Suomessa on yhä enemmän ihmisiä, joille suomi ei ole äidinkieli vaan toinen tai vieras kieli. Kun suomea opetetaan ulkomaalaisille Suomessa, sanotaan, että opitaan suomea toisena kielenä, ja kun sitä opetetaan ulkomailla, opitaan suomea vieraana kielenä.

Suomea toisena kielenä on opetettu kouluissa maahanmuuttajaoppilaille noin kymmenen vuotta. Lasten opetuksessa tavoitteena on ollut toimiva kaksikielisyys, eli suomesta pitäisi tulla toinen äidinkieli oman äidinkielen rinnalle. Nykyään tosin suomesta tulee usein paremmin osattu kieli. Maahanmuuttajaopetuksessa tavoitteet ovat tekstin tuottamisessa ja kielenkäytössä samat kuin äidinkielisillä oppilailla. Se voi kuulostaa kohtuuttomalta, mutta lapset kykenevät omaksumaan suomen kirjakielen virkerakenteet ja oikeinkirjoituksen, kun niitä heille systemaattisesti opetetaan. Maahanmuuttajalasten kielen mallina on äidinkielisen puhujan kieli.

Peruskoulu on se paikka, jossa maahanmuuttajalapselle ja -nuorelle on opetettava peruskielitaito ja peruskielioppi, joihin myös kielenhuolto kuuluu. Maahanmuuttajalasta ei saa jättää kielellisesti ilmaisukyvyttömäksi yhteiskunnassa, jonka rakenteet ja vallankäyttö perustuvat korrektiin asiakirjoittamiseen ja normikielen tuntemiseen. Ilman kunnollista eri tekstilajien ja yleiskielen hallintaa on maahanmuuttajanuoren sosiaalinen nousu koulutuksen keinoin aika vaikeaa.

Eniten ongelmia opiskelussa on yläasteikäisinä Suomeen tulleilla nuorilla, joilla on suomen kielen oppimiseen liian vähän aikaa ennen jatko-opintoihin hakeutumista. Jotta voisi selvitä keskiasteen opinnoista, jonkinlainen kirjoitustaito on oltava.

Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe

Vuodesta 1996 lähtien on voinut kirjoittaa suomi toisena kielenä -ylioppilaskokeen. Se sisältää mm. avoimia kysymyksiä, selittämistehtäviä, kielioppiosion ja kirjoitelman.

Erittäin hyvältä kirjoitelmalta vaaditaan, että tekstin sidosteisuus ja rakenne ovat hyvät, kieli on aidon tuntuista ja sujuvaa ja sitä on miellyttävä lukea. Lisäksi ilmaisun pitää on rikasta ja sisältää suomen kielelle ominaisia ilmaisuja. Joitakin kielellisiä erehdyksiä siinä sallitaan.

Hyvältä kirjoitelmalta vaaditaan helppolukuisuutta ja sujuvuutta. Sen sanaston ei tarvitse olla kovin monipuolista, mutta sen on oltava aiheeseen sopivaa. Kirjoitelmalta vaaditaan melko vaihtelevia rakenteita ja selkeää jäsentelyä. Tekstissä saa olla yksittäisiä kielioppivirheitä ja epäaitoja ilmauksia.

Tyydyttävän ja välttävän arvosanan saavat kirjoitelmat ovat melko virheellisiä, ja vieraan kielen vaikutus on niissä häiritsevä. Teksti on ymmärrettävää, mutta sisällöltään pinnallista ja naiivia.

Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe ei vastaa yleistä kielikoetta eikä valtion pientä kielikoetta niin kuin ei mikään muukaan ylioppilaskirjoitusten kokeista. Siitä saatua todistusta ei voi käyttää kielitaitotodistuksena. Suomi toisena kielenä -ylioppilaskokeen kirjoittaa vuosittain noin 250 kokelasta.

Yleinen kielikoe

Aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen opintojen tarkoituksena on saavuttaa sellainen kielitaito, että he selviävät suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä. Aikuisten kielitaitoa on määritelty Opetushallituksen järjestämien Yleisten kielikokeiden taitotasoilla. Yleiseurooppalaiseen malliin tasoja on kuusi, joista ensimmäinen on alkeistaso ja neljäs sellainen, että kielentaitajan voidaan katsoa selviävän työelämässä. Kuudes taso on jo lähellä äidinkielisen puhujan taitoa.

Yleisessä kielikokeessa mitataan sekä suullista että kirjallista kielen hallintaa. Esimerkiksi taitotasolla 4 vaaditaan, että osaa kirjoittaa selkeästi ja yksityiskohtaisesti tutuista aiheista ja esittää ajatuksiaan yhtenäisinä kokonaisuuksina, kykenee laatimaan erityyppisiä kirjoituksia ja perustelemaan näkökantojaan, hallitsee peruskieliopin hyvin ja osaa tehdä eron virallisen ja epävirallisen kielimuodon välillä.

Kielenkäyttäjän oletetaan tässä vaiheessa hallitsevan kirjallisen ilmaisun perustaidot. Mitä sillä tarkoitetaan? Lähinnä sitä, että ihminen pystyy ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi suomeksi. Tärkeintä on osata muodostaa lauseita ja virkkeitä ja osata osoittaa niiden rajat. Siihen tarvitaan isoa kirjainta ja välimerkkejä. Niiden käytöstä riippuu, voiko lukija ymmärtää, mitä ajatuksia kirjoittaja on halunnut ilmaista. Yksinkertaisia lauseenvastikkeita tulisi osata käyttää oikein. Myös pronominien taivutuksen ja käytön, esimerkiksi viittaussuhteiden ilmaisemisen, pitäisi olla hallussa. Sanojen johtaminen on tavallisesti opittu kursseilla niin, että sanoja osataan käyttää oikeassa merkityksessä. Suomessa pilkutus on kieliopillista ja hyvinkin erilaista kuin monissa muissa kielissä, esimerkiksi englannissa. Yhteen ja erilleen kirjoittamisen pääperiaatteet olisi hallittava, mutta siinäpä onkin opettelemista, koska niitä koskevat säännöt vaihtelevat kielittäin melkoisesti. Yleisimmät lyhenteet voidaan opetella ja niitä osataan etsiä oppaista. Kaiken tämän oppiminen vaatii järjestelmällistä harjoittelua.

Taitotaso 5 edellyttää, että osaa kirjoittaa selkeän ja hyvin rakennetun tekstin, osaa käsitellä monimutkaisempiakin aiheita kirjeissä, raporteissa ja artikkeleissa omalla tyylillä ja lukijalle sopivassa muodossa, osaa kirjoittaa erilaisia tekstejä vakuuttavasti ja hallitsee kieliopin ja sanaston yleensä hyvin ja monipuolisesti. Harvinaisten sanojen ja vaikeiden lauserakenteiden käyttö saattaa kuitenkin tuottaa ongelmia. Tämä tarkoittaa, että sekä tekstin rakenne että virkerakenteet ovat moitteettomia ja muoto-opillisia ja sananvalintavirheitä on vain satunnaisina lipsahduksina.

Kielenhuoltokin ehkäisee syrjäytymistä

Maahanmuuttajaopetuksessa suullinen kommunikointitaito on korostunut kirjoitustaidon kustannuksella. Kielenhuoltoa ei ole tarpeeksi painotettu suomi toisena kielenä -opetuksessa niin kuin ei äidinkielen ja kirjallisuudenkaan opetuksessa. Kielenhuollon merkitystä on vähätelty, mutta kuinka voi kirjoittaa ymmärrettävää ja viestivää tekstiä hallitsematta kielen rakenteita ja oikeinkirjoitusnormeja? Koska suomi eroaa rakenteeltaan monessa suhteessa opiskelijoiden äidinkielistä, siirtyy suomen lauserakenteisiin monenlaista oman äidinkielen vaikutusta, mikä häviää vasta pitkän ajan kuluessa, jos koskaan. Kuitenkin oikeinkirjoitus, isot ja pienet alkukirjaimet, yhteen ja erilleen kirjoittaminen, välimerkit ja muut merkintäseikat on mahdollista opettaa ainakin niille, jotka ovat jo omassa maassaan tottuneet kielten opiskeluun.

Kieli on vallan väline, ja sitä hyvin osaamalla on mahdollista välttää syrjäytyminen. Nyky-yhteiskunnassa kirjoitustaidon merkitys vain kasvaa, sillä mm. lisääntyvä sähköinen viestintä perustuu siihen. Esimerkiksi työpaikkahakemukset lähetetään moniin työpaikkoihin sähköpostitse, jolloin tulee välittömästi ilmi, millainen kirjoitus- ja kielitaito hakijalla on, ja sen perusteella häntä arvioidaan. Tämä koskee myös maahanmuuttajia.

Suurin puute Suomen maahanmuuttajaopetuksessa on se, että ylempien taitotasojen kielikoulutusta ja systemaattista kirjoittamisen ja kielenhuollon opetusta on järjestetty erittäin vähän. Opiskelijat kuitenkin kyselevät oikeinkirjoitussääntöjä, sillä monissa muissa kulttuureissa, esimerkiksi venäläisessä, kielen normeihin ei suhtauduta ollenkaan niin vähätellen kuin Suomessa.

Filosofian tohtori Marjo Mela on Suomi toisena kielenä -opettajat ry:n puheenjohtaja.