Suomen partitiivi on käytöltään erittäin monipuolinen ja samalla erikoislaatuinen sija. Suomea opetteleville vieraskielisille sen oikean käytön oppiminen on hyvin vaikea, usein jopa ylivoimainen tehtävä. Vielä melkein täydellisestikin suomea taitavan ulkomaalaisen paljastavat usein juuri partitiivin käytössä sattuvat erehdykset. Ei ole pystytty laatimaan sellaisia sanallisia sääntöjä, joita seuraten ulkomaalainen oppisi käyttämään tätä sijaa erehtymättä. Tässä kirjoituksessa ei siihen pyritäkään, vaan tämä on tarkoitettu suomalaiselle lukijakunnalle. Sellaiselle, joka puhuu suomea äidinkielenään, ei partitiivin käyttö ole erityinen ongelma. Eri murteiden välillä ei tässä suhteessa ole olennaisia eroja, ja siitä johtuu, että kaikki olemme jo lapsena oppineet käyttämään partitiivia suurin piirtein samoin. Tästä huolimatta on oman kielen tuntemuksen kannalta hyödyllistä syventyä tarkastelemaan näitä käyttötapoja.

Aluksi muutamia esimerkkejä, jotka kuvastavat partitiivin käytön moninaisuutta: joukko ihmisiä, litra maitoa, kolme poikaa; sinä olet minua vanhempi; mies on päätään pitempi muita; se tapahtui vuotta ennen talvisotaa; vieraiden saavuttua istuuduttiin kahvipöytään. Näiden esimerkkien edustamia tapauksia en kuitenkaan tällä kertaa käsittele, vaan ainoastaan partitiivin käyttöä subjektin, objektin ja predikatiivin sijana. Viimeksi mainitut käyttötapaukset liittyvät kaikki tavallaan yhteen, ja juuri ne ovat suomen kielelle erityisen tyypillisiä.

Partitiivi subjektin sijana

Subjektin sijat suomessa ovat nominatiivi ja partitiivi, esim. Mies maalaa taloa. Miehet maalaavat taloa. Puuro on pohjaanpalanutta. Puuro on lautasella. Lautasella on puuroa. Minulla ei ole autoa. Oravia kiipeilee puissa. Seuraavassa numeroin eri kohdat ja käytän sitten vastaavia numeroita myöhemmin esitettävissä säännöissä.

1. Kun tarkastellaan lauseita, joissa on partitiivisubjekti, huomataan, että niissä aina on jollakin tavalla kysymys olemassa olemisesta, minkä vuoksi niitä sanotaankin olemassaolo- eli eksistentiaalilauseiksi. Kaikkein yleisin predikaattiverbi tällaisissa lauseissa on olla, esim. Huoneessa on pölyä. Talossa ei ole saunaa. Maljakossa on kukkia. Olipa asemalla hälinää. On olemassa monenlaisia kasveja ja eläimiä. Ihmisiä ei silloin vielä ollut.

Monet muutkin verbit ovat mahdollisia predikaatteina subjektin ollessa partitiivissa. Predikaatti voi silloin samalla ilmaista esim. liikettä tai muuten sitä, millä tavalla, mitä tehden jokin on (tai ei ole) olemassa, esim. Ulkona leikki lapsia. Toisia, pienempiä konttasi takapuoli paljaana käytävässä. Vielä niitä honkia humisee tuolla Suomen salomailla. Lintuja hyppelee puun oksilla. Korvissa tuntuu vihlovaa kipua. Nyt ei enää tunnu kipua.

Eksistentiaalilauseita, joissa partitiivisubjekti on mahdollinen, ovat sellaisetkin, jotka merkitsevät olemassaolon alkamista tai päättymistä (so. olemaan tulemista tai olemasta lakkaamista) tai olemassaolemattomuutta, esim. Pöytäliinaan on tullut tahroja. Useita ihmisiä hukkui. Taskustani on kadonnut rahaa. Sanavarasto muuttuu, uusia sanoja syntyy, vanhoja katoaa. Vielä puuttuu useita nidoksia.

Sellaisetkin lauseet, jotka ilmaisevat jonkin siirtymistä toiseen olotilaan, voivat olla eksistentiaalilauseita, jolloin niissä voi olla partitiivisubjekti, esim. Julkisia rakennuksia vaurioitui. Kokonaisia kyliä autioitui. Useita miehiä haavoittui. – Käytin harkitusti sanontaa ”siirtyminen toiseen olotilaan” tähdentääkseni sitä, että jotakin tilapäistä tai ulkonaista muutosta merkitsevät verbit eivät kuulu tähän. Ei sanota esim. *Useita tyttöjä punastui. (Esimerkin edessä oleva tähti tarkoittaa tässä kirjoituksessa, että lause on kielenvastainen.)

Hyvin usein (ei kuitenkaan aina) eksistentiaalilauseessa on jokin paikan adverbiaali ilmaisemassa, missä on (tai ei ole) olemassa jotakin, esim. Pöydällä on/ei ole ruokaa. Lause sanoo jotakin vain siitä, mitä pöydällä on tai ei ole; kokonaan näköpiirin ulkopuolelle jätetään se, mitä mahdollisesti on muualla. Jos taas sanotaan Ruoka on pöydällä, on jo lähtökohtana tarkoitetun ruoan olemassaolo; lause täydentää tietoa vain ilmoittamalla ruoan sijainnin. Tämä lause ei siis ilmoita olemassaoloa. Silloinkin kun ei lauseessa ole paikan adverbiaalia, selviää usein puhetilanteesta tai lauseyhteydestä, mitä paikkaa ajatellaan.

Koska eksistentiaalilauseille on ominaista olemassa olemisen ilmaiseminen, on luonnollista, ettei tällaisessa lauseessa yleensä ole objektia eikä predikatiivia; jos siis predikaattiin liittyy objekti tai predikatiivi, ei subjekti yleensä voi olla partitiivissa. Ei sanota *Jättiläisiä rakensi kirkkoa, vaan joko Jättiläiset rakensivat kirkkoa tai Jättiläisiä oli rakentamassa kirkkoa. Sanotaan Metsässä on susia, mutta ei esim. *Susia on petoja (sanotaan tietenkin Sudet ovat petoja tai miksei myös Monet sudet ovat petoja ). Sanotaan Nämä hongat ovat komeita, mutta ei *Näitä honkia on komeita. Sen sijaan sanotaan kyllä esim. Honkia on komeitakin, mutta tässä ei sana komeitakin olekaan varsinainen predikatiivi; tässä olla-verbi todella ilmaisee olemassa olemista. Luontevia eksistentiaalilauseita ovat seuraavatkin: Kaviaaria on mustaa ja punaista. Kirkkoja on täällä kaksi.

Sanoin, ettei partitiivisubjektillisissa lauseissa yleensä ole objektia eikä predikatiivia. Poikkeuksina ovat seuraavanlaiset lauseet, joita joskus tapaa: Satoja sotilaita on menettänyt henkensä. Useita siviilihenkilöitä sai surmansa. Keittoa seurasi erilaisia liha-, kala ja vihannesruokia. Tällainen käyttö selittyy siitä, että saada surmansa ja menettää henkensä merkitsevät samaa kuin kuolla, jonka seuraan partitiivisubjekti hankaluuksitta sopii. Keittoa seurasi taas = keiton jälkeen seurasi tai tuli. Mainitunlainen partitiivisubjektin käyttö on kuitenkin harvinaista, eikä se ole suositeltavaa. On syytä pitää kiinni siitä säännöstä, ettei subjekti voi olla partitiivissa, jos predikaattiin liittyy objekti tai predikatiivi. Äskeiset esimerkkilauseemme voitaisiin korvata esim. seuraavilla: Sadat sotilaat ovat menettäneet henkensä (tai: Satoja sotilaita on kuollut ). Useat siviilihenkilöt saivat surmansa (tai: Useita siviilihenkilöitä kuoli). Keittoa seurasivat erilaiset – – (tai: Keiton jälkeen seurasi erilaisia – –).

Partitiivisubjektin käytön yleinen edellytys on siis lauseen eksistentiaalisuus. Mutta ei eksistentiaalilauseenkaan subjekti suinkaan aina ole partitiivissa, vaan tällä sijalla on oma tehtävänsä. Sanotaan Pöytäliinaan on tullut tahroja, mutta myös Pöytäliinaan on tullut tahra. Sanotaan Minulla ei ole autoa, mutta toisaalta Sinulla on auto. Mikä sitten on partitiivin tehtävä tällaisessa lauseessa? Milloin partitiivia käytetään?

2. Aloitamme tämän tarkastelun myöntölauseista. Partitiivisubjektia käytettäessä on siis puhe subjektisanan nominatiivin tarkoittaman kokonaisuuden epämääräisestä osasta. Kun sanotaan Puuroa on lautasella, tarkoitetaan epämääräistä puuromäärää, kaiken puuron epämääräistä osaa (vrt. Puuro on lautasella, joka tarkoittaa puuroannosta tjs.). Muita esimerkkejä: Onpa täällä vilskettä (tarkoitetaan epämääräistä vilskeen määrää). Pihalla leikki 1apsia (tarkoitetaan luvultaan epämääräistä lapsijoukkoa). Laivassa on jo matkustajia (vrt. Matkustajat ovat jo laivassa). Koulussa on hyviä opetusvälineitä (vrt. Koulussa on hyvät opetusvälineet, so. hyvä opetusvälineistö). Täällä kasvaa petäjämetsää.

Kun partitiivisubjektia käytetään ilmoittamaan, että on puhe kokonaisuuden epämääräisestä osasta, on subjekti abstraktisana, ainesana, ryhmäsana tai monikollinen; näin on edellä mainituissa esimerkeissäkin. Poikkeuksia ovat sellaiset harvinaiset tapaukset kuin Venettä näkyy jo niemen takaa ja Oravaa näkyi oksien välistä. Siis näkyä-verbin yhteydessä voi muukin kuin äsken mainittuihin ryhmiin kuuluva substantiivi olla partitiivisubjektina.

3. Kieltolauseissa ei partitiivisubjektin käytössä ole 2. kohdassa mainittua rajoitusta, vaan subjekti on partitiivissa aina, kun vain 1. kohdassa mainittu yleisehto (lauseen eksistentiaalisuus) on täytetty. Sanotaan Lautasella on puuroa, mutta yhtä hyvin Lautasella ei ole puuroa. Vaikka sanotaan Pöydällä on lamppu ja Pöytäliinaan tuli tahra, on vastaavissa kieltolauseissa partitiivi: Pöydällä ei ole lamppua, Pöytäliinaan ei tullutkaan tahraa. Lisäesimerkkejä: Tuossa talossa ei ole emäntää. Häntä ei näy eikä kuulu.

Samoin ehdoin kuin varsinaisissa kieltolauseissa on subjekti partitiivissa myös sellaisissa lauseissa, joiden sisällys on kieltävä tai epäilevä, vaikka ne eivät olekaan muodoltaan kieltäviä, esim. Täällä on tuskin ainoatakaan kielitaitoista ihmistä (sana tuskin tekee lauseen sisällön kieltäväksi tai ainakin epäileväksi, minkä osoittaa myös liitepartikkeli -kaan). Mahtaako komerossakaan olla maitokannua? (Ellei haluttaisi ilmaista epäilyä, sanottaisiin: Mahtaako komerossa olla maitokannu?) Onko täällä lääkäriä?

Toisaalta on sellaisiakin lauseita, jotka päinvastoin ovat muodoltaan mutta eivät sisällykseltään kieltäviä. Niissä subjektin sija määräytyy samalla tavoin kuin myöntölauseissa, esim. Hänellä ei ole kovinkaan iso palkka (hänellä on palkka, mutta se ei ole iso; kielto kohdistuu vain adjektiiviattribuuttiin). Jollei hänellä olisi omat rajoituksensa, häntä varmasti ihailtaisiin (sivulause sisältää ilmoituksen, että hänellä on omat rajoituksensa).

Nyt olemme valmiit kokoamaan tarkastelumme tulokset subjektin sijaa koskeviksi säännöiksi (esimerkkejä en toista; lukija löytää niitä edeltä aina vastaavalla numerolla merkitystä kohdasta):

1. Subjektin yleinen sija on nominatiivi. Partitiivisubjekti on mahdollinen vain ns. eksistentiaali- eli olemassaololauseissa, so. sellaisissa lauseissa, jotka ensi sijassa ilmaisevat olemassa olemista tai kieltävät sen (predikaatti voi tällöin ilmaista myös olemaan tulemista, olemasta lakkaamista, liikettä tai siirtymistä toiseen olotilaan). Tämän edellytyksen lisäksi on täytettävä jompikumpi seuraavista ehdoista, jotta subjekti tulisi partitiiviin:

2. Eksistentiaalilauseen subjekti on partitiivissa, jos on puhe subjektisanan nominatiivin tarkoittaman kokonaisuuden epämääräisestä osasta. Subjekti on silloin abstraktisana, ainesana, ryhmäsana tai monikollinen (näkyä-verbin ollessa predikaattina tulevat kyseeseen muunlaisetkin sanat).

3. Eksistentiaalilauseen subjekti on partitiivissa, jos lause on sisällykseltään kieltävä tai epäilevä; silloin ei tarvitse (mutta tietenkin saattaa) olla kysymys epämääräisestä osasta.

Partitiivi objektin sijana

Objektin sijat ovat akkusatiivi ja partitiivi. Akkusatiivi on joko genetiivin tai nominatiivin kaltainen (vain persoonapronomineilla ja ken-pronominilla on muista sijoista eroava akkusatiivimuoto: minut, teidät, kenet jne.). Esim. Annan sinulle kirjan. Anna kirja minulle. Luen juuri jännittävää kirjaa. Olen itse tehnyt nämä tuolit. Olen tehnyt tänne muutamia tuoleja. Koska viimeksi näit hänet?

Nyt en tarkastele kysymystä akkusatiivin eri muotojen käytöstä, vaan ainoastaan sitä, milloin käytetään partitiivia, milloin akkusatiivia. Akkusatiivia käytetään aina silloin, kun ei mikään seuraavassa mainituista säännöistä vaadi partitiivia.

Partitiiviobjektin tehtävät ovat osaksi samat kuin partitiivisubjektin. Objektisäännöistä kuitenkin puuttuu lauseen eksistentiaalisuutta koskeva kohta – eihän eksistentiaalilauseissa olekaan objektia. Ne tapaukset, joissa objekti on partitiivissa, voidaan kiteyttää kolmeksi kohdaksi:

1. Muistamme, että eksistentiaalilauseen subjekti oli partitiivissa, jos oli puhe sanan nominatiivin tarkoittaman kokonaisuuden epämääräisestä osasta. Tällaista epämääräistä osaa tarkoittava objekti on niin ikään partitiivissa. Sanotaan: Lautasella on puuroa, samoin myös: Panin lautaselle puuroa. Partitiivisubjekti on lauseessa Laivassa on jo matkustajia, partitiiviobjekti taas lauseessa Laivaan on jo päästetty matkustajia. Muita esimerkkejä: Mene ottamaan ruokaa pöydältä (vrt. Korjaa ruoka pois pöydältä). Olemme syöneetmarjoja (vrt. Olemme syöneet marjat). Kouluun hankittiin uusia opetusvälineitä (vrt. Kouluun hankittiin tarpeelliset opetusvälineet). Tämän kohdan tarkoittamissa tapauksissa objekti on abstrakti, aine- tai ryhmäsana tai monikollinen.

2. Eksistentiaalilauseen subjekti oli partitiivissa myös, jos lause oli sisällykseltään kieltävä tai epäilevä. Samoin on sisällykseltään kieltävän tai epäilevän lauseen objekti partitiivissa. Samoin kuin sanotaan Lautasella ei ole puuroa, sanotaan myös: En pannut lautaselle puuroa. Sanotaan: Pöytäliinaan ei tullut tahraa, samoin: En tehnyt pöytäliinaan tahraa. Muita esimerkkejä tähän kohtaan kuuluvasta partitiiviobjektista: En ostanut 1amppua. Etkö tavannut emäntää? En ole lukenut tätä kirjaa (vrt. Olen lukenut tämän kirjan).

Seuraavat esimerkit eivät ole kieltolauseita, mutta ne ovat kuitenkin sisällykseltään kieltäviä tai epäileviä: Tuskin hän on maksanut siitä sataakaan markkaa (vrt. Hän maksoi siitä sata markkaa). Oletko ennen nähnyt tuollaista koiraa? (Lause sisällykseltään epäilevä.) Kaduin, että olin ollenkaan ottanut pakettia vaivoikseni (objektin ohella myös sana ollenkaan viittaa sisällyksen kieltävyyteen). Epäilen, tekeekö hän sitä. Mitä he rohkenisivat sanoa panematta itseään alttiiksi vaaralle? (3. inf. abessiivilla panematta on kieltävä merkitys). Hän on haluton tekemään sitä (vrt. Hän on halukas tekemään sen).

Tässäkään ei toisaalta muodon kieltävyys aiheuta partitiivin käyttöä, jos lause on sisällykseltään myöntävä, esim. Eiköhän osteta tuo lehmä (= ostetaanpa, ostakaamme tuo lehmä). Etkö saanutkin viisi haukea? (= saithan?)

3. Kohdilla 1 ja 2 on vastineensa subjektisäännöissä. Mutta objekti on partitiivissa vielä kolmannessa tapauksessa, jolla ei ole subjektisäännöissä vastinetta: kun verbi ilmoittaa tulokseen johtamatonta tekemistä.

Tekeminen voi ensinnäkin olla parhaillaan jatkuvaa tai tarkoitettuna hetkenä jatkunutta, kehityksenalaiseksi ajateltua, esim. Tyttö lukee läksyjään (vrt. Tyttö on jo lukenut läksynsä). Kirjoitin kirjettä, kun puhelin soi (vrt. Olin juuri kirjoittanut kirjeen, kun puhelin soi). Seurakunta yritti saada pappiaan viralta.

Tekeminen voi olla toisellakin tavalla tulokseen johtamatonta: vaikka se olisikin päättynyt, se on jäänyt tavalla tai toisella keskeneräiseksi, se ei ole aiheuttanut olosuhteisiin sellaista muutosta, ettei tekemistä enää voisi jatkaa, esim. Sairas kohotti päätään (mutta ei niin paljoa, ettei kohottamista olisi voinut enää jatkaa; vrt. Hän nosti päänsä pystyyn). Hän siirsi kiveä (so. siirsi sitä epämääräisen matkan; lause ei sano, että kiven siirtäminen olisi johtanut jonkinlaiseen tulokseen, että esim, kivi olisi siirretty paikkaan, joka oli siirtämisen päämäärä; vrt. Hän siirsi kiven pois tieltä). Johtaja moitti minua (vrt. Johtaja haukkui minut pataluhaksi). Poika ampui lintua (joko hän ei lainkaan osunut tai ei ainakaan kuolettavasti; vrt. Poika ampui linnun.)

On joukko sellaisia verbejä, jotka käyttäytyvät poikkeuksellisesti: saavat usein akkusatiiviobjektin, vaikka edellisten kohtien nojalla partitiiviobjekti olisi odotuksenmukainen. Tällaisia ovat ainakin verbit nähdä, tuntea, omistaa, omata, täyttää, peittää, valaista, erottaa, esim. Tunnen hänet hyvin. Hän omistaa tämän liikkeen. Heinät täyttävät ladon kattoa myöten. Lumi peittää maan. Aita erottaa tontin toisesta. Tällaiset epäsäännöllisyydet johtuvat verbien merkityksen muuttumisesta; esim. omistaa lienee aiemmin merkinnyt vain omakseen ottamista.

Tapaukset, joissa objekti on partitiivissa, on tässä luokiteltu kolmeen ryhmään. Oikeastaan ne voitaisiin yhdistääkin, sillä yksi piirre on niille kaikille yhteinen: kaikissa tapauksissa verbin ilmaisema tekeminen on jäänyt tavalla tai toisella tuloksettomaksi, se ei ole aiheuttanut olosuhteisiin sellaista muutosta, joka estäisi tekemisen jatkumisen. Tekeminen on kohdannut vain epämääräistä osaa objektisanan tarkoittamasta kokonaisuudesta, tai se ei ole tapahtunut lainkaan tai ainakin sen tapahtumista epäillään, tai sitten se on jatkuvaa, kehityksenalaista tai muuten tulokseen johtamatonta.

Suomalainen ei useinkaan erehdy partitiiviobjektin käytössä, mutta yksi yleinen virhetyyppi on syytä ottaa tässä puheeksi. Seuraavanlainen partitiivin käyttö on viime aikoina tullut yleiseksi: Kilpailuissa saavutettiin seuraavia tuloksia. Mainittakoon seuraavia esimerkkejä. Lääketieteellisessä tiedekunnassa on suoritettu seuraavia tutkintoja. Partitiivia on ilmeisesti käytetty siksi, että saavutetuista tuloksista ja esimerkeistä sekä suoritetuista tutkinnoista mainitaan vain osa. Tähän ei kuitenkaan partitiiviobjekti sovi, koska ne tulokset, esimerkit ja tutkinnot, jotka tekstissä seuraavat, mainitaan kaikki; partitiivi antaa lauseelle sen merkityksen, että seuraavista tuloksista jne. mainitaan vain osa, mikä tietenkään ei ole mielekäs ajatus. Olisi siis kirjoitettava esim.: Kilpailuissa saavutettiin mm. seuraavat tulokset. Mainittakoon seuraavat esimerkit. – – on suoritettu mm. seuraavat tutkinnot. Samoin vielä: Toistettakoon äskeiset esimerkit (ei: *äskeisiä esimerkkejä, jos ne kerran kaikki aiotaan toistaa).

Nyt voimme tiivistää edellä esitetyn partitiiviobjektia koskevan selvityksen säännöiksi (sääntökohtien numerot viittaavat tässäkin edellä olevan käsittelyn kohtiin, joista löytää esimerkkejä):

Objektin yleinen sija on akkusatiivi. Partitiivissa objekti on, jos verbin ilmaisema tekeminen ei ole aiheuttanut olosuhteisiin sellaista muutosta, joka estäisi tekemisen jatkumisen. Voidaan erottaa kolme tapausta, joissa tämä partitiiviobjektin esiintymisedellytys on täytetty:

1. Objekti on partitiivissa, jos verbin vaikutus kohtaa objektisanan nominatiivin tarkoittaman kokonaisuuden epämääräistä osaa. Objekti on silloin abstraktisana, ainesana, ryhmäsana tai monikollinen.

2. Objekti on partitiivissa, jos lause on sisällykseltään kieltävä tai epäilevä; silloin ei tarvitse (mutta tietenkin voi) olla kysymys epämääräisestä osasta.

3. Objekti on partitiivissa, jos verbi ilmoittaa tulokseen johtamatonta tekemistä. Tekeminen voi tällöin olla joko a) parhaillaan jatkuvaa tai tarkoitettuna hetkenä jatkunutta, kehityksenalaiseksi ajateltua tai b) päättynyttä, mutta tavalla tai toisella keskeneräiseksi jäänyttä, niin ettei se ole aiheuttanut olosuhteisiin sellaista muutosta, ettei tekemistä enää voisi jatkaa. (Tästä säännöstä riippumatta objekti on usein akkusatiivissa seuraavien verbien ohessa: nähdä, tuntea, omistaa, omata, täyttää, peittää, valaista, erottaa.)

Partitiivi predikatiivin sijana

Predikatiivi eli predikaatintäyte viittaa tavallisesti subjektiin (subjektipredikatiivi), esim. Hevonen on kotieläin. Kahvi on kuumaa. Kevät tuli lämmin. Paljon harvinaisempi on objektiin viittaava predikatiivi (objektipredikatiivi), esim. Hän veisti puikon 1iian 1yhyen. Räätäli teki liivit kovin pienet. Juustot emäntä tekee hyviä.

Subjektipredikatiivin sijat ovat nominatiivi ja partitiivi (erikoistapauksessa genetiivi: Tämä auto on minun), objektipredikatiivin taas akkusatiivi ja partitiivi. Partitiivin käytön edellytykset ovat molemmissa tapauksissa samat. Yksinkertaisuuden vuoksi käsittelen seuraavassa vain subjektipredikatiivia, mutta esitettävät säännöt soveltuvat mutatis mutandis myös objektipredikatiiviin.

Edellä huomattiin, että partitiiviobjektin käyttöä koskevat säännöt melkoisesti muistuttavat partitiivisubjektia koskevia sääntöjä. Partitiivipredikatiivia koskevat säännöt eroavat edellisistä enemmän. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea se seikka, että predikatiivi usein on adjektiivi.

Käsittelyn taustaksi tarvitaan lyhyt katsaus nominatiivipredikatiiviin. Aluksi esimerkkejä substantiivisesta nominatiivipredikatiivista: Tuo mies on muurari. Kuopio on kaunis kaupunki. Matti ja Jukka ovat kaksoset. – Substantiiviselle nominatiivipredikatiiville on ominaista, että predikatiivin ja subjektin tarkoitteet (so. ne oliot, esineet tai asiat, joihin sanat viittaavat) samastetaan: esim. kaksoset tarkoittaa juuri samoja kahta ihmistä kuin Matti ja Jukka.

Esimerkkejä adjektiivisesta nominatiivipredikatiivista: Elokuva oli hauska. Kilpailun taso oli korkea. Jalkani ovat kipeät. Portaat ovat jyrkät. – Näissäkin on predikatiiville ominaista, että se viittaa täsmälleen samaan olioon, esineeseen tai asiaan kuin subjekti: elokuva kokonaisuutena oli hauska, portaat kokonaisuutena ovat jyrkät eli portaikko on jyrkkä jne. Kaikista nominatiivipredikatiiveista voidaan yhteisesti sanoa, että predikatiivilla ilmaistu asia omistetaan subjektin tarkoitteen kokonaisuudelle.

Milloin sitten predikatiivi on partitiivissa? Näyttää tarkoituksenmukaiselta tarkastella erikseen substantiivista ja adjektiivista predikatiivia.

1. Aloitamme substantiivisesta predikatiivista. Yleisintä substantiivisen partitiivipredikatiivin lajia edustavat seuraavat esimerkit: Suomi on Eurooppaa. Koira on suden sukua. Lautanen on posliinia. Olen toista mieltä. Hän on Suomen suurimpia runoilijoita. Ruotsalaiset ovat germaaneja. – Tällä partitiivipredikatiivin lajilla on vastineensa partitiivisubjektien ja -objektien joukossa: tässä on kysymys kokonaisuuden osasta. Predikatiivi ilmaisee kokonaisuuden, josta subjektin tarkoite on osa. Suomi on Euroopan osa (Eurooppa on siis suurempi kuin Suomi). Ruotsalaiset kuuluvat germaaneihin, mutta on muitakin germaaneja kuin ruotsalaiset (germaanien muodostama joukko on suurempi kuin ruotsalaisten muodostama joukko).

2. Suhteellisen harvinainen on seuraavanlainen substantiivinen partitiivipredikatiivi: Matti ja Jukka ovat veljeksiä. Näin voidaan sanoa silloinkin, kun veljeksiä on vain nämä kaksi (tietenkin myös: M. ja J. ovat veljekset). He eivät ole ystävyksiä. Sooda on kemialliselta koostumukseltaan natriumkarbonaattia. – Näissä predikatiivin ilmoittama asia omistetaan subjektin tarkoitteen jokaiselle osalle: Matti on Jukan veli, samoin Jukka Matin, kumpikaan ”heistä” ei ole toisensa ystävä; jokainen soodan osa on natriumkarbonaattia. Tämän käytön edellytyksenä on, että sekä subjekti että predikatiivi ovat abstrakti-, aine- tai ryhmäsanoja tai monikollisia (tähän verrattavissa on rinnasteisten substantiivien liitto).

3. Äskeiseen kohtaan verrattavissa on tavallisin adjektiivisen partitiivipredikatiivin tyyppi, esim. Sokeri on makeaa (vrt. Sokeripala on makea). Vesi on kylmää. Metsä on tiheää. Tämä tee ei ole hyvää. Epäitsekkyys on harvinaista. Lapset ovat vilkkaita. Maija ja Jussi olivat melkein tiedottomia väsymyksestä. – Näissä predikatiivin ilmaisema ominaisuus kuuluu subjektin tarkoitteen jokaiselle osalle: jokainen sokerin osa on makea; jokainen lapsi on vilkas; Maija on melkein tiedoton, samoin Jussi, jne. Tämän käytön edellytyksenä on, että subjekti on abstrakti-, aine- tai ryhmäsana tai monikollinen (tai rinnasteisten substantiivien liitto).

4. Adjektiivinen predikatiivi on partitiivissa tavallisesti myös, jos subjektina on infinitiivi tai sivulause tai ellei lauseessa ole lainkaan subjektia, esim. On opettavaista tutustua vieraan maan oloihin. Oli varomatonta sanoa niin. Olipa hauskaa, että tulit. On kummallista, etten sitä muistanut. Täällä on kaunista. Juhlassa oli ikävää.

Harvemmin on tällaisen subjektin ohessa nominatiivipredikatiivi, mutta sitäkin kyllä esiintyy, esim. On hyvä olla ajoissa paikalla. Olipa hauska nähdä sinut. On ikävä tuoda tällaisia uutisia. On vaikea ymmärtää, mitä se hyödyttäisi. Oli paha, että unohdin asian. – Tässä kohden ei voida antaa tarkkoja sääntöjä, sillä käytäntö on jonkin verran horjuva. Merkillistä kyllä asiaan vaikuttaa se, minkälainen adjektiivi kulloinkin on predikatiivina. Kaikissa niissä tämän kohdan tapauksissa, joissa predikatiivi on nominatiivissa, on kyseessä jokin kielen tavallisimmista adjektiiveista: hyvä, paha (nämä kaksi adjektiivia ovat tarkoitetuissa tapauksissa aina nominatiivissa), hauska, ikävä, varma, helppo, vaikea jne. Vaikka sanotaan On hyvä olla ajoissa paikalla, sanotaan toisaalta: On tarpeel1ista olla ajoissa paikalla. Vrt. myös: Olipa hauska nähdä sinut – Olipa yllättävää nähdä sinut täällä. Oli paha, että unohdin asian – Oli harmillista, että unohdin asian. Jopa samassa virkkeessä olevista rinnasteisista predikatiiveistakin voi toinen olla nominatiivissa ja toinen partitiivissa, kuten seuraavassa eräästä mainoslehtisestä merkityssä esimerkissä: Autokauppaa tehtäessä on parempi – ja halvempaa – pysyä ennakkoluulottomana. – Selitys kielen tavallisimpien adjektiivien poikkeavaan käyttäytymiseen on se, että partitiivipredikatiivi on ennen ollut paljon harvinaisempi kuin nykyään. Kun se sitten on työntänyt tieltään nominatiivipredikatiivia, ovat nuo kaikkein useimmin käytetyt adjektiivit jaksaneet vastustaa uudistusta ja säilyttäneet nominatiivimuotonsa.

Lopuksi voimme tiivistää partitiivipredikatiivia koskevat havaintomme säännöiksi:

Predikatiivin yleinen sija on nominatiivi (objektipredikatiivin akkusatiivi). Nominatiivipredikatiivilla (ja akkusatiivipredikatiivilla) ilmaistu asia omistetaan subjektin tarkoitteen kokonaisuudelle. Seuraavissa tapauksissa predikatiivi on partitiivissa:

1. Substantiivinen predikatiivi on partitiivissa, jos se ilmaisee kokonaisuuden, josta subjektin tarkoite on osa.

2. Substantiivinen predikatiivi on partitiivissa myös, jos sen ilmoittama asia omistetaan subjektin tarkoitteen jokaiselle osalle. Sekä subjekti että predikatiivi ovat silloin abstrakti-, aine- tai ryhmäsanoja tai monikollisia.

3. Adjektiivinen predikatiivi on partitiivissa, jos sen ilmaisema ominaisuus omistetaan subjektin tarkoitteen jokaiselle osalle. Subjekti on tällöin abstrakti-, aine- tai ryhmäsana tai monikollinen.

4. Adjektiivinen predikatiivi on partitiivissa tavallisesti myös, jos subjektina on infinitiivi tai sivulause tai ellei lauseessa ole lainkaan subjektia. Kielen tavallisimmat adjektiivit voivat kuitenkin tällaisissa tapauksissa olla nominatiivissa.