Uusi puheenjohtaja esittäytyy

Olet suomen kielen professori. Miksi sinusta on tullut suomen kielen tutkija?

Alun perin minusta piti tietysti tulla äidinkielen opettaja, mutta tutkimustyö alkoi kiinnostaa minua jo opiskeluaikoina. Pääsin nimittäin kolmantena opiskeluvuonna mukaan Matti Leiwon ja Jorma Kuusisen johtamaan ja Suomen Akatemian rahoittamaan hankkeeseen, jossa tutkimme koulun kielellistä vuorovaikutusta. Siitä syttyi kipinä kielenkäytön tutkimukseen, ja huomasin, että tutkijan työ on varteenotettava vaihtoehto myös tulevaksi ammatiksi.

Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä, eli mitä olet urasi aikana tutkinut?

Olen kiinnostunut kielenkäytöstä ja merkityksistä, joten tekstien ja diskurssien tutkimus on vienyt minut mennessään. Olen tutkinut luokkahuonevuorovaikutusta, pienryhmäkeskusteluja, tieteellisiä tekstejä, erityyppisiä mediatekstejä ja kielten opetukseen liittyviä tekstejä. Olen myös tehnyt nuorten media-arkeen ja koulun kieltenopetukseen liittyvää tutkimusta.

Mitä haluaisit tutkia muttet ole vielä ehtinyt?

Tutkittavaa kyllä riittää, mutta aikaa omaan tutkimustyöhön on koko ajan liian vähän. Kielen interpersoonaiset piirteet, tekstilajit, kieliasenteet ja -ideologiat, teksteissä rakentuvat arvot ja normit – nämä kaikki houkuttavat minua edelleen. Vaikka minusta ei tullutkaan äidinkielen opettajaa, olen kuitenkin professorina vastuussa tulevien opettajien koulutuksesta. Työssäni olen huomannut, kuinka vähän meillä Suomessa onkaan tutkittua tietoa äidinkielen osaamisesta, oppimisesta ja opettamisesta. Millainen on suomalaisten nuorten äidinkielen taito, miten he kieltään käyttävät, mitä siitä tietävät, missä ja miten he äidinkieltään oppivat? Kyllä tässä on työsarkaa niin minulle kuin monille muillekin tutkijoille useiksi vuosikymmeniksi.

Suomen kielen lautakunnalla on pitkä perinne kielenhuollon asiantuntijaelimenä. Millä mielin ryhdyt vetämään lautakunnan työtä?

Olin yllättynyt ja hyvin otettu, kun suostumustani tähän tehtävään kysyttiin. Lähden siis työhön avoimin mielin ja innolla. Otan tämän haasteena siitäkin syystä, että en oikeastaan aikaisemmin ole ajatellut itseäni erityisesti kielenhuollon vaikuttajana. Onneksi minun ei yksin tarvitse sellainen ollakaan vaan yhdessä lautakunnan jäsenten ja Kielitoimiston kanssa. Lautakunnassa työskentely tarjoaa myös mahdollisuuden oppia uutta, tutustua uusiin ihmisiin, heidän asiantuntemukseensa ja Kielitoimiston työhön entistä lähemmin. Ennen muuta suomen kielen lautakunta on kielenhuollon ja kielipolitiikan näköalapaikka. Eihän tästä kiinnostavasta mahdollisuudesta voinut kieltäytyä.

Vuosien varrella suomen kielen lautakunta on ottanut kantaa monenmoisiin kielenkäytön kysymyksiin: oikeinkirjoitukseen, välimerkkeihin, uudissanoihin, objektisääntöihin, yritysnimiin, nisäkkäiden nimiin… Kielenhuollon painotukset ja ohjeistuksen tarpeet ovat ajan mukana muuttuneet. Minkätyyppisiä kielenkäytön kysymyksiä pitäisit tärkeinä tämän ajan lautakunnan työssä?

Kielenhuollon ja normittamisen periaatteita ja käytänteitä on rakennettu jo pitkään, mutta keskusteltavaa niissä riittää tälle uudellekin lautakunnalle. Mihin kaikkeen lautakunnan ja Kielitoimistonkin tulisi ottaa kantaa, mistä ja kenelle antaa suosituksia, kuinka ehdottomia ja tiukkoja niiden tulisi olla, mihin kaikkiin kielimuotoihin ja tilanteisiin niitä tulisi ulottaa? Kysymyksiä on enemmän kuin valmiita vastauksia. Näkemykseni mukaan tähänastiset linjaukset ovat olleet varsin toimivia ja Kielitoimiston työ asiantuntevaa, joten tästä on hyvä jatkaa. Yksittäisten kielenhuollon kysymysten käsittelyn lisäksi toivoisin lautakunnan ottavan itselleen lisää myös yhteiskunnallisen vaikuttajan ja kielipoliitikon roolia. Lautakunta on Kielitoimiston keskustelukumppani, ajatusten tuuletuspaikka, isojen linjojen vetäjä ja tarvittaessa äänitorvi julkisuuteen päin. Astumme näyttämölle silloin, kun tarvitaan isompia, periaatteellisia kannanottoja ja suosituksia. Puheenjohtajahan ei yksin näitä tavoitteita aseta ja toimintatapoja päätä. Uusi lautakunta keskustelee niistä varmasti jo ensimmäisessä kokouksessaan.

Toukokuussa 2009 ilmestyi kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus, jota edellinen lautakunta kommentoi useaan otteeseen. Mitä toimintaohjelman suosituksista pidät erityisen tärkeinä. Tulevatko ne näkymään myös lautakunnan työssä?

On vaikea nostaa suosituksista muutamaa ylitse muiden, sillä ne ovat kaikki hyvin tärkeitä ja kannatettavia. Mutta jos valita täytyy, niin tietysti suomen kielen kannalta on tärkeää, että sen tutkimuksen ja huollon voimavarat turvataan. Kansalaisyhteiskunnan kannalta taas on tärkeää, että viranomaisteksteihin kiinnitetään erityistä huomiota ja virkamiehiltä edellytetään ymmärrettävän suomen käyttöä. Kaiken kaikkiaan tärkeitä ovat mielestäni ne suositukset, jotka liittyvät suomen kielen käytön ja elinvoimaisuuden lisäämiseen kaikissa toimintaympäristöissä ja asiantuntijuusalueilla. Toimintaohjelmassa ehdotetaan lukuisten erilaisten kielipoliittisten strategioiden laatimista. Optimisti minussa ajattelee, että niihin voi aina vedota ja ne osoittavat eri tahojen sitoutumista asiaan. Pessimisti taas epäilee, että strategiat pölyttyvät helposti hyllyyn, ellei niiden pohjalta heti tehdä konkreettisia toimenpiteitä. Lautakunta ei kuitenkaan jätä toimintaohjelmaa pölyttymään, vaan varmasti miettii, miten voisi suosituksia omalla toiminnallaan edistää.

Kielentutkijoilta ja ‑huoltajilta kysytään usein, onko suomen kieli rappiolla. Mitä vastaisit tähän kysymykseen?

Ei suomen kieli ole rappiolla – se on elävä kieli, joka muuttuu vähitellen ajan ja toimintaympäristöjen muutoksen myötä. Rappiosta voitaisiin mielestäni puhua silloin, jos kieltä ei enää käytettäisi, sillä ei enää julkaistaisi kirjallisuutta, sitä ei enää opetettaisi, siitä ei kukaan välittäisi eikä kukaan kiinnittäisi siihen enää huomiota – ja ennen muuta, jos se lakkaisi muuttumasta ja kivettyisi.

Yleisessä kielikeskustelussa myös rakennellaan mielellään uhkakuvia. Uhkaako suomen kieltä tällä hetkellä jokin?

Jos nuo edellä mainitut rappion oireet toteutuisivat, niin suomen kieli voisi olla uhattuna. Eniten keskustelua on herättänyt niin sanottu englannin kielen uhka, joka sekin vaikuttaa ehkä enemmän suomen kielen käyttöympäristöjen vähenemiseen kuin varsinaisesti kielen rakenteeseen. Toisaalta viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että niin sanottujen tavallisten kansalaisten elämässä englannin kielellä on lopulta kuitenkin melko vähäinen merkitys. Sen sijaan yritysmaailmassa ja esimerkiksi tiedeyhteisössä englanti vaikuttaa enemmän. Ei sekään ole uhka, jos samanaikaisesti huolehditaan siitä, että myös kunkin erikoisalan suomen kieli kehittyy. Toimiva ja rauhanomainen rinnakkaiskielisyys ei mielestäni ole uhka.

Toinen, minultakin usein kysytty kysymys on se, turmeleeko uusmedia suomen kielen. Tähänkään en jaksa uskoa. Uusmediassa kieltä käytetään hyvin monella eri tavalla. Se on vain tuonut silmiemme eteen sen variaation, joka ennen on ollut pääosin kuultavissa.

Käännetään myös toisinpäin: herättääkö jokin suomen kielessä, sen tilassa ja tulevaisuudennäkymissä iloisia ajatuksia?

Kyllä herättää moniakin iloisia ajatuksia. Suomalaiset tekevät työtä ja viettävät vapaa-aikaansa yhä enemmän kielen ja tekstien parissa. Kirjallisuutta ja lehtiä julkaistaan yhä enemmän, ja suomalaiset ovat kuitenkin edelleen innokkaita lukijoita. Uusmedia on tuonut monille ihan uudenlaisia mahdollisuuksia käyttää kieltä ja ilmaista itseään. Kansalaiset ovat kiinnostuneita kielellisistä oikeuksistaan ja kantavat huolta suomen kielestä. Kursseille ja koulutukseen osallistutaan aktiivisesti – moni tosin havahtuu tähän vasta työelämässä toimiessaan. Suomen kieltä opiskellaan innolla eri puolilla maailmaa. Listaa voisi vielä varmasti vielä jatkaa, mutta tässä muutamia ilonaiheita.

Mitä tavallinen kansalainen, esimerkiksi Kielikellon lukija, voi tehdä kielensä hyväksi?

Jokainen meistä voi pitää huolta suomen kielestä käyttämällä suomea aina kun se on mahdollista ja niin hyvin kuin osaa – ja tietysti pitämällä yllä kielitaitoaan ja herkistämällä kielikorvaansa. Nykyisessä tietämysyhteiskunnassa hyvä teksti on hyvää palvelua – sitä meistä jokainen voi vaatia. Myös vanhemmat voivat tehdä paljon lastensa kielen ja tulevaisuuden hyväksi. Kielitietoisuus ja kielen arvostus alkaa herätä jo pienenä, jos sille annetaan mahdollisuus.

Kielikellossa 1/2000 on julkaistu Minna-Riitta Luukan kirjoitus Sinulle on postia!, joka käsittelee sähköpostiviestien kieltä.

Tekstissä mainittu kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus on saatavana sekä kirjana että luettavissa osoitteessa www.kotus.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Kysymykset on laatinut Sari Maamies.