Suomessa on julkaistu kolme laajaa nyky-yleiskielen sanastoa esittelevää sanakirjaa: Nykysuomen sanakirja (1951–61) ja sen seuraajat Suomen kielen perussanakirja (1990–94, CD-Perussanakirja 1997) ja Kielitoimiston sanakirja (2006–). Näistä Nykysuomen sanakirja ei nimestään huolimatta enää kuvaa nykyistä kielenkäyttöä, mutta se on silti edelleen tärkeä kielitiedon lähde esimerkiksi tutkijoille, kääntäjille ja muille kielen ammattilaisille.
Sanakirjan helppo saatavuus on tärkeä ominaisuus. Kielitoimiston sanakirja onkin jo pitkään ollut verkossa maksutta käytettävissä, ja sitä on myös päivitetty jatkuvasti vuosien mittaan, viimeksi syksyllä 2020. Nykysuomen sanakirjaa ei ole koskaan uudistettu, vaikka siitä onkin otettu lukuisia uusia painoksia. ”Nykärin” sähköistämistä on toivottu pitkään, ja käyttäjien iloksi se onkin nyt saatu siirrettyä sähköiseen muotoon näköisjulkaisuna, joka on käytettävissä Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla (linkki tämän jutun lopussa).
Yksikielisestä sanakirjasta löytää hakusanojen lisäksi tietoa niiden merkityksestä, oikeinkirjoituksesta, ääntämisestä, taivutuksesta, tyylistä ja tavallisista käyttöympäristöistä. Nykysuomen sanakirja ja Kielitoimiston sanakirja ovat lisäksi normittavia, eli ne sisältävät kielenhuollon suosituksia. Tällaisia sanakirjoja voikin käyttää myös oppaina, joiden avulla voi ratkoa mm. sanojen oikeinkirjoitukseen ja muodostukseen sekä lauserakenteisiin liittyviä kysymyksiä.
Tämä kaikki tieto on pakattu kunkin hakusanan kohdalla hyvin tiiviisti ja tarkasti määriteltyyn muotoon. Sanakirjan toimittajan työssä keskeistä on luonnollisesti ilmauksen merkityksen selvittäminen ja selittäminen, mutta lisäksi työtä ohjaavat lukuisat periaatteet, vakiintuneet käytännöt ja sopimukset. Niillä pyritään siihen, että sana-artikkelien esitystapa olisi mahdollisimman yhdenmukainen ja siten ohjaisi lukijan tulkintaa oikealla tavalla.
Kielitoimiston sanakirjan toimittajat Leena Joki ja Riina Klemettinen avaavat kirjoituksessaan sanakirjan merkintäseikkojen saloja, mutta korostavat, että sana-artikkelien laadinnassa loogisuutta tärkeämpää on lopulta kuitenkin se, että sanakirja olisi mahdollisimman monelle käyttäjälle helposti ymmärrettävä.
Nyky-yleiskieltä kuvaavan sanakirjan toimitustyötä on mielenkiintoista verrata niihin kysymyksiin, joita historiallista kielen kehityksen vaihetta 1540-luvulta vuoteen 1810 esittelevän Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja työssään kohtaa; tästä kertoo Jarkko Kauppinen. Yleiskielen sanakirjan lähdeaineisto on kutakuinkin ääretön ja jatkuvasti muuttuva, vanhaa kirjasuomea sen sijaan ei enää tule lisää. Vaikka sanakirjan lähdeaineiston määrä on rajallinen, nostavat sen ikä ja laatu esiin monia vaikeastikin ratkaistavia kysymyksiä. Esimerkiksi kaikkien tuon ajan kirjallisuudessa esiintyvien sanojen merkityksistä ei välttämättä voida aina olla varmoja. Arkistoaineistosta nousee nykykielenkäyttäjän silmien eteen viestejä menneisyydestä, mutta näitä viestejä on osattava lukea ja tulkita oikein.
Kieltä kuvaavien termien kirjo
Vaikeasti tulkittavia voivat olla myös päällisin puolin selviltä vaikuttavat nykykielen ilmaukset. Esimerkiksi erilaiset kielimuotoihin tai kielen asemaan viittaavat ilmaukset ovat yleisiä kaikenlaisissa teksteissä – sellaiset kuin ammattikieli, arkikieli, hallintokieli, kirjakieli, kotikieli, vieras kieli, vähemmistökieli, maahanmuuttajakieli, äidinkieli. Kielestä puhuttaessa on siis usein tarve täsmentää, mistä näkökulmasta kieltä kulloinkin tarkastellaan tai minkätyyppistä kieltä tarkoitetaan.
Kieleen viittaavia ilmauksia esiintyy paljon myös hallinnon kielessä. Hallinnossa niitä käytetään määriteltäessä erilaisia kieleen ja sen käyttöön liittyviä oikeuksia. On kuitenkin huomattu, että termejä käytetään vaihtelevilla tavoilla eikä niiden merkitystä ole täsmällisesti määritelty. Termillä voi jopa olla eri merkitys eri säädöksissä. Esimerkiksi perustuslain mukaan Suomen kansalaisella on oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Ilmausta oma kieli ei ole kuitenkaan määritelty selvästi; miten se eroaa esimerkiksi äidinkielestä, vai tarkoitetaanko niillä samaa asiaa?
Käytännön kirjavuuden vuoksi Kotimaisten kielten keskuksessa käynnistettiin sanastoprojekti, jossa tarkasteltiin erityisesti hallinnon kielessä keskeisiä termejä. Työryhmän vetäjä Matti Räsänen kertoo työn vaiheista ja projektin edetessä tehdyistä havainnoista. Sanastossa on vain pieni otos kaikista kieleen viittaavista ilmauksista, mutta tämäkin joukko jo osoittaa merkitysten analyysin ja täsmällisen määrittelyn tarpeellisuuden myös hallinnon kielessä.
Sanasto Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme on julkaistu Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla: https://www.kotus.fi/julkaisut/kielipolitiikkajulkaisut/kielen_asemaan_liittyvat_termit_hallinnossamme_-sanasto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Nykysuomen sanakirjan näköisjulkaisu: www.kotus.fi/nykysuomensanakirja(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)