Vertailu eli komparointi on useimmiten erilaisuuden vertaamista. Sanotaan esimerkiksi, että joku on suurempi, pienempi, parempi tai vähemmän suosittu kuin joku toinen tai peräti suurin, pienin, paras tai vähiten suosittu jossain tietyssä ryhmässä. Huomattavasti harvemmin puhutaan samanlaisuuden vertaamisesta, vaikka sellaiseenkin vertailuun on erilaisia mahdollisuuksia.

Walesissa puhuttavassa kymrin kielessä on – ja aikanaan myös muinaisiirissä oli – erityinen samanlaisuutta ilmaiseva vertailuaste, ekvatiivi, joka voitiin muodostaa kaikista vertailun piiriin kuuluvista adjektiiveista. Suomensukuisessa mordvan kielessä taas käytetään lähinnä koon samanlaisuutta osoitettaessa usein eräänlaista ekvatiivinjohdinta, jota ei kuitenkaan liitetä adjektiiviin vaan siihen, mihin verrataan, esimerkiksi kudo ’talo’, kudoška ’talon kokoinen’. Monissa kielissä sama asia, ekvatiivisuus, ilmaistaan kiertäen. Niinpä ruotsissa voidaan sanoa lika stor som ’yhtä suuri kuin’, saksassa (eben)so gross wie, englannissa as big as jne. Monesti suomessakin on pakko turvautua tällaisiin kiertoilmauksiin eli perifraaseihin:

Mies oli kalpea kuin lakana.

Lapsi oli yhtä kiltti kuin ennenkin.

En ollut niin hyvä kuin veljeni.

Vaikka suomen kielessä ei olekaan varsinaista ekvatiivinjohdinta, on kielessämme ryhmä mittaa yms. ilmaisevia adjektiiveja, joihin on kehittynyt samanlaisuutta osoittava -uinen/-yinen-johdin, esimerkiksi:

Poika alkaa olla jo isänsä pituinen.

Lampi on madaltunut vajaan metrin syvyiseksi.

He kiistävät kohta kohdalta Lapin laajuisen säännöstelyaltaan kannattavuuden – – .

Tähän ryhmään kuuluu kaikkiaan vain vajaat kaksikymmentä adjektiivia (tavallisimpia: korkuinen, kovuinen, laajuinen, levyinen, paksuinen, pituinen, suuruinen, syvyinen, taajuinen, vahvuinen; hiukan harvinaisempia: harvuinen, ohuinen, pätevyinen, tarkkuinen, tilavuinen, tummuinen, voimakkuinen). Ne on muodostettu pituus, syvyys -tyyppisten ominaisuudennimien pohjalta liittämällä niihin -inen-johdin.

Vielä 1800-luvun kirjasuomessa voitiin samanlaisuus ilmaista pelkän ominaisuudennimen avulla. Esimerkiksi Oulun Wiikko-Sanomien toimittaja Elias Lönnrot kirjoitti vuonna 1852 lehdessään:

Jos otetaan tavallisen sokuripalan suuruus potaskaa – – .

Samaa tyyppiä voi vieläkin tavata monissa suomen murteissa.

Osassa suomen itämurteita ja karjalan kielen aluetta -uinen/-yinen-tyyppisten ekvatiivien käyttö on ollut laajempaa kuin suomen kirjakielessä. Lönnrot mainitsee deminutiiveja käsittelevässä artikkelissaan Helsingfors Morgonbladissa vuonna 1834 mm. adjektiivit hyvyinen, julkeuinen, mataluinen ja selkeyinen. Joitakin karjalaisperäisiä ekvatiiveja on päässyt Kalevalaankin, esimerkiksi:

Jo näen vävyni silmät:
– – meren on vaahen valkeuiset,
meren ruo’on ruskeuiset,
meren kaislan kauneuiset.

Vastakohtapareista pitkä ~ lyhyt, paksu ~ ohut, korkea ~ matala, suuri ~ pieni, vanha ~ nuori jne. on yleensä toinen vakiintunut ilmaisemaan samanlaisuutta. Samalla se on ikään kuin neutraalistunut, niin että nuoreltakin kysytään, kuinka vanha hän on, ja lyhyestäkin etäisyydestä on tapana ilmoittaa, kuinka pitkä tai minkä pituinen se on. Helsingfors Morgonbladin mataluinen on sikäli poikkeuksellinen, että olisi odottanut käytettävän matalan vastakohtaan perustuvia kork(e)uinen- tai syvyinen-muotoja. Tällainen odotuksenvastaisen adjektiivin valinta on tavallisesti tietoisen osoittelevaa, esimerkiksi

Uusi talvinuotta onkin kesänuotan kevyinen, ei mikään kiviriippa.

Toinen ekvatiivisluonteinen ryhmä koostuu substantiivikannasta -inen-johtimen avulla muodostetuista adjektiiveista, esimerkiksi markan arvoinen, talon kokoinen, öljyn makuinen. Tähänkin ryhmään kuuluu vain parisenkymmentä adjektiivia (tavallisimpia: arvoinen, ikäinen, kaltainen, kokoinen, laatuinen, -lainen, makuinen, mallinen, mittainen, muotoinen, näköinen, painoinen, sävyinen, tapainen, tuntuinen, tyyppinen, veroinen, värinen; harvinaisempia: aikainen, kestoinen, voimainen jne.). Esimerkkejä:

Perillä sinulla on mahdollisuus näkemisen arvoiseen kiertoajeluun.

Ei hätä ole tämän näköinen.

Se (tuulenpuuska) oli hirmumyrskyn voimainen – –.

Useista taajaan toistuvista sanaliitoilla ilmaistuista eli perifrastisista ekvatiivirakenteista on muodostettu yhdyssanoja, joiden perusosana on adjektiivi ja määriteosana se, mihin verrataan. Näin esimerkiksi ilmauksesta yhtä kuuma kuin tuli on saatu yhdyssana tulikuuma, ilmauksesta terävä kuin veitsi yhdyssana veitsenterävä, rakenteesta kaunis kuin kuva on tullut kuvankaunis jne. Erityisen suosittuja ovat värien sävyjä täsmentävät yhdysadjektiivit, sellaiset kuin helmenharmaa, hiirenharmaa, lianharmaa, lyijynharmaa, sateenharmaa, savunharmaa, tuhkanharmaa tai kirsikanpunainen, lohenpunainen, porkkananpunainen, puolukanpunainen, purppuranpunainen, rubiininpunainen, tiilenpunainen, viininpunainen ja tulipunainen. Tällaisten ekvatiivisten yhdysadjektiivien ryhmä kasvaa jatkuvasti. Suhteellisen uusilta – osin ehkä tilapäisiltäkin — vaikuttavat esimerkiksi eri lehdistä ja kirjoista poimitut vahankalpea, kalmankaunis, korunkaunis, peipposenkevyt, luunkova, taskulämmin, korrenohut, liidunohut ja postimerkinohut, samoin poskenpehmeä, suihkunraikas, auringontarkka, unelmanupea, järkälevahva ja vellinveltto.

Komparatiivi ja superlatiivi kuuluvat erilaisuuden vertailuun, joten komparatiivin- tai superlatiivinjohdinta ei pitäisi käyttää ekvatiivi-ilmauksen yhteydessä. Ei siis voi sanoa esimerkiksi ”minun korkuisempi” syöttö, ”sienen mallisemmat tuolit”, ”teräksenkovin jää” tai ”kaikkein neulanterävin pisto”. Samanlaisuutta ilmaisevassa konstruktiossa ei myöskään voi käyttää sellaisia vahventavia adverbeja kuin hieman, hiukan, vähän, aika, melko, varsin, erittäin, hyvin tai sangen. Oudoilta vaikuttaisivat vaikkapa ”hiukan kämmenen levyinen”, ”vähän tulikuuma”, ”aika kivikova” tai ”erittäin kyynärän mittainen”. Ekvatiivi-ilmaukset muistuttavat tietyssä mielessä ehdottomiksi päätepisteiksi luokiteltavia polaariadjektiiveja (esimerkiksi tyhjä, täysi, alaston, ehyt, sokea). Molempien kanssa käytetään samoja intensiteettiadverbeja: melkein, miltei, lähes, aivan, ihan, täysin jne., esimerkiksi melkein talon korkuiset aallot (vrt. melkein tyhjä lasi), aivan sopivan kokoinen puku (~ aivan moitteeton asu).

 

Erikoistutkija Matti Punttila työskentelee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa.