Kielikellossa 2/2009 kerrottiin keväällä julkaistusta kielipoliittisesta toimintaohjelmasta Suomen kielen tulevaisuus. Toimintaohjelman tavoitteena on käynnistää keskustelu suomen kielen asemasta Suomessa. Ohjelmassa esitetään paljon toimenpidesuosituksia, jotka on osoitettu toiminnasta vastuussa oleville: valtiolle, yliopistoille, kunnille, yrityksille... Suosituksia voi olla helppo kirjoittaa, mutta mitä sitten tapahtuu, kun teksti on laskettu maailmalle? Miten saada suositukset muuttumaan käytännön toiminnaksi?

Pessimisti ajattelee, että raportit ja toimintaohjelmat jäävät hyllyyn pölyttymään. Optimisti taas uskoo, että niitä luetaan ja niissä esitetyt ajatukset johtavat myös toimintaan. Suomen kielen tulevaisuus -toimintaohjelma ei ole jäänyt ainakaan julkaisijan – Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen – hyllyyn, sillä kirjan painos on jaettu ilmaiseksi eri vaikuttajatahoille, mm. kaikille kansanedustajille, ja lisäksi kirja on luettavissa tutkimuskeskuksen verkkosivuilla (www.kotus.fi). Toimintaohjelmasta on kirjoitettu, siitä on keskusteltu radiossa ja televisiossa, kirjan tekijät ja heidän  hengenheimolaisensa kiertävät puhumassa ja keskustelemassa suomen kielen asemasta. Kirjassa esitettyjä näkökohtia pyritään pitämään esillä kaikin keinoin.

Moni ajattelee toimintaohjelman tavoin: suomen kieli on Suomessa tärkeä. Moni myös tuntee tarvetta toimia kielensä hyväksi, mutta mitä yksittäinen kielenpuhuja voi tehdä? Tässä Kielikellossa suomen kielen tutkija Lari Kotilainen tarjoaa vastauksia. Kaikki lähtee asenteesta. Kieliyhteisö, joka arvostaa kieltään, haluaa myös käyttää sitä. Kieltä on käytettävä monipuolisesti, myös uusissa tilanteissa, työssä ja kotona, asiallisesti ja leikkien. Tarvitaan uskoa siihen, että elävä kieli joustaa ja tarjoaa ilmaisukeinot tilanteeseen kuin tilanteeseen. Vaivannäköä kielen kehittämiseksi tietysti usein tarvitaan. Parikymmentä vuotta sitten väitettiin, ettei suomi sovellu tietotekniikan kieleksi: ”menu on menu, ei sitä voi sanoa suomeksi”. Silti tämäkin teksti on kirjoitettu suomenkielisellä tekstinkäsittelyohjelmalla – ja siitä menusta on tullut valikko. Suomenkielistä tekniikkaakin kehitetään, jos kuluttajat sitä haluavat. Uutta ihmettä esittelevältä myyjältä on kysyttävä, mikä laitteen nimi on suomeksi, toimiiko se suomeksi ja onko siinä hyvät suomenkieliset ohjeet – arkisissa tilanteissa on siis ylipäätään uskallettava ja haluttava kyseenalaistaa englannin ykkösasema, elämänalasta riippumatta.

Nykyistä kielimaailmaa voisi verrata supermarketiin, jossa kuluttaja valitsee tarjolla olevista hyödykkeistä itselleen parhaiten sopivan. Kielen marketissa on tarjolla monenlaista kirjoitettua ja puhuttua suomea ja lisäksi monia vieraita kieliä. Niitä kaikkia tarvitaan, kaikille on aikansa ja paikkansa. Kauppias kuitenkin myy sitä, mitä asiakas haluaa ostaa, eikä heikosti kaupaksi menevälle tavaralle riitä hyllytilaa. Tavallinen kielenkuluttaja on siis avainasemassa. Hän voi valinnoillaan vaikuttaa siihen, että suomen kielen tarjonta säilyy monipuolisena ja tuoreena. Mutta houkutteleeko suomi kuluttajaa? Parhaillaan istuu työryhmä, jonka tehtävänä on laatia perusta Suomen maabrändille eli vahvalle maakuvalle. Tavoitteena on parantaa kansainvälistä kilpailukykyä. Kuka kiinnostuisi kotoisesta kilpailukyvystämme, siitä, millainen on suomen kielen brändi kielen kotimaisilla markkinoilla? Olisiko siinäkin miettimisen aihetta?