Vuoden ensimmäisessä Kielikellon numerossa (1/2014) valotettiin kansalaisten näkemyksiä virkakielestä. Aiheesta tehdyn kyselyn perusteella ilmeni, että erityisen vaikeita ovat hallinnon termit. Miksi ne ovat sellaisia kuin ovat, ja kuka niitä keksii? Millaisia viranomaiset itse haluaisivat niiden olevan? Kysymyksiin saadaan vastauksia nyt, kun kerrotaan samasta aiheesta viranomaisille suunnatun kyselyn tuloksista. Vastaukset antavat uutta tietoa siitä, miten ja missä termit, nimet ja nimikkeet syntyvät.
Sekä termien että nimien tarve liittyy yhteiskunnan toimintaan ja suunnitteluun: uudet asiat vaativat uusia sanoja, uudet organisaatiot uusia nimiä, ja vanhojakin halutaan joskus muuttaa uudistumisen vuoksi. Usein sanat ja nimet ja varsinkin niiden lyhenteet syntyvät itse työn mukana, esimerkiksi ministeriöiden ja virastojen työryhmissä. Esimerkkejä näistä termitehtaista (virkakielentutkijoiden kielikuvaa käyttääkseni) ovat vaikkapa sote-uudistukseen ja kuntien yhdistämiseen liittyvät viranomaistahot.
Kansalaisen kannalta on vaikeaa esimerkiksi se, että termeinä ja niminä käytettävien lyhenteiden alkuperä ei avaudu tai että tutuistakin osista muodostetun yhdyssanan merkitys jää hämäräksi. Miksi pitää sanoa kiertotalous eikä kierrätystalous, yritetäänkö vanha asia saada kiinnostavammaksi uudella nimityksellä?
Julkisuuteen saattaa myös sujahtaa suunnitteluvaiheen käsitteitä, jotka ”saavat kielen asiantuntijat pöyristymään”. Näin kävi (Ylen uutisotsikon mukaan), kun viestimissä oli kerrottu suunnitelmasta yhdistää Keski-Uudenmaan kuntia ja nimittää kuntakeskukset cityiksi. Suunnitteluvaiheessa käytetyillä nimityksillä on taipumus jäädä pysyviksi, ja siksi niiden luomiseen pitäisi kiinnittää huomiota. Tätä mieltä ovat myös kyselyyn vastanneet virkamiehet. Nimeämisen ongelmana on yhteisten ohjeiden ja käytäntöjen puute. Niitä on tarkoitus luoda lokakuussa käynnistyvän virkakielikampanjan yhteydessä , ja ohjeita ja aineistoja on tulossa myös Kotuksen verkkosivuille.
Käytössä on nyt kuitenkin vakiintunut kirjakieli, toisin kuin varhaisilla suomen virkakielen kehittäjillä, Ruotsin vallan aikaisilla kansliakollegioiden suomentajilla, joihin lukijat tutustuttaa Petri Lauerma. Lukuisiin kielen kehittämisen vaiheisiin liittyviin kysymyksiin löytyy vastaus Taru Kolehmaisen kirjasta Kielenhuollon juurilla, joka nyt on ilmestynyt (ks. Lue myös). Monia kirjan kysymyksistä on käsitelty myös Kielikellon artikkelisarjassa Kielenhuollon historiaa, jonka kirjoitukset ovat luettavissa lehden avoimessa arkistossa osoitteessa www.kielikello.fi.
Eikä siinä kaikki: ajantasaista kielitietoa saadaan pian entistä enemmän kaikkien ulottuville, sillä Kotus julkaisee Kielitoimiston sanakirjan verkkosivuillaan loppuvuoden 2014 aikana. Päivitetyn version sisällöstä ja sähköisen sanakirjan käytöstä kerrotaan tarkemmin seuraavassa Kielikellon numerossa.