Etunimet ovat lasten vanhempien ja vauvapalstojen keskustelujen kestoaiheita. Oma lapsi on ainutlaatuinen, ja hänelle on löydettävä paras mahdollinen nimi. Tähän tarpeeseen tuotetaan etunimikirjoja niin meillä kuin muualla. Miten erottua joukosta? Viestinnän kouluttajat, bloggaajat ja tietokirjoittajat Liisa-Maria Patjas ja Katleena Kortesuo ovat ratkaisseet pulman antamalla kirjalleen nimen Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön.
Kirjan sisältö
Kirjan pääsisältö on rajattu suomenkielisen nimipäiväalmanakan nimiin, joita on 873. Ne esitellään aakkosjärjestyksessä, naisten ja miesten nimet erikseen. Loppuun tekijät ovat koonneet harvinaisempia, suomenkielisestä almanakasta puuttuvia nimiä, joiden he toivovat yleistyvän. Luetteloon sisältyy 36 tytönnimeä ja 22 pojannimeä. Harvinaisiksi katsottujen joukkoon on näin päätynyt ruotsinkielisen almanakan nimistä esimerkiksi Erin, jolla on yli 1 100 nimenkantajaa. Ruotsinkielistä almanakkaa olisi kannattanut vilkaista myös nimen Astri kohdalla, sillä Astri on tunnettu vanhastaan Astridin lyhentymänä. Kirjassa sille annetaan oma tulkinta.
Jatkona on 12 ”androgyyneiksi” eli molemmille sukupuolille annetuiksi luokiteltujen nimien lista. Tässä joukossa on seitsemän nimeä, jotka Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelussa ovat nimien vähäisen määrän ja siitä johtuvan yksityisyydensuojan turvaamiseksi saaneet molempien sukupuolten kohdalle merkinnän ”alle 5”. Siitä ei siis voi päätellä, että nimeä olisi todella annettu molemmille sukupuolille. Tämä tulkinta toistuu myöhemmin nimiartikkeleissa, joissa esitetään, että esimerkiksi nimiä Poika, Poju ja Äijö olisi annettu myös tytöille.
Nimien taustat on koottu aiemmin julkaistuista suomenkielisistä etunimikirjoista tekstiä sujuvoittaen, lyhentäen ja oikoen. Suomenkielisistä etunimikirjoista jää ihmettelemään Kustaa Vilkunan etunimikirjan uusimman laitoksen (toim. Pirjo Mikkonen 2005) ja Eero Kiviniemen Suomalaisten etunimet -kirjan (2006) puuttumista Yleiset lähteet -luettelosta, varsinkin kun jälkimmäisenkin kirjan tiedoilla näkyy olleen käyttöä. Luotettavia ja tuoreita ulkomaisia etunimikirjoja olisi myös ollut tarjolla. Yksittäisiä tietoja koskeville spesifeille artikkeleille annetaan blogiosoite, josta tiedot oli (16.2.) poistettu.
Nimiartikkeleissa toistuvat aiempien kirjojen silloisiin lähteisiin perustuvat maininnat nimien ensiesiintymisistä. Nämä olisi voinut tarkistaa Suomen Sukututkimusseuran HisKi-tietokannan kirkonkirjojen kastettujen luettelosta. Etunimikirjoissa ensimmäiseksi Auraksi mainitaanC. A. Gottlundin 1844 syntynyt tytär Aura Otavatar, mutta hänen edeltäjiään oli muun muassa koulumestari Sireliuksen vuonna 1805 Ilomantsissa kastettu tytär Augustina Aura. Turun ruotsalaisessa seurakunnassakin sai moni Aura-nimen ennen Gottlundin tytärtä.
Kirjan alussa on lyhyt katsaus etunimien historiaan. Siihenkin mahtuu pari perätöntä seikkaa, kuten että Suomessa olleista nimistä olisi tallennettua tietoa vasta 1500-luvulta (s. 13) ja että tapa antaa useampia etunimiä olisi tullut Suomeen vasta 1800-luvulla (s. 30). Termiosiossa kirjoittajat esittelevät muutaman omankin termin, joista synonyyminimi (Satu, Tarina, Saaga) vaikuttaa käyttökelpoisimmalta.
Etunimilakia koskevat kohdat on kopioitu suoraan Helsingin yliopiston almanakkatoimiston sivulta vuosilukuvirheitä myöten ilman lainausmerkkejä ja lähdeviitteitä. Nimilain sisältöä oiotaan kertomalla, että ”Nimilaissa todetaan, että nimen pitää sopia suomen kieleen”. Nimilaki on verkossa luettavissa, joten asiat olisi voinut helposti tarkistaa.
Anti nimeä miettiville
Nimen käyttöä pohtivassa luvussa käsitellään nimenantajien kannalta tärkeää kysymystä: mitä kannattaa ottaa huomioon nimen valinnassa. Esiin nostetaan nimen pituus, taivuttamisen helppous, oikeinkirjoitus ja ääntämisestä poikkeavat kirjainvalinnat, joilla on merkitystä nimen käyttökelpoisuudelle. Samantyyppistä asiaa on jo etunimien historiaa käsittelevässä luvussa, jossa mainitaan, että ”tätä nykyä ei enää suositella viivattomia yhdysnimiä, esimerkiksi Juhapekka” (s. 30). Kirjoittajat kuitenkin ehdottavat tätä tapaa niille, jotka haluavat luoda uniikin nimen (s. 33), samoin kuin heittomerkin käyttöä tyyliin Heid’Eila. Viimeksi mainittua perustellaan kirjailijanimellä Ain’Elisabet Pennanen. (s. 36). – Tässä voinee huomauttaa, että Kielitoimisto ei ole suosittanut eikä suosita kumpaakaan tapaa.
Kirja on toimite, joka tukeutuu aiemmin julkaistuihin etunimikirjoihin. Eroa niihin on siinä, että rajatun aineiston ja typistetyn taustan lisäksi nimiartikkeleihin sisältyy kirjoittajien omia mielipiteitä nimien käytöstä ja sopivuudesta ja muuta nimiä koskevaa, blogityyppistä jutustelua. Leikkimielisyyttä on lisätty esittelemällä anagramminimiä, kuten esimerkiksi nimestä Armi muodostetut nimet Mira, Rami, Mari ja Irma. Näitä anagrammeja voi hakea myös verkon anagrammikoneilla. Samaan aihepiiriin kuuluvaa nimeä etsivä voi löytää puolestaan nimiartikkeleista synonyyminimiä. Omaa annettavaa kirjalla on myös haastattelunpätkissä (15), joissa kerrotaan konkreettisesti nimivalinnoista ja nimien käytöstä.
Kirjan teksti on viihdyttävää ja helppolukuista, mutta samalla kevyttä ja pintapuolista. Kirja on kirjoitettu nuorille vanhemmille, jotka toivottavasti yleistä lähdekirjallisuutta kuvaavan osan avulla löytävät myös luotettavamman nimitiedon äärelle.
Patjas, Liisa-Maria ja Kortesoja, Katleena 2015: Uusi etunimikirja Aadasta Äijöön. Karisto.