Kielessä on paljon erilaisia sanontatapoja: muun muassa ihmisten vuorovaikutukseen liittyviä rutiininomaisia ilmauksia, sananlaskuja ja lentäviä lauseita sekä lauseenosina toimivia fraaseja eli idiomeja. Yleensä ajatellaan, että kaikkia näitä käytetään sellaisenaan (kuten vaikkapa tervehdystä Hyvää päivää), mutta tarkemmin katsottuna monessa sanontatavassa on vaihtelua tai ainakin mahdollisuus tilapäisiin muunnelmiin.
Vaikka yleensä sanotaan, että joku kantaa kortensa kekoon, voidaan myös sanoa, että joku tuo kortensa kekoon tai oman kortensa yhteiseen kekoon. Tämäntyyppinen totunnainen sanastollinen vaihtelu ei vedä lukijan tai kuulijan huomiota tavallisesti millään lailla puoleensa. Sen sijaan sellaiset muunnokset kuin kantaa pienen kortensa sivistyksen kekoon tai heittää kortensa työllisyyskeskusteluun eroavat jo selvemmin muunnoksen pohjana olevasta idiomista. Sanalliset lisäykset ja poikkeukset tekevät näistä muunnoksista samalla myös tilannesidonnaisia: edellinen muunnos sopii kuvaamaan tilannetta, jossa joku tukee pienimuotoisesti jotakin sivistyksellistä tavoitetta, jälkimmäisessä on kyse tietynaiheiseen keskusteluun osallistumisesta tai sellaisen kommentoimisesta. Toisaalta kaikkea persoonallista sananvalintaa käyttötilanne ei näy rajoittavan tai ohjaavan. Vaikka tavallisesti puhutaan kaavoihin kangistumisesta, verbin kangistua sijasta teksteissä esiintyy silloin tällöin muitakin vastaavia verbejä kuten jäykistyä, kangertua, jämähtää, juuttua, jumiutua, urautua.
Liioittelua ja muuntelua
Kaikenlainen liioittelu on sanontojen muuntelussa suosittua: Mulla on kaksi vasenta kättä ja molemmissa peukalo keskellä kämmentä, toteaa joku kömpelyydestään. Jollakulla toisella on otsaa niskaan asti, mikä ilmeisesti selittää röyhkeän käytöksen. Keskustelupalstoilla vedetään ei vain herneitä vaan kokonaisia palkoja tai peräti hernepeltoja neniin. Lehtijutun otsikko Tsunami tieteen vesilasissa vihjaa, että muuan keskustelu tiedepiireissä sai odotettua suuremmat mittasuhteet: tavanomaisen ”myrskyn” sijasta nousi peräti ”tsunami”. Suurentelevassa sananvalinnassa ei kuitenkaan ole aina kyse liioittelusta: Kun eräs yhdistys sai merkittävän lahjoituksen, yhdistyksen historiikissa kerrotaan lahjoittajan kantaneen tukkinsa kekoon. Tukkeja yhdistys nimittäin todellakin sai – mutta samalla sananvalinta tukkinsa korostaa lahjoituksen suuruutta odotuksenmukaiseen korteen verrattuna.
Aivan toisenlaisesta syystä syntyy sananvaihdoksia sanonnassa kahvihammasta kolottaa ’tekee mieli kahvia’. On tullut nimittäin tavaksi ilmaista myös muunlaisia mielitekoja samaa pohjakaavaa käyttäen: myös viina-, karkki-, sokeri-, nami- ja herkkuhammasta voi kolottaa tai pakottaa. Tupakkahammas voi myös esiintyä tässä tarkoituksessa, ellei se sitten kuvaile tupakan keltaiseksi värjäämää hammasta. Sama koskee leipähammasta, joka voi myös tarkoittaa samaa kuin rautahammas eli pysyvää hammasta ja jolla lisäksi on kuvaannollinen merkitys toimeentulon eli ”leivän” tuojana (esim. yhtiön leipähammas). Kaikenlaisilla namihampailla on englanninkielinen vastine sweet tooth ’makea hammas’, jota myös saattaa särkeä jo ennen kuin siihen tulee reikä.
Edellä mainittujen, vielä melko tavanomaisten muunnosten lisäksi olen löytänyt nettiteksteistä myös sellaisia mielihalullisia hampaita kuin hääkakku-, kahvi- ja makkara-, pavlova-, sahti-, sipsi- ja viskihampaan sekä ei-syötävien osastolta vielä ainakin auto- ja mökkihampaan! Kun verbikin voi vaihdella, saattaa kahvihampaan kolottamisen sijasta vaikka juustohammasta alakaa juilleksia.
Lähti kuin telkkä pöntöstä
Yksittäisten sanojen lisäksi voivat muunnella kokonaiset rakenteetkin. Taitoa vaativan ongelman edessä voi peukalo siirtyä keskelle kämmentä: Kyllä viitsis, mutta taitaa mennä noissa sähkötöissä itsellä peukalo keskelle kämmentä. Myönteisen muutoksen taas kokee peukalo, joka yllättäen vaihtaa väriä: Viimeistään toukokuussa alkaa peukalo vihertää väkisinkin, vaikka ei edes pitäisi itseään puutarhaihmisenä. Yleensähän tällaiset kuvaannolliset peukalot kuvaavat ihmisen pysyviä ominaisuuksia: kömpelyyttä tai kykyä saada kasvit kukoistamaan. Näissä muunnoksissa sen sijaan on kyse muutoksista.
Yhtä hyvin liikennettä tapahtuu toiseen suuntaan, kun jotakin toimintaa kuvaavista idiomeista tehdäänkin olotilanilmauksia. Jos Vertille pannaan jauhot suuhun, seuraa tilanne, jossa Vertillä on jauhot suussa. Tosin tilanne muuttuu taas toiminnallisempaan suuntaan, jos Vertti sylkee jauhot pois suusta. Hiljattain on eräissä yhteyksissä moitittu Suomen olleen kapulana rattaissa; vielä tavallisemmin kapuloita heitetään jonkun rattaisiin. Kun heitän kirveen kaivoon ’lakkaan yrittämästä’, siitä seuraa, että kirves on kaivossa ’olen luovuttanut’. Erään urheilu-uutisen otsikko Kirves kaivon reunalla kuvaa tilannetta, jossa kirves on putoamaisillaan kaivoon, kun jääkiekkojoukkue on putoamaisillaan puolivälieristä. Osa näistäkin muunnoksista on melko tavanomaisia, vakiintuneitakin, kun taas osa kiinnittää huomiota omaperäisyydellään.
Eräänlaisia analogisia sarjoja muodostavat muunnelmat, joissa kahta tai useampaa sanaa vaihdellaan yhtäaikaisesti niin että sanojen välinen merkitysyhteys säilyy. Esimerkiksi jokin voi lähteä kuin hauki rannasta, telkkä pöntöstä tai talkkari peltikatolta. Tällaiseen sarjaan perustuu myös sanonta jollakulla ei ole kaikki muumit laaksossa muunnelmineen. Mikään ei taaskaan ole kuvamaailmassa pyhää ja pysyvää: jos ei ole kaikki inkkarit kanootissa, voi jopa käydä niin, että loputkin inkkarit karkaa kanootista.
Luova kielenkäyttö pitää kielen elävänä
Otaksuttavasti kielellistä leikittelyä ja muuta muuntelua synnyttää kielenkäyttäjien halu ja kyky ottaa ilo irti sanoissa ja fraaseissa piilevistä muunnosmahdollisuuksista. Kielellinen luovuus ei koske vain sanontatapoja, vaan myös sanojen johtamisessa toimii sama idea kyvystä hyödyntää tiettyjä säännönmukaisia muodostuskaavoja tai jopa keksiä aivan omia yhdisteitä. Esimerkiksi hymy-sanasta io-johtimella johdettu hymiö on osuva käännösvastine englannin smileylle. Edellä mainitusta viherpeukalosta on väännetty verbi viherpeukaloida, kun pelkästä peukalosta saadaan verbi peukaloida. Viherpeukaloinnilla tarkoitetaan jotakin sellaista, mitä viherpeukalot tekevät mielellään eli kasvien parissa puuhertamista. Ja puuhertaminen taas sulauttaa sisäänsä puuhaamisen ja ahertamisen vailla mitään muoto-opillista kaavaa.
Luova kielenkäyttö ei ole aina tyylillisesti kovin korkealentoista, ja joskus kielikuva jopa joutuu ristiriitaan ympäristönsä kanssa. Esimerkiksi vertauskuva kuin sieniä sateella kuvaa tavallisesti tilannetta, jossa jotakin ilmestyy johonkin runsain määrin. Onkin ristiriitaista käyttää kielikuvaa tilanteessa, jossa jotakin itse asiassa häviää: firmoja menee konkurssiin kuin sieniä sateella. Tässä muunnoksessa kirjoittajan fokuksessa onkin ehkä ollut vain muutoksen nopeus ja sen koskeminen runsasta joukkoa. Uusien yhdistelmien sivutuotteena syntyy ilmeisesti vääjäämättä myös pöpelikköön karkaavia koepalloja tai näyttäviä tyylillisiä mahalätsyjä. Tärkeämpää on kuitenkin se, että kaikenlainen muuntelu ja vääntely pitävät kielen elinvoimaisena ja uusiutuvana.
Suurin osa jutussa esiintuyvistä esimerkeistä on pomittu internetistä. Inkkarit kanootissa -muunnelma löytyy myös Kristiina Kortelaisen pro gradu -työstä Ei ole kaikki muumit laaksossa (Turun yliopisto 2011, myös verkossa).