Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa tutkitaan ja huolletaan paitsi suomea ja ruotsia myös eräitä Suomessa puhuttavia vähemmistökieliä: saamen kieliä, romanikieltä ja suomalaista viittomakieltä. Suomessa puhutaan kolmea eri saamea: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Näistä pohjoissaamea puhutaan muuallakin kuin Suomessa, ja se on saamelaiskielistä laajalle levinnein ja tunnetuin. Inarinsaamen ja koltansaamen puhujat asuvat lähinnä Inarin kunnassa.

”Saamen kielen” huolto on tarkoittanut viime vuosiin asti lähinnä pohjoissaamen huoltoa, mutta syksystä 2007 lähtien myös inarinsaamella on ollut Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa vakinainen kielenhuoltaja, Marja-Liisa Olthuis. Hän kertoo tässä Kielikellossa, millaisten kysymysten keskellä tällaisen pienen, olemassaolostaan kamppailevan kielen huoltaja liikkuu. Sanaston ja oikeinkirjoituksen kehittäminen on tärkeää, mutta sen rinnalla on tarjottava myös tukea ja rohkaisua kielen aktiiviseen käyttöönottoon.

Suomen romanikielen kehittäjät ovat pohtineet samoja kysymyksiä kuin inarinsaamenkin huoltaja. Monet ratkaistavat kysymykset ovat kauaskantoisia ja periaatteellisia. Käytetäänkö sanastoa luotaessa omaperäisiä aineksia, lainataanko, käännetäänkö, voidaanko sallia uudentyyppisten rakenteiden synty, kuinka paljon vaihtelua sallitaan normitetussa kielessä jne. Työ on pitkäjänteistä, eikä se onnistu ilman kielenpuhujia, jotka lopulta ratkaisevat, haluavatko he ottaa kielen käyttöönsä. Marja-Liisa Olthuisin sanoin: pienen kielen huollossa ja elvytyksessä tavoitteena on toimiva, käytetty ja ennen kaikkea rakastettu kieli.

Rakastettukin kieli voi ärsyttää. Kyselyin ja tutkimuksin on saatu tietoa siitä, millaisia kielenpiirteitä pidetään epämiellyttävinä. Sana tai ilmaus riipii korvaa, on vastenmielinen, rasittava tai ruma. Ilmaus ei saa herättää ikäviä mielikuvia eikä olla myöskään lässyttävä (paituli), kapulakielinen (viitekehys) tai muuten vain ärsyttävä (ihan oikeesti). Nimetkin herättävät tunteita: Vanttila on jonkun mielestä ponneton, Sotaorvontie puolestaan surullinen.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta ensimmäisen Kielikello-lehden ilmestymisestä. Juhlimme pyöreitä vuosia työn merkeissä, kuten sanonta kuuluu. Tarjolla on vanhaa ja tuttua mutta myös jotain uutta. Uutena aloitamme palstan Perusasiaa, jossa käsitellään esimerkiksi kielineuvonnassa usein toistuvia kielenkäytön peruskysymyksiä. Palstan kirjoituksissa pyritään tiiviyteen ja yksinkertaiseen ilmaisuun, mutta jonkin verran kielioppitermejäkin tarvitaan. Ensimmäiseksi käsitellään lukusanailmauksen ja verbin kongruenssia: viisi varista istuu aidalla. Taru Kolehmaisen kielenhuollon historiaa käsittelevässä kirjoitussarjassa ovat vuorossa kehottaa, ilmoittaa -tyyppiset verbit, joiden oikeinkirjoitusnormin historia on pitkä ja vaiheikas. Kielenhuoltoa leikkimielisesti on tavoitteena tehtävässä Etsi ja korjaa. Tekstiin on ujutettu viisi virhettä lukijalle pohdittavaksi; ratkaisu on eri sivulla. Oikein vastanneet saavat palkinnoksi hyvää mieltä omista taidoistaan.