Turhaa toistoa?

Kun kieltä kuvataan kieliopein ja sanakirjoin, eivät tautologian kaltaiset kielenkäytön epäloogiset ainekset saa kovinkaan paljon huomiota. Tästä kertoo esimerkiksi tapa, jolla tautologia määritellään sanakirjoissa: ”Saman asian tarpeeton toistaminen” (Suomen kielen perussanakirja), ”Saman seikan tai sanan tarpeeton toistaminen puheessa tai kirjoituksessa” (Nykysuomen sanakirja). Mutta miksi kielenkäyttäjä käyttäisi kieltä, joka on tarpeetonta tai vailla merkitystä?

Tautologiat ovat kiteytyneitä sanontoja, joiden merkitys opitaan samalla kuin kielikin. Fraaseiksi kiteytyneitä tautologioita on monenmuotoisia (esim. Tehty mikä tehty, Kun sataa niin sataa, Tapahtukoon mitä tapahtuu), mutta tässä kirjoituksessa käsittelen ”perusmuodossa” olevia tautologioita. Tällaiseen perusmuotoon kuuluvat substantiivi, joka esiintyy lauseessa kahdesti, sekä keskelle sijoittuva olla-verbi. Ne ovat siis muotoa X = X (esim. Bisnes on bisnestä, Laki on laki). Kirjaimellisesti tulkittuina tällaiset ilmaukset ovat tyhjiä, vailla informaatioarvoa. Siksi on selvää, että niillä täytyy olla muodosta erillään oleva, yhteisesti sovittu merkitys, jonka kielenkäyttäjät tunnistavat. Fraasin merkitys täytyy tietää kielitajun ja maailmantiedon pohjalta. Minkälaisia merkityksiä tällaisten muotojen takana sitten oikein on?

Pojat ovat poikia

Voisi kuvitella, että toistorakenteet olisivat lähinnä puhekielen ilmiö. Tämän oletuksen osoittaa kuitenkin vääräksi jo yksi haku Internetin hakuohjelmalla: esimerkiksi pojat ovat poikia -ilmauksia löytyy erilaisista sähköisistä teksteistä lukematon määrä. Ilmauksen ymmärtämiseksi sitä on syytä tarkastella hieman lähemmin käyttöyhteydessään.

Kun poikalapsi tekee jotain ei-toivottavaa, ikävää tai vahingollista, mikä rikkoo yleisesti oikeina pidettyjä normeja, voi äiti tokaista: pojat ovat poikia. Tällöin taustalla on ajatus, että tuo on sitä käytöstä, jota pojilta voi odottaakin, pojat kun ovat luonnostaan tuollaisia. Tautologioita pohtinut kielentutkija Anna Wierzbicka toteaakin, että tautologia ilmaisee nimenomaan jonkin tietyn asenteen. Äidin ja pojan tapauksessa se voisi olla suunnilleen seuraava: ”Pojan tekemisistä ei kannata häiriintyä; eihän ihminen luonnolleen mitään voi”. Äiti siis tavallaan hakee lempeää hyväksyntää pojalleen. Samanlaisia tautologioita, jotka osoittavat suvaitsevuutta ihmisluonnon muuttumattomuutta kohtaan, ovat myös esimerkiksi lapset ovat lapsia ja naiset ovat naisia. Seuraavassa on tyypillinen esimerkki kirjoitetusta kielestä:

Tautologialla on tapana sulkea jotain pois. Yksi tautologioiden käytännöllinen tarkoitus on lopettaa puheena olevan aiheen käsittely. Tätä voisi kutsua ilmauksen ajatuksen karkottavaksi ominaisuudeksi. Tautologiat yksinkertaistavat asioita viestittäessään, että ”tällaisia itsestään selviä, väistämättömiä tosiasioita ei kannata sen enempää pohtia tai murehtia”. Kuinka paljon tautologian käyttö eliminoikaan mahdollisia ajatusprosesseja! Esimerkiksi yllä olevan tekstikatkelman tautologia on pitkän mielipidekirjoituksen viimeisessä virkkeessä; siis ikään kuin viestinä siitä, että kirjoittajan mielestä asia on muuttumaton ja tässä yhteydessä loppuun käsitelty.

Bisnes on bisnestä

Tietysti tautologiat voivat saada eri käyttöyhteyksissä erilaisia merkitysvivahteita, mutta monimerkityksisyydestä huolimatta monia tautologioita yhdistävät edellä kuvatut merkityspiirteet. Esimerkiksi kapitalismin myötä ilmaantuneen bisnes on bisnestä -ilmauksen taustalla on jälleen kohteen ikävien puolien ymmärtäminen ”väistämättöminä” ja ”julmina tosiasioina”:

Toistorakenne huomauttaa bisneksen erityislaadusta: raa’at pelisäännöt ja silkka rahanteko kuuluvat itsestään selvinä bisnekseen, näin tämä asia nyt vain on. Tällaisen fraasin käyttäjä takaa bisnekselle tavallaan koskemattomuuden, sillä väistämättömyyksiä vastaan on tietysti turha taistella. Tyypillisiä tautologioita, joilla myös kuitataan asian negatiiviset puolet oikeutetuiksi, ovat esimerkiksi sota on sotaa ja politiikka on politiikkaa. Kun puhuja käyttää tautologiaa, on enää vaikea jatkaa keskustelua; kun kirjoittaja käyttää tautologiaa, se toimii hyvänä tehokeinona vaikuttaessaan tyhjentävältä argumentilta.

Kansanfilosofiaa?

Eri kieliä ja kulttuureja tutkinut Wierzbicka osoittaa, että tautologiat ovat kansainvälinen kielen ilmiö (esim. engl. Boys will be boys = pojat ovat poikia). Samantyyppisiä toistoilmauksia esiintyy niin englannissa, puolassa kuin japanissakin. Joskus tautologiat voivat muodostua yhteisössä eräänlaiseksi kansanfilosofiaksi.

Edellä esitellyt ilmaukset muodostavat vain yhden tautologioiden kategorian. Pääsemme laajemmin kiinni tautologioiden kirjoon, kun ymmärrämme, että sisältäessään asenteita toistofraasit myös heijastavat kulttuurissa vallitsevia ajattelutapoja. Ne kehottavat kuulijaa tai lukijaa omaksumaan saman ajattelutavan. Tällöin tautologioita yhdistävä keskeinen piirre on tavalla tai toisella muuttumattomuus: ”tämä asia ei voi olla olematta näin” (esim. bisnes ei voi olla olematta säälimätöntä rahantekoa).

Luonnollisiksi ”totuuksiksi” muodostuneet merkitykset voivat siis kiteytyä tautologia-ilmauksiksi ja saavuttaa kansanfilosofisen aseman. Kaikki tietävät, mistä on kysymys. Seuraavissa esimerkeissä kielenkäyttäjät kuitenkin asettuvat tautologian ajattelutapaa vastaan:

Kaikki tautologiat eivät kuitenkaan ole kansanfilosofiaa. Tuskin voidaan puhua pihvi on pihvi -ajattelutavasta, vaikka tällainenkin tautologia on olemassa (huom. kuitenkin, että myös tässä on kyse muuttumattomuudesta: ”pihvi on kuitenkin aina pihvi…”). Periaatteessa kielenkäyttäjä voi muodostaa tilanteisen tautologian varmasti mistä tahansa sanasta, mutta koko kieliyhteisön laajuiseen käyttöön vakiintuakseen tautologia tarvitsee taakseen yhteisön laajan hyväksynnän.

Ilmausten teho

Toistorakenteen muoto palvelee sen tarkoitusta: kun predikaatti ainoastaan toistaa saman käsitteen mahdollisimman yksinkertaisesti ja loogisesti, antaa muoto hyvin itsestään selvän vaikutelman. Huolimatta taustalla olevasta merkityksestä, on kirjaimellinen muoto aina loogisesti kiistämätön, ja kiistämättömyyksiä on vaikea asettua vastustamaan.

Tautologiat noudattavat kielen taloudellisuusperiaatetta, joka kehottaa ilmaisemaan mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyesti. Koska tautologiat toimivat usein tehokeinoina asenteiden, mielipiteiden, totuuksien yms. välittämisessä, on niiden tehokkuus sitä parempi, mitä selkeämpiä ja kiistämättömämpiä ne ovat muodoltaan.

Edellä kuvatut toistorakenteet ovat hyvä esimerkki suhteellisen marginaalisesta ja mitättömältä tuntuvasta kielen ilmiöstä. Tällaisten ilmiöiden, joita perinteiset kieliopit eivät kuvaa, merkityksellisyyden huomaamme vasta lähemmässä tarkastelussa. Tautologiat ovat osa kielellistä ilmaisuvarantoamme, vaikka niitä saatetaankin kutsua ”tarpeettomiksi”. Toki sanakirjamääritelmiin mahtuu tässä käsiteltyjen yksinkertaisten tautologioiden lisäksi varmasti muunkinlaisia toistoilmaisuja. Tässä joukossa voi olla myös ”tarpeetonta toistoa”, mitä se ikinä onkaan.

Kielenainekset, jotka saattavat tuntua tarpeettomilta tai jopa virheellisiltä, ovat kuitenkin kielenkäyttäjien tiettyihin ilmaisullisiin tarkoituksiin vakiinnuttamia muotoja. Elävää kieltä ei pidä katsoa liian ahtaasta näkökulmasta. Erään mediapersoonan modernia tautologiaa lainatakseni: Elämä on laiffii!

Kirjoittaja opiskelee suomen kieltä Helsingin yliopistossa.

Aiheesta enemmän

Hurme, Tuure 2002: ”Otsikot on otsikoita”– muutaman tautologian tarkastelua. Praktikumtyö. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
Wierzbicka, Anna 1991: Cross-cultural pragmatics: The semantics of human interaction. Trends in Linguistics, Studies and Monographs 53. Mouton de Gruyter, Berlin.