Kielikellon numerossa 4/1987 Eeva Maria Närhi kertoi YK:n maantieteellisten nimien normaalistamiskonferenssin 1987 hyväksyneen Neuvostoliiton ehdotuksen venäjän kyrillisen kirjaimiston kansainväliseksi latinaistamisjärjestelmäksi. Hyväksytty järjestelmä on lähes sama kuin suomen kielen lautakunnassa 1977 hyväksytty ns. suomalainen tieteellinen kaava venäjän siirrekirjoitukseen. Tähän asti kaikki hyvin. Vasta kun Närhi kehottaa, että ”tästä lähtien kansainväliseen käyttöön tarkoitetuissa julkaisuissa, olivatpa ne sitten kieleltään suomea, englantia, ranskaa, espanjaa, saksaa tai mitä muuta kieltä tahansa, jota kirjoitetaan latinaisin kirjaimin, pitäisi venäläiset nimet siirtää” mainitun kaavan mukaisesti, niin tunnen tarvetta hillitä innostusta.

En nimittäin usko ollenkaan, että esim. englanninkielisen maailman luonnontieteet ja lääketieteet omaksuvat esitettyä käytäntöä, koska se mm. johtaa englannin ääntämisen harhaan, esim. Jalta (engl. Yalta), Hruščëv (engl. Khrushchev). Missään tapauksessa š, ž, č ja ë eivät tule käyttöön – yhtä vähän kuin Suomen sanomalehdissäkään – vaan korvautuvat merkinnöillä sh, zh, ch ja e, jotka ovat kaikille ymmärrettäviä ja tietokoneissa helppokäyttöisiä. Lisäksi englanninkielisissä maissa ja useissa muissakin länsimaissa on jo pitkään käytetty muita järjestelmiä, ja uuden käyttöönotto tuntuu turhalta. Ainakaan toistaiseksi en siis englanniksi kirjoittaville suosittaisi normaalistamiskonferenssin päätöstä, vaan odottaisin, ruvetaanko sitä todella noudattamaan vai käykö samoin kuin päiväyksiä tai rahayksikköjä koskevien merkintöjen ja lyhenteiden standardoinnissa: niitä käytetään vain Pohjoismaissa ja eräissä muissa pienissä maissa.

Uusi ”kansainvälinen” järjestelmä on kuitenkin niin lähellä suomen ääntämystä, että kernaasti suositan sitä käytettäväksi suomenkielisissä teksteissä; pahin on tietysti c = ts, jota ei kylmiltään voi millään arvata oikein (esim. cinik varmaan luetaan ”kinik” tai ”sinik” eikä ”tsinik”). Jo pitkään suomessa käytetty ns. tavallinen kaava on selvästi parempi venäjää taitamattomalle.

En siis odota, että nimikäytäntö selkiintyisi kansainvälisessä tiedonkulussa muuten kuin että järjestelmien määrä ehkä vähenee.

Englanninkielisen käytännön omaksumisen mielekkyys tieteellisissä yhteyksissä ei johdu vain englannin nykyisestä ylivoimaisesta asemasta useimmilla aloilla, vaan on huomattava, että kahden muun valtakielen, kiinan ja japanin, yleiset latinaistamisjärjestelmät ovat nekin lähellä englantia (esim. Yunnan, ei Jynnan; Fuji, ei Fudži; jälkimmäiset muodot suomea).

Käytettäessä venäjän siirrekirjoitusta ranskan- tai saksankielisessä tekstissä on myös parasta ottaa selvää, miten kulloinkin tehdään Ranskassa ja Saksassa eikä hyväksyä suositusta muka ainoana oikeana ja muka kansainvälisenä, vaikka suosituksen takana onkin kaunis yhtenäisyyden tavoittelu. On syytä muistaa, että valintaan voi liittyä myös poliittisia kytkentöjä, niin että mikä on hyvä yhdessä maassa ei ehkä kelpaakaan toisessa.

Teuvo Ahti
kasvitieteen professori