Kesä 2004 oli sateinen. Oliko se siis runsasvetinen vai runsasvesinen? Johdosten muodostus ei ole aina itsestään selvää. Johtimella inen muodostetaan adjektiiveja, esim. aamuinen, kultainen, kiireinen. Nämä inen-johdokset muodostetaan tavallisesti substantiivin ns. vahvasta vokaalivartalosta, joka näkyy esim. essiivimuodossa (kulta-na). Jos kantasana on e- tai i-vartaloinen (ennen esim. genetiivin tai essiivin päätettä on e tai i), vartalon loppuvokaali putoaa pois inen-johtimen edeltä: (lume-) luminen, (kive-) kivinen, (lasi-) lasinen. Sanan vesi vahva vokaalivartalo on vete- (essiivi vete-nä), joten syntyy johdos vetinen. Kesä oli siis runsasvetinen, järvi on kirkasvetinen ja lampi tummavetinen. Samalla lailla taipuvia kuin vesi ovat myös mm. käsi ja vuosi, ja oikeita muotoja ovat oikeakätinen ja viimevuotinen.

Sanoista käsi ja vuosi tuskin käytetään muotoja ”käsinen” (”vasenkäsinen”) ja ”vuosinen”, mutta vesinen ei tunnukaan yhtä mahdottomalta. Internetistä löytyy mm. seuraavanlaisia esimerkkejä: tiedossa vesinen perheretki Serenaan; [oluessa] vesinen jälkimaku; vesinen asfaltti; pelto ja vesinen notkelma; kirkasvesinen järvi. Kovin yleinen muoto vesinen ei ole, mutta esimerkkejä on kuitenkin niin paljon, että kyse ei ole pelkistä lipsahduksista. Se ei myöskään ole oman aikamme kielenkehitystä, sillä jo vuonna 1833 Sanan Saattaja Viipurista -lehti kirjoitti (nro 44): ”Ainoasti kovin vesisille paikoille ei kelpaa kalkki, ennenkuin ne ojilla ovat tehdyt kuiviksi.”

Monessa edellisistä esimerkeistä tuntuisi vetinen luontevammalta kuin vesinen. Jälkimaku on vetinen eli ’vedensekainen’, asfaltti ja notkelma ovat vetisiä eli ’märkiä’, järvi on tavallisemmin kirkasvetinen. On kuitenkin tapauksia, joissa vetinen- ja vesinen-sanoilla on merkitysero, esim. Seutu on Suomen vetisimpiä ~ vesisimpiä. Vetinen seutu on märkää, ehkä hieman soistunuttakin, vesisellä seudulla on paljon järviä, jokia tms.

Nykysuomen sanakirja (1951–61) esittää oikeana muotona vain vetisen, ja sama ohje on säilytetty myös Suomen kielen perussanakirjassa (1990–94). Koska sanoilla kuitenkin on toisinaan selvä merkitysero ja lisäksi vesinen näyttää jossain määrin olevan käytössä myös vetisen rinnakkaismuotona (kirkasvesinen järvi), on Kielitoimiston sanakirjassa (2005) otettu toisenlainen kanta. Sen mukaan vesinen on 1. ’runsasvesistöinen’ ja 2. tavallisemmin vetinen (muotoa siis luonnehditaan yleisemmäksi, ei suositeltavammaksi). Vetinen puolestaan on ’märkä; vedensekainen, vetelä’, ja toisaalta sitä käytetään yhdyssanoissa, esim. kirkas-, puhdas-, tumma-, matalavetinen.

Toisenlainen käytäntö on vesi-loppuisista paikannimistä muodostetuissa adjektiiveissa ja asukkaannimityksissä. Pielavedellä asuu yleiskielen mukaan pielaveteläisiä, paikkakunnalla käytetään myös muotoa pielavetinen; samoin Ruoveden asukas on ruoveteläinen, paikkakunnan käytännön mukaisesti myös ruovetinen. – Luettelo asukkaannimityksistä on julkaistu Kielikellossa 2/1998 (ks. Lue myös), ja ne löytyvät myös Kielitoimiston sanakirjan Asutusnimihakemistosta.