Ällötys lienee kuitenkin kuulijan korvassa. Nimestään huolimatta kirja ei sisällä pelkkiä ärsytyksen aiheita. Tai ainakaan sellaista ei halua uskoa, sillä 416 sivulla esitetyistä fraaseista ja kielellisistä nokkeluuksista varmasti ainakin pari usein käytettyä pääsee puhujan kuin puhujan suusta päivän aikana.

Tammi on käyttänyt kirjansa aineistolähteenä internetiä. Aineistoa on löytynyt ruhtinaallisesti keskustelupalstoilta ja Facebook-ryhmästä Kielletyt sanat ja sanonnat, jossa on melkein 11 000 jäsentä. Sanaselitysten perässä olevat lainaukset Tammi on myös kopioinut verkosta, minkä niistä huomaakin; sitaatit ovat aitoja ja siksi hauskoja.

Ällösanakirja esittelee siis kuluneita, paljon käytettyjä sanoja, joita voidaan lajitella seuraaviin ryhmiin: ammattijargon, teinien kieli, murteelliset ilmaukset, aikuisten naisten söpöstelykieli, hellittelynimet, uudelleenmuotoillut vanhat sanonnat, televisiosta tuttu kieli, Facebook-kieli, deitti-ilmoitusten kieli, sievistellyt kirosanat. Tässä ei ole vielä lähellekään kaikki.

Osa hakusanoista on melko tavallisia ilmauksia, kuten hälytyskellojen soiminen tai sähköinen asiointi, mutta ehkä hieman kuluneita. Toiset taas ovat oikeasta muodostaan huolimatta leimautuneet jostain syystä ärsyttäviksi, kuten silmänalusen synonyymi silmänalus tai allatiivisijainen tuntua hyvälle.

Hakusanojen ja fraasien joukossa on ärsyttäviä lempinimiväännöksiä erisnimistäkin kuten Finski ja Nääsville. Interjektioista ällöiksi on mainittu muun muassa aaargh, huoh ja heh. Ärsyttävimmät äänipäästeet -listan kärjessä ovat ketä ja enään. Hakusanojen selitysosat ovat usein kantaaottavia, lisäksi niissä on mehevän havainnollistavia esimerkkilauseita.

Ehkä kirjan mehukkainta antia ensisilmäyksellä ovat fraasilaatikot, joita on siellä täällä hakusanojen lomassa. Laatikoissa on tiettyyn aihepiiriin sopivia tyypillisiä ja kuluneita lausahduksia, kuten ärsyttäviä kirosanoja tai printtipaitatekstejä. Koottujen fraasien hauskuus syntyy siitä, kun voi elävästi kuvitella sen keski-ikäisen miehen kaupan kassalle laukomaan ”ensimmäisenä” asiakkaana maailmassa: Ei oo plussakorttia mutta miinuskortti on tai kun tajuaa itse äskettäin päästäneensä suustaan yhden moikkeliskoikkeliksen. Laatikot on aihepiirinsä mukaan aakkostettu hakusanojen sekaan. Jälkeenpäin jotakin laatikkoa etsiessä voi olla vaikea muistaa, mikä sana koko laatikkoa edustikaan.

Esipuheessa Tammi toteaa, että koska Suomi on pieni maa, muotiin tulleet ilmaukset kuluvat nopeasti loppuun. Toisaalta taas uudissanat kertovat kielen elinvoimasta. Tammi ei kehota ketään luopumaan fraaseistaan, mutta ”kannattaa ehkä säästellä kuteja ja yrittää varioida arsenaaliaan”. Pitkä esipuhe antaa hyvin esimakua tulevasta ja – niin kuin koko kirja – saa lukijan ärsytystuntosarvet virittymään herkiksi. Kokonaisuudessaan kirja on katsaus tämän hetken uudissanoihin ja nuorten kieleen. Ällösanakirjaa helpommin nuorison käyttämiä sanoja voi ehkä hakea esimerkiksi verkon Urbaanista sanakirjasta. Sinne sanoja ja selityksiä saa lisätä kuka tahansa. Muut rekisteröityneet käyttäjät arvioivat ja kommentoivat määritelmien onnistuneisuutta.

Ällösanakirjan selaileminen vaatii ehdottomasti jonkun kuunteluseuraksi, sillä siitä on pakko kertoa aina vielä yksi hullu älynväläys tai liiankin tuttu idiomi. Kirja saa lukijan ehkä innostumaan kielestä yleensä ja toisaalta synnyttää keskustelua ja herättää mielipiteitä siitä, mikä kielessä ärsyttää ja miksi. Jos kieli herättää monenlaisia tunteita, se kertoo kielen voivan edelleen hyvin. Suurta ällösanakirjaa ei kannata ottaa liian vakavasti, se on viihdettä.

Tammi, Jari 2011: Suuri ällösanakirja – piinakiinaa pitkässä juoksussa. Pikku-idis, Helsinki.