Varsinkin vaikeina aikoina kielen yhdistävä merkitys usein korostuu, mutta sitten kun ajat muuttuvat ja yhteiskunnassa on kaikki tarpeeksi hyvin, huomio kääntyy kielestä muihin kysymyksiin. Tämä kehitys on nähty myös Suomessa. Taistelu oman kielen asemasta on kauan sitten käyty ja jo unohdettu, ja suomen kielestä on vähitellen tullut itsestäänselvyys, johon ei juuri kiinnitetä huomiota kuin juhlapuheissa.

Kansalliset piirteet ovat jopa saattaneet alkaa tuntua vähäarvoisemmilta, kun maailma on nopeassa muutoksessa. Koska suomen kieli on tähänkin asti voinut hyvin, on ajateltu, että tilanne jatkuu entisellään. Yhteiskunnassa kuitenkin puhaltavat uudet tuulet, ja pikkuhiljaa suomen kielen asema on alkanut rapautua. Siitä on ollut merkkejä jo pitkään esimerkiksi tieteen ja talouden kielessä, mutta kehitys on saanut jatkua ja sitä on kiihdytettykin tukemalla englannin kielen käyttöä. Suomen kielen lautakunta nosti kissan vihdoin näkyvästi pöydälle loppuvuodesta 2018, kun se kannanotossaan totesi, että Suomen kansalliskieliin suomeen ja ruotsiin kohdistuu nykyisin jo vakava uhka.

Keskustelu kielen asemasta sai lautakunnan kannanoton jälkeen puhtia. Myös valtiovallan taholla kielipoliittiset kysymykset otettiin tavallista laajemmin käsittelyyn, ja joulukuussa 2021 julkaistiin uudistettu valtioneuvoston kansalliskielistrategia. Siinä todetaan: ”Kun aiemmin on ajateltu, että suomen kielen asema säilyy itsestään, on nyt tunnustettava se tosiasia, että kielen säilyminen yhteiskunnan kaikilla aloilla vaatii valtiovallalta tietoista kielipolitiikkaa ja suunnitelmallisia toimia, joilla vaikutetaan suomen kielen asemaan ja käyttöalaan yhteiskunnassa.” Strategia sisältää paitsi visioita ja tavoitteita myös paljon konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Kotimaisten kielten keskuksen kielipolitiikan koordinaattori Matti Räsänen avaa kirjoituksessaan laajan strategian keskeistä sisältöä.

Kaikkien kielitaitoa tarvitaan

Kansalliskielistrategia ottaa huomioon Suomessa muutamassa vuosikymmenessä tapahtuneen muutoksen, joka vaikuttaa monin tavoin myös maamme kielitilanteeseen. Strategia painottaa myös sitä, että äidinkielestä riippumatta jokaisen Suomessa asuvan on voitava tuntea itsensä arvokkaaksi. Suomi on aina ollut monikielinen, mutta maahanmuuton myötä täällä puhuttavien äidinkielten määrä on suurempi kuin koskaan. Miten tämä monipuolinen ja laaja kielivaranto saataisiin paremmin näkyviin? Kaikkien Suomessa asuvien ihmisten kielitaitoa tarvitaan, ja kaikilla tulisi olla oikeus ylläpitää ja kehittää niin äidinkielensä kuin muidenkin kielten taitoa. Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii kirjoituksessaan Kotimaisten kielten keskuksen johtaja Leena Nissilä.

On odotettavissa, että maahanmuutto lisääntyy entisestään tulevina vuosina. Suomeen halutaan ns. kansainvälisiä osaajia vahvistamaan eri alojen asiantuntijuutta. Heidän rekrytoimisensa ja kotoutumisensa esteeksi on kuitenkin nähty suomen kieli, ja ratkaisuksi on esitetty englannin kielen käytön lisäämistä ja jopa sen aseman virallistamista. Suomen kielen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että maahanmuuttajia koskevat kielikysymykset onnistutaan ratkaisemaan tavalla, joka ei vaaranna oman kielemme asemaa. Hyvin suunnitellulla kielipolitiikalla voidaan myös vaikuttaa siihen, miten nämä asiantuntijat kotoutuvat Suomeen ja miten halukkaita he ovat jäämään tänne.

Kielentutkijat Lari Kotilainen, Salla Kurhila ja Inkeri Lehtimaja esittelevät kirjoituksessaan kolme erilaista toimintatapaa, joita voitaisiin soveltaa monikielisillä työpaikoilla ja muissa yhteisöissä. Heidän tutkimuksensa osoittaa, että englanti ei ole ainoa vastaus kielimuurin ylittämiseen. Yhteisen ymmärryksen saavuttamiseksi on monia eri keinoja: kieliä voidaan esimerkiksi käyttää rinnan, jolloin voidaan hyödyntää luovasti kaikkia niitä kieliä, joita keskustelun osanottajat hallitsevat, suomi yhtenä muiden joukossa.

Suomen kieltä voi oppia

Olisi myös vihdoin päästävä eroon ajatuksesta, että suomen kieli on poikkeuksellisen vaikeaa ja mahdotonta oppia. Kaikkia kieliä voi oppia, mutta kukaan ei opi mitään kieltä yksin, vaan siihen tarvitaan yhteisö ja sen tuki. Tärkeää on myös tunne siitä, että kuuluu joukkoon ja on samanarvoinen kuin muut. Minna Intke-Hernandez tuo kirjoituksessaan esiin, kuinka kielen oppimisen ja kotoutumisen kannalta tärkeä osallisuuden kokemus voi syntyä pienistä asioista, esimerkiksi oppijaa kannustavasta työyhteisöstä, porukan yhteisistä kahvihetkistä ja muista arkisista tilanteista. Näistä arjen kokemuksista voi lopulta kasvaa tunne myös yhteiskunnallisesta osallisuudesta.

Suomeen muuttaneet ovat usein motivoituneita oppimaan maan kieltä, suomea tai ruotsia. Tätä motivaatiota tulisi tukea kaikin keinoin. Sitä varten tarvitaan myönteistä asennetta ja kielitietoista toimintaa oppilaitoksissa, työpaikoilla, hallinnossa, ylipäätään kaikkialla yhteiskunnassa. Olennaista on se, miten itse toimimme kieliyhteisön jäseninä ja miten onnistumme madaltamaan kynnystä päästä sen jäseneksi. Suomen kielen tulevaisuutta eivät viime kädessä ratkaise ylimmän tason strategiat, vaan me kielenpuhujat itse.

Kansalliskielistrategia(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (pdf, suomenkielinen osuus alkaa sivulta 81)

​​​​​​​Suomi tarvitsee pikaisesti kansallisen kielipoliittisen ohjelman(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (Suomen kielen lautakunnan kannanotto 26.10.2018)