Suomen kielen lautakunnan kolmivuotiskauden (1.6.2015–31.4.2018) teemana oli kielen ymmärrettävyys ja kieliyhteisön osallisuus. Teeman kantavana ajatuksena oli korostaa yhtäältä suomen kielen nykyisen käyttäjäyhteisön moninaisuutta ja toisaalta kielen laajan käyttöalan tukemista.
Suomen kielen puhujajoukko on vanhastaan muodostunut jopa poikkeuksellisen voimakkaasti äidinkielisistä puhujista, mutta nykyisin suomea toisena ja vieraana kielenä puhuvien määrä on huomattavassa kasvussa. Jotta suomenoppijat voisivat integroitua puhujayhteisöön – ja jotta kielen oppiminen olisi ylipäätään mahdollista – äidinkielisten suomenpuhujien olisi hyvä tottua kohtaamaan erilaisia suomen kielen muotoja ja kommunikoimaan kieltä vielä vajavaisesti puhuvien kanssa.
Kieli ja muuttuva todellisuus
Suomen kielen asema on nykyisin parempi kuin koskaan: se on yksi niistä verraten harvoista kielistä, joita voi käyttää kaikilla inhimillisen toiminnan alueilla. Huoli tämän aseman säilymisen ja ennen kaikkea suomen kielen käyttöalan puolesta kuitenkin kasvaa. Esimerkiksi tieteen, teknologian ja korkeakoulutuksen piirissä suomi joutuu jatkuvasti väistymään englannin kielen tieltä – toisin sanoen juuri niillä alueilla, joilla voimakkaimmin luodaan uutta käsitteistöä ja laajennetaan inhimillisen ymmärryksen rajoja. Jos suomen kieltä ei näillä aloilla käytetä, sen kehitys on vaarassa pysähtyä inhimillisen ymmärryksen entisille rajoille.
Tieteen, teknologian ja korkeakoulutuksen piirissä suomi joutuu jatkuvasti väistymään englannin tieltä.
Toisenlainen kielen käyttöalan kaventumisen vaara liittyy suomea toisena ja vieraana kielenä puhuviin. Julkisuudessa on viime aikoina keskusteltu monenlaisten asiakaspalvelutilanteiden muuttumisesta englanninkielisiksi. Taustalla on se, että joihinkin työtehtäviin on helpompi löytää muun kuin suomenkielistä työvoimaa. Jotkut työnantajat ovat katsoneet, että jopa asiakaspalvelussa kohtalainen englannin kielen taito riittää suomalaisten kohtaamiseen. Käydyn keskustelun valossa vaikuttaa siltä, että jotkut suomalaisasiakkaat ovat asiasta samaa mieltä, toiset eivät.
Kummankin ilmiön taustalla on tietysti halu rakentaa siltoja suomenkielisen yhteisön ja muun maailman välille: kansainvälistää tiede-, koulutus- ja elinkeinoelämäämme ja toisaalta integroida maahanmuuttajaväestö suomalaiseen yhteiskuntaan ennen muuta työelämän kautta. Tavoitteet ovat hyviä, nykymaailmassa jopa välttämättömiä, mutta niin suomen kielen kuin ihmisyksilöidenkin näkökulmasta niihin liittyy haasteita. Kielen käyttöalan kaventumisen lisäksi vaarana on, että maahanmuuttajaväestö integroitumisen asemesta ajautuu ikään kuin toisen luokan kansalaisiksi, joiden mahdollisuudet osallistua ympäröivän yhteiskunnan toimintaan jäävät puutteellisen kielitaidon vuoksi vajavaisiksi.
Maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksen riittävään resursointiin ja oikeanlaiseen järjestämiseen onkin syytä kiinnittää huomiota. Muussa tapauksessa suomalaisten hyvä kielitaito voi vähitellen muodostua sekä heidän oman kielensä että suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyyden ja tasa-arvoisuuden kohtaloksi.
Kannanottoja
Lautakunnan työssä korostuvat nykyisin varsinaisia normikysymyksiä enemmän kielipoliittiset kysymykset, ja lautakunta osoittaa aktiivisuuttaan mm. ottamalla julkisesti kantaa ajankohtaiseen kielipoliittiseen keskusteluun. Päättyneellä toimikaudella keskustelua herättivät erityisesti juuri maahanmuuttoon liittyvät kysymykset.
Keskustelua herättivät erityisesti maahanmuuttoon liittyvät kysymykset.
Maahanmuuton äkillinen ja runsas kasvu on herättänyt keskustelua muun muassa maahanmuuttajien kotouttamisesta ja kielenopetuksesta. Lautakunta keskusteli tähän teemaan liittyen kotoutumiskoulutuksen tasosta sekä mm. suomi toisena kielenä -opettajien pätevyysvaatimuksista ja laati kannanoton aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen laadusta ja järjestämisestä (ks. Kielikello 1/2017). Kannanotossaan lautakunta katsoi, että kotoutumiskoulutuksen järjestämiselle on yhteiskunnan edun nimissä luotava pysyvät rakenteet, jotka tukevat koulutuksen jatkuvuutta ja laadukasta järjestämistä. Lautakunta kiinnitti myös huomiota suomi toisena kielenä -opettajien pätevyysvaatimuksiin sekä ehdotti kotoutumiskoulutuksen järjestämisvastuun siirtämistä työ- ja elinkeinoministeriöltä opetus- ja kulttuuriministeriölle, jolla on opetukseen ja sen laadun varmistamiseen liittyvää osaamista.
Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän ehdotus muuttaa äidinkielen ylioppilaskoe nelituntiseksi ja yksipäiväiseksi oli merkittävä kielipoliittinen linjaus, johon lautakunta katsoi aiheellisesti ottaa kantaa (ks. Kielikello 2/2017). Lautakunta huomautti muun muassa, että äidinkieli ja kirjallisuus on lukiossa opetettavista oppiaineista laaja-alaisin eikä sen opetussuunnitelman mukaisten sisältöjen hallintaa ole mahdollista arvioida yhden nelituntisen kokeen avulla. Liian yksinkertainen päättökoe myös väistämättä ohjaisi opetusta keskittymään aivan liian valikoituun ja yksipuoliseen osaan opetussuunnitelman edellyttämistä sisällöistä, millä olisi kauaskantoisia yhteiskunnallisia seurauksia.
Kolmas toimintakauden aikana laadittu kannanotto koski Euroopan parlamentissa hyväksytyn saavutettavuusdirektiivin vaikutuksia Suomessa. Lautakunta piti myönteisenä sitä, että direktiiviä toteuttavan lakiluonnoksen yleisissä perusteluissa viitataan hallintolain vaatimukseen asiallisen, selkeän ja ymmärrettävän kielen käytöstä ja todetaan vaatimuksen koskevan myös julkisten digitaalisten palveluiden sisältöjä. Lautakunta esitti kannanotossaan, että kielellisen saavutettavuuden vaatimus otettaisiin perustelujen lisäksi esiin myös itse lakitekstissä. Kannanoton mukaan laissa tulisi myös olla selvä viittaus selkokielen käyttöön sekä määrittely, missä tapauksissa selkokieli on otettava palvelussa huomioon.
Normikysymyksiä
Kielipoliittisten aiheiden ja yhteiskunnallisen kielikeskustelun lisäksi lautakunta käsittelee myös kielenkäyttöä koskevia normituskysymyksiä. Nämä kysymykset nousevat usein Kielitoimiston työstä, varsinkin Kielitoimiston sanakirjan toimitustyöstä, mutta myös muut kielen parissa toimivat organisaatiot ja yksityishenkilötkin tekevät toisinaan ehdotuksia lautakunnalle.
Kielitoimiston sanakirjan toimituksen aloitteesta lautakunta keskusteli sanakirjan sisältämistä kielenhuollon suosituksista, jotka koskevat alkuaan svetisismeinä pidettyjä ilmauksia, sanan farao/faarao oikeinkirjoituksesta (ks. Kielikello 1/2017) sekä ns. hattukirjainten käytöstä.
Lisäksi lautakunta keskusteli muun muassa ilmauksen evankelisluterilainen/evankelis-luterilainen oikeinkirjoituksesta (hyväksytään molemmat asut, ks. Kielikello 2/2016), tuomioistuinten nimien alkukirjaimesta, vokaalin pituudesta sanoissa soni/sooni ja foni/fooni, sukupuolittuneista ja sukupuolineutraaleista nimikkeistä sekä ajatusviivan ja yhdysmerkin käyttösäännöistä.
Kielen ilo
Suomen kielen lautakunta on vuosien mittaan järjestänyt monia yleisölle tarkoitettuja seminaareja ja keskustelutilaisuuksia vaihtelevin teemoin. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi päätettiin järjestää sisällöltään ja toteutustavoiltaan moninainen seminaari, jonka järjestäjinä olivat kaikki Kotuksen kielilautakunnat eli suomen, ruotsin, saamen kielten, viittomakielten ja romanikielen lautakunnat. Yhteisvoimin suunniteltu ja toteutettu seminaari pidettiin marraskuussa 2017. Seminaarin nimi Kielen ilo kertoo tilaisuuden tavoitteen: välittää kuulijoille iloa kaikista kielistämme, niiden käytöstä ja oppimisesta. Seminaarista on kerrottu enemmän Kielikellossa 4/2017.
Työ jatkuu
Kauden vaihtuessa myös lautakunnan jäsenistössä tapahtuu muutoksia; yleensä lautakunnan jäsenenä voi olla kaksi kolmivuotiskautta. Lautakuntatyön jättävät opetusneuvos Minna Harmanen ja Espoon kaupungin nimistönsuunnittelija Kaija Mallat. Uusina jäseninä aloittavat Äidinkielen opettajain liiton puheenjohtaja Sari Hyytiäinen sekä neuvotteleva virkamies Kaisa Kuhmonen, joka toimii valtioneuvoston kanslian kielipalvelujen tukiyksikön päällikkönä. Suomen kielen lautakunnan alkanut kolmivuotiskausi on 1.6.2018–31.5.2021.