Olen tutkinut kymmenen Ilta-Sanomien verkkosivuilla käydyn keskustelun avulla, mitkä puhutun suomen kielen piirteet ärsyttivät tavallisia kielenkäyttäjiä 2000-luvun alussa. Otsikko on lainaus eräästä verkkokeskustelusta. Mikä puhutussa kielessä sitten ärsyttää kielenkäyttäjiä ja miksi? Kuinka kielteisistä tuntemuksista kerrotaan muille? Entä onko puhekielessä asioita, joista ei löydy kielteistä sanottavaa?

”Ai että riipii!!!”

 Hyvin monenlaiset kielen yksityiskohdat voivat herättää kielteistä huomiota. Erityisen usein valituksen aiheena ovat yksittäiset sanat tai fraasit. Sanoista varsinkin turhina pidetyt partikkelit ja muoti-ilmaukset tuntuvat ärsyttävän ihmisiä. Puheelle tyypillisistä partikkeleista harmistutaan siksi, että ne eivät lisää sanottuun uutta informaatiota. Usein syyksi selitetään myös niiden liiallinen toistelu puheessa. Kaikkein useimmin valituksen aiheena ovat partikkelit eli(kkä), nii(n)ku(n) ja t(u)ota (noin). Lisäksi mainitaan esimerkiksi sanat no, siis ja silleen.

Elikkä minua häiritsee se, että jokainen virke aloitetaan sanalla ”elikkä”.

Halonen niinkutteli kuin pahainen teini. Kyllä kävi ilkeästi korvaan!

Lottoarvonnan blondi täti taas sanoo aina ”siis”, ja vielä useita kertoja eli tyrkkää sen sanan täytteeksi: – Ensi viikolla on siis luvassa hypersuperjättipotti…

Hyvin yleisesti kielenkäyttäjiä ärsyttävät myös muotisanat. Osa muodikkaista ilmauksista yhdistetään varsinkin nuorten kieleen, osa taas on kaiken ikäisten kielenkäyttäjien sanontoja. Esimerkkinä jälkimmäisestä ovat ilmaukset allekirjoittanut, henkilökohtainen, laatuaika, loppuviimeks(i), lähtökohtaisesti, puitteissa, pääsääntöisesti, salarakas, selkeä, seksikäs, tyyliin (jotakin) ja viitekehys. Erityisen usein ilmaistiin ärtymystä ilmauksista itse asiassa, pitkässä juoksussa ja loppupeleissä sekä nuorten kieleen liitetystä ilmauksesta (aikuisten/ihan) oikeesti.

Nuorten käyttämien sanojen ärsyttävyyttä selitetään usein ainoastaan sillä, että ne ovat juuri nuorten käyttämiä, tai sillä, että ne kuulostavat rumilta. Valituksen kohteena ovat mm. slangi-ilmaukset baari, bilettää, evvk, heittää läppää, ihku, imutella, jenkit/Jenkkilä, meitsi/meikku/meikkis, pikkulauantai, seukkailla, sidukka, Stadi/stadilainen, tavis ja vaiheessa. Euroon siirtymisen aikaan erityisen häiritseviksi koettiin myös mummon markka sekä euroa merkitsevät eke, eku, eukko ja erkki. Lisäksi negatiivisia tunteita herättävät mm. ylimielisiksi koetut nuorten käyttämät vastaukset ihan sama ja ketä kiinnostaa.

Osallistujat ovat keskusteluissa huolestuneita englannin vaikutuksesta suomen kieleen ja valittavat mm. englanninkielisten sanojen käyttämisestä puheen seassa. Esimerkkeinä englannin kielen sekoittamisesta suomeen mainitaan mm. sellaiset puheessa käytetyt arkiset ilmaukset kuin about, anyway ja you know.

Oman ärsytyslisänsä kieleen tuovat myös englannin kielen sanat, joita sellaisinaan ympätään suomalaisiin lauserakenteisiin. Tunnetuimpia näistä lienevät ”about” ja ”anyway”.

Runsaasti huomiota kiinnitetään myös lainasanoihin, kuten miitinki, sheivata ja sikspäkki, ja sivistyssanoihin, kuten fasiliteetti, prioriteetti ja sofistikoitunut. Lainasanojen arvellaan kuuluvan erityisesti nuorten sanavarastoon. Sivistyssanojen käyttöön puolestaan syyllistyvät keskustelijoiden mielestä ihmiset, jotka haluavat päästä pätemään hienolta kuulostavalla kielellä tietämättä välttämättä käyttämiensä sanojen täsmällisiä merkityksiä.

Kiroilu on tyylivirhe, joka on helppo havaita puheesta. Yleensä keskusteluihin osallistujat kertovat ärsyyntyvänsä erityisesti kirosanojen liiallisesta käytöstä, koska silloin ne menettävät tehokkuutensa. Seuraavassa kommentissa kirosanoja kutsutaan tämän vuoksi välimerkkisanoiksi:

Kaikista v-, s-, h- ja p-alkuisista ”välimerkki” sanoista puhumattakaan.

Myös median kieli herättää paljon kielteisiä reaktioita. Esimerkiksi television ja radion toimittajien ja juontajien kieli on joskus kuuntelijan mielestä tilanteeseen nähden liian epämuodollista. Huomion kohteena voi lisäksi olla urheilijoiden, urheiluselostajien, poliitikkojen tai meteorologien käyttämä kieli. Erityisesti urheiluselostajien kieleen kuuluu paljon sanoja, jotka kertoman mukaan käyvät ikävästi kuulijoiden korvaan, esimerkiksi kellottaa aika, kuuma pelaaja, kypärätemppu, maailmanluokan maalivahti, maalikimara, maalinnälkä, paljon vartijana, sisulla ja sydämellä, tahtotila ja varma alastulo. Urheilijoiden haastatteluissa ärsyttävinä pidetään mm. vastauksen aloittavaa no-sanaa sekä viimeiseksi jätettyä sanaa että, joka aiheuttaa sen, että kerrottu asia tuntuu jäävän kesken.

Esim. urheilijoiden haastatteluissa, kun yritetään keksiä koko ajan lisää sanottavaa, sanotaan lauseen perään että, ja sitten ei keksitäkään enää jatkoa. Että-parka jää ihan yksin ilmaan roikkumaan, ”Kyl me Hartsan kans hiihettiin ennen paljonkii, mut sit myö päätettiin lopettaa, ku ei enää oltu nii hyviä, että…”

Poliitikkojen käyttämään ilmaukseen ollakseni rehellinen on myös kiinnitetty huomiota. Julkiset kielenkäyttötilanteet yleisesti ovat erittäin usein valituksen aiheena, ja julkisuuden puhekieli nähdään merkkinä tulevasta kielen tuhoutumisesta.

Erityisen runsaasti keskustelua herättäviä aiheita ovat lisäksi sä-passiiviksi ja ketättelyksi kutsutut ilmiöt eli sinä-pronominin yleistävä käyttö ja ketä-sanan käyttäminen merkityksessä ’kuka’. Sä-passiivin käyttöä pidetään itsekkäiden ihmisten puhetyylinä ja itsensä korostamisen keinona, jota käyttävät varsinkin julkisuuden henkilöt. Ketä-muotoa taas arvellaan toisinaan tahalliseksi kielen vääristelyksi. Molemmat ilmiöt liitetään erityisesti nuorten kieleen.

Olen itsekin huomannut suomen kielen rappiotilan. Ottaa tosissaan korvaan kun puhutaan esim. ”se, ketä…. ja muuta yhtä kummallista.

Sinä-passiivi on kertakaikkisen karmeaa kuunneltavaa. Henkilö voi puhua tuntikaupalla itsestään käyttämällä tekovaatimattomasti sinää minän tilalla. Ei muka kuulosta niin itsekeskeiseltä!

Nuorten, erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvien tyttöjen, kieli tuntuu olevan hyvin yleinen ärtymyksen aiheuttaja. Monesti nuorten kielen yhteydessä mainitaan huolestuneisuus englannin vaikutuksesta nuorison kieleen, slangi-ilmaukset ja kiroilu. Nuorten kielen perusteella kielen rappeutuminen nähdään väistämättömänä. Sanastollisten seikkojen lisäksi nuorten, varsinkin tyttöjen, kieleen liitetään usein ns. loppukiekaus eli sävelkorkeuden lausumanloppuinen nousu ja erityinen s-äänne, jota kutsutaan mm. stadiässäksi, suhu-s:ksi, etuässäksi, teräväksi s:ksi ja sössöässäksi.

Pahin esimerkki lienee eräiden nuorten naisten helmasynti eli lauseen lopun kiekaiseminen. Hrrr…

Paitti tuo nykyihmisten ässän käyttö!!! Kuulostaa joskus aika sössötykseltä, kun sen oikeen päästää korostumahan! Nuoremmat naiset varsinki näyttääs olevan ässän suurkuluttajia.

Miksi ärsyttää?

Hyvin monia valituksen kohteita yhdistää se, että ne ovat ilmauksia, joita on perinteisesti pidetty huonona ja rumana kielenä. Selitys siihen, miksi jokin kielen ilmiö herättää käyttäjissä negatiivisia tuntemuksia, on havaintoni mukaan hyvin usein joko ilmauksen uutuus tai turhuus.

Kielenkäyttäjät näyttävät pitävän kaikenlaisia muutoksia pahoina, huolestuttavina ja pelottavina: mikään uusi ei ilahduta kielikeskusteluihin kirjoittavia, vaan positiivisia tunteita herättää vain mahdollisimman alkuperäisenä pysynyt tai sellaiseksi luultu. Verkkokeskusteluihin osallistuvat ärsyyntyvät esimerkiksi lainasanoista ja muoti-ilmauksista, koska ne ovat uusia. Myös nopeasti muuttuvasta slangista valitetaan paljon. Sä-passiivin käyttö taas on ärsyttävää, koska sen arvellaan olevan uusi ilmiö, joka on matkittu suomeen englannista. Lisäksi esimerkiksi sanojen muuttuneet merkitykset häiritsevät kielenkäyttäjiä.

Kielen muuttumisen lisäksi toinen hyvin yleinen selitys ärtymykseen on ilmauksen turhuus. Yleensä tällaisissa tapauksissa on kyse siitä, että jotakin puhutussa kielessä tärkeässä tehtävässä olevaa sanaa pidetään turhana, koska se kirjoitetussa kielessä on tarpeeton. Hyvä esimerkki tästä on partikkeli nii(n)ku(n). Kirjakielen normit siis ajatellaan helposti myös puhekieltä koskeviksi.

”Junttimaista lässytystä tämä nykyinen kielenkäyttö!”

Tavalliset kielenkäyttäjät kertovat kieleen kohdistuvista kielteisistä tuntemuksistaan monin tavoin. Eräs tapa on tunneverbien käyttäminen. Yleisimpiä niistä ovat harmittaa, ihmetyttää, inhota, inhottaa, raivostuttaa ja ärsyttää. Myös verbiä häiritä esiintyy runsaasti.

Kyllä minua ihmetyttää paljon enemmän nämä ”livenä” ja ”itse asiassa” ihmiset.

Itseäni raivostuttaa kuitenkin eniten ”tyyliin, jotain”-sanonta.

Minua itseäni on tässä nykypuheessa jo kauan häirinnyt tuo ”itse asiassa”.

Muita omista tuntemuksista puhuttaessa käytettyjä verbejä ovat esimerkiksi ahdistaa, harmittaa, hatuttaa, iljettää, korveta, potuttaa, risoa ja ärsyyntyä.

Kielestä kerrottaessa käytetään myös paljon adjektiiveja. Nykyistä puhekieltä kuvaillaan kammottavaksi, mäkihyppyselostus on hirveintä kuunneltavaa, aikuisten ihmisten käyttämä aikuisten oikeesti on säälittävää ja puheeseen liittyvien partikkelien käyttö tuskastuttavaa kuunneltavaa. Useimmin esiintyvä adjektiivi on ärsyttävä. Paljon käytettyjä ovat myös järkyttävä, paha, raivostuttava ja typerä.

Todella ärsyttävä sanonta on ”mulla kävi joulu.” Kääk!

Pahempana pidän kuitenkin tv-toimittajien sössötystä.

Näitä typeriä sanontoja on aivan liikaa, pitkässä juoksussa on niistä pahimpia – –.

Kieli on puheenaihe, joka voi herättää ihmisissä hyvinkin voimakkaita tunteita. Tunteellinen suhtautuminen välittyy kieltä koskevista kirjoituksista, ja kielestä puhutaan joskus hyvinkin värikkäästi. Epämieluisana pidettyä sanaa voidaan kuvailla inhokiksi, kammotukseksi, puppusanaksi, sanahirviöksi tai ällötykseksi. Jonkin yksittäisen sanan käyttämistä puolestaan voidaan sanoa kielen raiskaamiseksi tai toistuvaksi idiotismiksi. Samoin esimerkiksi televisiossa kuultua toisen ihmisen puhekieltä kuvaillaan mm. mongerrukseksi, sössötykseksi, trendipelleilyksi ja vingerrykseksi, tai koko henkilö voi olla monotooninen sönkkö, puhevammainen tai täysi änkkä. Persoonallista puhetyyliä voidaan kutsua myös puheviaksi.

Tunteiden osoittamisessa yleisin huudahdussana on argh, ja paljon käytetään myös inhoa ilmaisevia sanoja hyi, yäk ja yök.

Kautta-sana puhekielessä lienee lähtöisin armeijasta. Miespuoliset ystäväni sortuvat joskus käyttämään kyseistä ilmaisua, ja sekös saa ihoni inhosta kananlihalle. ”Lihas voi venähtää kautta revähtää.” Aaarghhh!

Itseäni iljettää enemmänkin ”alkoi satamaan”-tyyppinen vääristymä, joka tunkee jo painettuunkin tekstiin. Yäk!

Usein esiintyviä ilmauksia ovat lisäksi grrr, huhhuh sekä kääk. Huudahdussanojen lisäksi tunteita voidaan ilmaista esimerkiksi kirosanoilla:

Loppu meneekin ohi korvien. Henkilön aloituksesta voi päätellä, että hällä ei ole mitään sanottavaa! Ottiatuota... P---e!

”Suomen kieli on kaunis ja tavattoman rikas”

Hyvin monenlaiset kieleen liittyvät seikat näyttävät ärsyttävän ihmisiä. Siksi onkin mielenkiintoista tarkastella hieman sitä, mihin suhtaudutaan myönteisesti. Yleisesti kehuja herättää kaikki mahdollisimman alkuperäinen: esimerkiksi vanhat sanat ja murteet. Vanhaa suomen kieltä voidaan kuvailla monipuoliseksi, riittävän rikkaaksi, vaihtelevaksi ja vivahteikkaaksi, kun taas nykyinen arkikieli on sen rapistunut muoto eikä herätä ihailua käyttäjissään. Nimimerkki tietsä kirjoittaa:

Ylipäätään minusta arkikielemme on köyhtynyt, eikä se ole enää sellaista kuin ennen.

Radiossa ja televisiossa muodollinen kieli ei yleensä ole valituksen kohteena. Yleensä mitä muodollisempi television tai radion puhetilanne on, sitä vähemmän siitä ärsyynnytään: viihteellisten ohjelmien kieli on kielteisen huomion kohteena huomattavasti useammin kuin uutisten. Yksittäinen henkilö, jonka kielestä ei koskaan valiteta, on entinen uutistoimittaja Arvi Lind.

Ikäryhmistä eniten ärtymystä aiheuttaa nuorten kieli. Lasten ja vanhusten käyttämään kieleen puolestaan ei koskaan suhtauduta kielteisesti. Aikuisten kielestä puhuttaessa valitetaan ammattislangista, sivistyssanoista ja turhina pidetyistä ilmauksista, kuten itse asiassa, lähtökohtaisesti, pitkällä tähtäimellä ja tavallaan. Lisäksi joistakin yksittäisten julkisuuden henkilöiden kielenkäyttöön liittyvistä asioista voidaan ärsyyntyä. Kuitenkaan kokonaisena ikäryhmänä aikuisten kielenkäyttöön ei puututa.

Kielenkäyttäjiä häiritsevät asiat ovat siis monentasoisia kielen ilmiöitä, ja syyt ärtymykseenkin vaihtelevat paljon. Myös aiheesta kertomisen tavat ovat moninaisia. Aineistoni tuhansien viestien joukkoon mahtuu tietenkin myös muutamia hyvinkin positiivisia kannanottoja, joissa suomen kieltä kuvaillaan mm. jumalattarien puheeksi ja sulopöpinäksi.