallisuudentutkijain käyttämän termin kirjallisuudellisuus korvaamista ilmauksella kirjallisuudenomaisuus. Kielitoimisto suosittaa tarkoittamaanne käyttöön sanarakenteeltaan oikein muodostettua sanaa kirjallisuudenomaisuus.”
Kyse oli siis nimenomaisesta suosituksesta eikä yleisluonteisesta paremmuusarviosta. Kun suosituksen muuttumisesta ei esitetty mitään näyttöä, on suosituksen arvioitava siis olevan edelleen voimassa.
Markus Lång
Helsinkiläinen tohtori ja suomentaja
Toimitus vastaa
Markus Långin kirjoitukseen edellisessä Kielikellon numerossa sisältyi käsitys, jonka mukaan suomen kielen lautakunta olisi suosittanut sanaa kirjallisuudenomaisuus sanan kirjallisuudellisuus tilalle. Suomen kielen lautakunta ei kuitenkaan ole käsitellyt kyseistä asiaa.
Riitta Eronen