Saksan kielen oikeinkirjoitus uudistuu

Yli sata vuotta sitten (1880) saksalainen lukionlehtori ja salaneuvos Konrad Duden julkaisi saksan kielen ortografisen sanakirjansa ”Vollständiges orthographisches Wörterbuch der deutschen Sprache”. Hänen sanakirjastaan tuli yleinen oikeinkirjoituksen ohjenuora näihin päiviin saakka, vaikka se oli alun perin tarkoitettu vain kirjapainojen käyttöön. Sanakirjasta on julkaistu lukuisia laitoksia (20. painos ilmestyi 1991), ja siihen on tehty aikojen kuluessa monia muutoksia. Dudenin sanakirja nousi vuonna 1901 normiksi, kun Saksa, Sveitsi ja Itävalta päättivät siinä käytetyn kirjoitustavan sekä opettajia että viranomaisia sitovaksi.

Duden-nimestä tuli pian oikeinkirjoitussääntöjä tarkoittava yleisnimi, ja sanakirja on ollut sen kustantajalle kultakaivos. Saksan kielen oikeinkirjoitussäännöt olivat Dudenin toimituksen eli yksityisen kustantajan työntekijöiden laatimia, mikä on aiheuttanut tuon tuostakin närää. Elinkaarensa aikana Dudenin sanakirjan 12-sivuinen johdanto ”Vorbemerkung” on paisunut 66-sivuiseksi normistoksi, jossa on mm. 212 oikeinkirjoitusta määräävää sääntöä.

Alun perin Duden oli siis pelkkä sanakirja, jossa sanojen kirjoitusasu määriteltiin. Varsinaista oikeinkirjoitussäännöstöä se ei vielä sisällä, mutta vuoden 1901 periaatteellisiin uudistuksiin kuului mm. se, että omaperäisissä sanoissa piti kirjoittaa pelkkä t th:n asemesta: Tor pro Thor ’portti’, Tal pro Thal ’laakso’ jne. Vierasperäisissä sanoissa th kuitenkin säilyi: Theater, Thema jne. Tavutuksesta mainitaan, että ck puretaan jaettaessa sanaa rivin lopussa muotoon k-k. Konsonanttiryhmistä viimeinen kirjain siirtyy seuraavan rivin alkuun (aivan kuten suomen kielessä), poikkeuksen muodostaa st, jota ei saa jakaa, ellei välissä ole sanarajaa. Yhdestä kirjaimesta koostuvaa tavua ei saa erottaa: aber ’mutta’. Kaikki nämä säännöt ovat olleet voimassa tähän päivään saakka.

Vuosisadan alussa oli myös tarpeen säädellä erikseen, kuinka painetaan tiettyjä kirjaimia antiikvalla. Saksassahan fraktuura oli käytössä vielä pitkälle tälle vuosisadallekin. Mainitsemisen arvoisena Duden piti, että  ja  kirjoitetaan antiikvalla yhdellä ja samalla kirjaimella s. :n ja :n muodostama ligatuuri  (saksaksi ”Eszett”) on antiikvalla ß.

Grimmin veljesten antiikvalla painetussa suuressa saksan kielen sanakirjassa, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1854, Jacob Grimm todistelee palstakaupalla (LIII, LIX–LXI), miksi fraktuuran ligatuuri  olisi antiikvaa käytettäessä korvattava kirjaimilla sz eikä millään muulla tavalla. Hänen perustelunsa on yksinkertainen: antiikvan sekaan ei pidä tunkea fraktuuraan kuuluvan ligatuurin jäljitelmää; Grimmit hylkäsivätkin kaikki ligatuurit.

Grimmit olivat muutenkin eri linjoilla kuin Duden. He eivät kirjoittaneet substantiiveja isolla alkukirjaimella. Dudenin mukaanhan substantiivit kirjoitettiin ja kirjoitetaan edelleenkin isolla alkukirjaimella. Luultavasti Grimmien sanakirjasta ja osittain ehkä nuorgrammaatikoiltakin Suomen vuosisadanvaihteen tienoon fennistit ja fennougristit omaksuivat substantiivien kirjoittamisen pienellä alkukirjaimella.

Sen jälkeen, kun substantiivien iso alkukirjain oli 1700-luvun kuluessa vakiintunut, pieni alkukirjain on ollut enää vain yksittäisten kirjoittajien puolustama. Grimmien vastustama ß-kirjain on saanut vankan sijan saksan oikeinkirjoituksessa, vain Sveitsissä sitä ei tarvitse (mutta kylläkin saa) käyttää.

Kautta aikojen substantiivien iso alkukirjain on puhuttanut. Vuonna 1958 tehtiin Dudenin hallitseman kauden ensimmäinen vakavampi yritys uudistaa oikeinkirjoitus. Siihen sisältyi mm. isosta alkukirjaimesta luopuminen. Länsisaksalaisvoimin tehty ehdotus ei saanut kannatusta muissa saksankielisissä maissa, eikä asiasta kylmän sodan takia voitu edes neuvotella DDR:n kanssa. DDR:n viralliseksi opiksihan nousi sittemmin, että maassa puhutaan jo aivan eri kieltä kuin kapitalistisessa lännessä.

Kivinen on tie

Nyt toteutetun uudistuksen juuret ulottuvat 70-lukuun, jolloin saksankielisten maiden germanistit aloittivat oikeinkirjoituksen uudistamiseen tähtäävän yhteistyön. Vuonna 1986 sitä pohtimaan kokoontuivat ensimmäisen kerran sekä tiedemiehet että poliitikot. Vuonna 1994 Wienissä pidetyssä kokouksessa syntyi vihdoinkin se teksti, joka hyväksyttiin lopullisesti 1.7.1996 uudeksi oikeinkirjoitusnormiksi.

Kielenhuolto ei ole aivan yksinkertainen asia. Vaikka suosituksia annettaessa yritettäisiinkin ottaa huomioon kaikki asiaan mahdollisesti liittyvät kielelliset ja kielenulkoiset seikat, niin kielenkäyttäjät kuitenkin koettelevat jatkuvasti kielen avointa systeemiä ja tuottavat uusia muotoja tai merkityksiä. Jos siis suomen kielen lautakunnan ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielenhuoltajien työ ei ole helppoa, niin ei tarvitse ihmetellä, että saksan kielen oikeinkirjoituksen uudistus on vienyt muutamia vuosikymmeniä. Osallisenahan on useita maita.

Uudistuksen piti saada kaikkien saksankielisten maiden hyväksyntä, eikä siinä kaikki: tarvittiin myös jokaisen Saksan osavaltion hyväksyntä, sillä kulttuuriasiat kuuluvat Saksassa osavaltioille. Kaikki kuitenkin hyväksyivät lopulta uudistuksen, Bayerin osavaltio viimeisenä ja vasta kovan kädenväännön ja muutaman pikkumuutoksen jälkeen. Uudistunutta oikeinkirjoitusta saadaan opettaa koulussa jo tästä syksystä alkaen. Vuodesta 1998 lähtien nykyinen oikeinkirjoitus katsotaan vanhentuneeksi ja vuoden 2005 jälkeen virheelliseksi.

Mitä uutta uusi oikeinkirjoitus tuo?

Verrattuna siihen, mitä vuonna 1958 ehdotettiin (mm. substantiivien pieni alkukirjain), nyt suoritettu uudistus on erittäin vaatimaton. Silti se tuo parannuksia lähinnä kahdella tavalla. Ensinnä on pyritty sääntöjen yksiselitteisyyteen. Sääntöjen lukumäärä supistuu viimeiseen uudistusta edeltäneeseen Dudeniin nähden lähes puoleen: niitä on nyt 112. Toiseksi Dudenin valta on uudistuksen myötä murrettu.

Ironista kyllä, nyt toteutettu sääntöjen yksinkertaistaminen johtaa siihen, että substantiivien iso alkukirjain yleistyy hieman. Dudenin mukaan substantiivit kirjoitetaan seuraavanlaisissa ilmauksissa isolla tai pienellä alkukirjaimella riippuen siitä, onko sanoilla itsenäistä substantiivista merkitystä vai onko niiden merkitys hämärtynyt. Tulevaisuudessa näihin tapauksiin sovelletaan pääsäännön mukainen iso alkukirjain:

Lisää isoja alkukirjaimia tuo myös muutos, jonka mukaan useampien sanojen muodostamissa ilmauksissa on pääsääntö, että sanat kirjoitetaan erikseen. Dudenin mukaisessa tähänastisessa oikeinkirjoituksessa erikseen tai yhteen kirjoittaminenkin määräytyy kuten edellisessä kohdassa sanojen itsenäisen tai hämärtyneen merkityksen mukaan. Nyt substantiivit kirjoitetaan johdonmukaisesti isolla alkukirjaimella:

ja myös esim.:

Toisin kuin joissain viestimissä väitettiin, uudistus ei poista ß-kirjainta. Samoin kuin iso alkukirjain, tämäkin kirjakielen elementti päinvastoin otetaan entistä johdonmukaisempaan käyttöön. Tähänkin mennessä kirjaimet ss ja ß ovat olleet toisiaan pois sulkevia: ss ilmoittaa edellisen vokaalin lyhyyttä (muiden parillisten konsonanttikirjainten tapaan) ja ß ilmoittaa edellisen vokaalin pituutta. Tämä erikoismerkintähän on tarpeen, koska vokaalien välinen yksinäis-s ääntyy toisin kuin edellä mainitut ss ja ß soinnillisena:

Systeemi ei ollut yksiselitteinen, koska (sanoissa, joissa ss tai ß yleensä esiintyvät) sanan lopussa on aina ß edellisen vokaalin pituuteen katsomatta:

Uusien sääntöjen mukaan ß-kirjainta käytetään – sanan sisällä tai lopussa – enää ainoastaan pitkän vokaalin jäljessä. ß-kirjain on soinnittoman s-äänteen merkki ja ilmoittaa siis samalla johdonmukaisesti edellisen vokaalin olevan pitkä:

Tavutussäännötkin ovat johdonmukaistuneet. Sanoja jaetaan rivin lopussa puhetavuin niin kuin ennenkin. Erityisesti jo edellä mainitut saksan kielen tavutuksen kummajaiset ovat kuitenkin saaneet lähteä. Vanha sääntö, että samaan sanaan kuuluva kirjainryhmä st on jakamaton, poistettiin (sääntö on perua ajasta, jolloin näitä kirjaimia ladottiin ligatuurina):

mutta:

Kirjainryhmää ck ei pureta enää tavutettaessa muotoon k-k, vaan se jaetaan samaan tapaan kuin esim. ch:

Nyt myös yhden kirjaimen tavuja saa erottaa: a-ber.

Johdonmukaisuus lisääntyy siis tavutuksessakin, eivätkä tietokoneiden automaattisen tavutuksen ohjelmoijat liene tästä pahoillaan.

Kehittyvä kirjakieli jatkumona

Olen luetellut tärkeimmät sanojen kirjoitusasuun vaikuttavat uudistukset. Sama teksti vanhan ja uuden oikeinkirjoituksen mukaan kirjoitettuna on koko lailla samannäköinen, mikä on ollut uudistajien tarkoituskin. Vanhan kirjoitustavan mukaan kirjoitetut tekstit pysyvät täysin luettavina vielä pitkään. Vaikka pitemmälle menevät muutokset osoittautuivat yhteiskunnallisesti ja poliittisesti mahdottomiksi, uudistus tuo mukanaan roiman lisän johdonmukaisuutta. Friedrich von Schillerin vuonna 1785 Leipzigissä runoilema ”Oodi ilolle” olkoon esimerkkinä kirjakielen jatkuvuudesta.

Ainoa uusien sääntöjen näihin säkeisiin tuottama muutos on ß:n korvaaminen ss:llä sanoissa Kuss ja muss.

Kielenhuollon valtikka valtiolle

Kun isosta alkukirjaimesta ja ß-kirjaimesta luopuminen ei saanut tarpeeksi kannatusta, vaan sitä päinvastoin vastustettiin pitkän keskusteluprosessin aikana voimakkaasti, on lähdetty päinvastaiseen suuntaan: saksan kirjakielen erikoisuudet, iso alkukirjain ja ß-kirjain, saivat uudistuksen myötä vahvemman ja johdonmukaisemman aseman.

Merkittävin muutos on ehkä kuitenkin se, mikä ei näykään itse oikeinkirjoituksessa. Saksankieliset maat ovat nimittäin uudesta oikeinkirjoituksesta sopiessaan sopineet myös, että oikeinkirjoituksesta vastaa tästä lähtien lautakunta, joka toimii Saksan Mannheimissa sijaitsevassa laitoksessa ”Institut für deutsche Sprache” (IDS). Lautakuntaan nimetään kuusi edustajaa Saksasta ja kolme sekä Sveitsistä että Itävallasta. Näin kirjakielen huolto siirtyy yksityiseltä kustantajalta valtioille.

Vaikka tähänastisetkin Duden-kustantajan vaalimat säännöt ovat velvoittaneet kouluja ja viranomaisia ja vaikka ne ovat olleet esikuvina kaikille muille saksaa kirjoittaville (erityisesti yrityksille, kirjapainoille, kustantajille, toimituksille sekä myös yksityishenkilöille), niin uusi asetelma lisännee sääntöjen yleistä hyväksyttävyyttä.

¹Nuorgrammaatikot muodostivat tuolloin Saksan kielitieteen koulukunnan, joka korosti kielessä tapahtuvien äänteenmuutosten säännöllisyyttä. Suomessa koulukunnan tunnetuin edustaja oli E. N. Setälä.

Lisätietoja IDS:n kotisivulta:
http://www.ids-mannheim.de/

Uusi oikeinkirjoitussäännöstö sanaluetteloineen on verkon kautta hypertekstinä käytettävissä osoitteella:
http://www.ids-mannheim.de/grammis/reform/inhalt.html

Koko säännöstö sanaluetteloineen on imuroitavissa osoitteella:
http://www.ids-mannheim.de/pub/rechtschreibung.html