Edellä olevissa esimerkkilauseissa on monikkomuotoinen lauseenjäsen (oppilaat, he), jota toinen lauseenjäsen luonnehtii. Luonnehtivaa lauseenjäsentä kutsutaan predikatiiviadverbiaaliksi (sairaana ~ sairaina, pienenä ~ pieninä). Lauseopilliseksi luokaksi predikatiiviadverbiaali erotetaan sijamuodon perusteella. Predikatiiviadverbiaali voi esiintyä translatiivissa (Hän kasvoi mieheksi), essiivissä (Kalat syötiin raakoina), ablatiivissa (Kahvi maistuu hyvältä) tai allatiivissa (kahvi maistuu hyvälle). Jos monikollista sanaa luonnehtiva predikatiiviadverbiaali on sekin monikossa (Kalat syötiin raakoina), sen sanotaan kongruoivan luvussa. Jos taas predikatiiviadverbiaali on tällaisessa tapauksessa yksikössä (Kalat syötiin raakana), kyse on inkongruenssista.
Silmäys vaihtelun kuvaukseen
Monikkotapauksissa esiintyvän predikatiiviadverbiaalin luvun vaihtelu on pantu merkille jo vanhastaan. Jo Setälä (1880) käsittelee kieliopissaan predikatiiviadverbiaaleja. Setälä ottaa kantaa predikatiiviadverbiaalin numerukseen eli lukuun:
Toisinaan essiivi pannaan yksikköön, vaikka tarkoittaakin monikollista substantiivia; esim. He kävelivät surullisena kotiin. Päinvastoin taas käytetään väliin monikollista essiiviä, vaikka tarkoitetaan yksiköllistä subj. tai obj.; tällöin essiivi ilmaisee kokonaisuutta, joukkoa, johon subjekti tahi objekti kuuluu; esim. Olitko siellä valkean sammuttajina.
Translatiivisääntöjen esimerkistöön kuuluu niin ikään predikatiiviadverbiaaleja, ja säännön toisessa muistutuksessa Setälä huomauttaa numeruksesta: ”Puhekielessä transl. välistä seuraa yksikössä, vaikka tarkoittaakin monikollista subjektia tahi objektia; esim. Ajat käyvät yhä huonommaksi.”
Asiaa käsitellään samanhenkisesti Setälän kieliopin myöhemmissä painoksissa, ja Setälän lauseopin kanta on periytynyt myös muihin kielioppeihin.
Kielenhuollon opaskirjat ovat suhtautuneet monikon ja yksikön vaihteluun samalla tavoin kuin kieliopitkin. Ikola (2001: 166) mainitsee predikatiiviadverbiaalin noudattavan korrelaattinsa numerusta, mutta ”tästä säännöstä on kuitenkin poikkeuksia”, esim. Vanhat säännöt otettiin esikuvaksi. Itkosen Uudessa Kielioppaassa (2007: 62) todetaan essiivi-, translatiivi- ja ablatiivimuotoisen predikatiiviadverbiaalin olevan ”monikollisen subjektin tai objektin yhteydessä nykyään tavallisesti monikossa”. Kielioppaan mukaan käytäntö ei kuitenkaan ole ehdoton eikä myöskään yksikköä pidä katsoa virheelliseksi.
Vaihtelun syynä ilmauksen hahmotus
Vaihtelua voi selittää kahden kielioppitermin avulla. Termit ovat kollektiivisuus ja distributiivisuus. Niillä kuvataan sitä, miten kielenilmaus hahmottaa puhetilanteen.
Kollektiivisuus tarkoittaa monikollisen tarkoitejoukon käsittelemistä kokonaisuutena, jolloin yksittäinen joukon jäsen ei nouse esiin. Kollektiivista hahmotusta voi kuvata ilmauksilla ’erittelemättä’, ’yksilöimättä’, ’kokonaisvaltaisesti’ ja ’jakamattomasti’. Yksiköllinen predikatiiviadverbiaali luonnehtii tarkoitettaan kollektiivisesti: Piirakat paistuivat mustaksi ’erittelemättä koko pellillinen’.
Distributiivisuutta puolestaan on se, että kielenilmaus hahmottaa tilanteen, johon sisältyy luonnostaan useampia osakäsitteistyksiä. Osakäsitteistys tarkoittaa sitä, että joukon alkioita tarkastellaan ’yksittäin’, ’kutakin vuorollaan’, ’yksi kerrallaan’ tai ’kutakin erikseen’. Monikollinen predikatiiviadverbiaali kuvaa tarkoitettaan distributiivisesti: Muut rupesivat tutkijoiksi ’kukin rupesi tahollaan’.
Kolmenlaisia tapauksia
Predikatiiviadverbiaalin luku perustuu siis ilmauksen merkitykseen. Vaihtelun kuva on kuitenkin tosiasiallisesti paljon hämärämpi, sillä kollektiivisen ja distributiivisen tulkinnan ero ei ole aina selvä, ja sen lisäksi on vielä olemassa monenlaisia kiteytyneitä ilmauksia. Vaihtelun havainnollistamiseksi voidaan erottaa kolmenlaisia tapausryhmiä. Käytännössä ryhmien välinen ero häilyy. Tulkinnassa on kyse aste-eroista ja hyvin miedoista vivahteista. Lisäksi tulkintaan vaikuttavat sekä predikatiiviadverbiaalin lauseopillinen ympäristö että laajempi kielenkäyttöyhteys.
Ensinnäkin on olemassa ilmauspareja, joissa yksikön ja monikon vaihtelu erottaa merkityksiä. Seuraava lause saa kollektiivisen tai distributiivisen tulkinnan sen mukaan, onko predikatiiviadverbiaali yksikössä vai monikossa: Kun apulaiseksi valittiin vielä vanha ystäväni, niin työt alkoivat tuntua heti tutulta (’yleistuntemus työstä’) ~ tutuilta (’työn osa-alueet’). Toisaalta jotkin sinänsä vaihtelua sallivat ilmaukset ovat vaihtelemattomia sen vuoksi, että ne on järkevää tulkita kielenkäyttötilanteessa ainoastaan yhdellä tavalla: Puut istutettiin suojaksi (’puut muodostivat suojan’); He ryhtyivät tutkijoiksi (’kukin’). Usein voi siis olla kyse paremminkin tilanteisesta yksikkö- tai monikkohakuisuudesta kuin kielen rakenteeseen liittyvästä pakosta.
Toiseksi vaihtelu saattaa olla vapaata. Kielioppi ja kielikorva sallivat tällöin vaihtelun, mutta yksikön ja monikon merkityseroa on koko lailla mahdoton kuvata. Seuraavanlainen passiivilauseeseen liittyvä, määritteenä toimiva predikatiiviadverbiaali valaisee tällaista tapausta: Suomessa odotetaan kiinnostuneena ~ kiinnostuneina EU:n laajentumisneuvottelujen tuloksia.
Kolmas tapausryhmä koostuu vaihtelemattoman predikatiiviadverbiaalin sisältävistä ilmauksista. Suurin osa näistä on fraaseja, joiden predikatiiviadverbiaali on kiteytynyt yksikkömuotoon riippumatta luonnehdittavan tarkoitteen luvusta (Jätteet ovat haitaksi maapallolle).
Essiivisijainen predikatiiviadverbiaali
Kun essiivisijainen predikatiiviadverbiaali kuuluu subjektia tai objektia luonnehtivana pakollisena jäsenenä lauseeseen, se yleensä kongruoi, eli syntyy monikkohakuisia ilmauksia: He haluavat pysyä suomalaisina. Toisaalta esiintyy myös sellaisia ilmauksia, joissa yksikön ja monikon vaihtelu voi merkitä ainakin hienoisen tulkintaeron: Kalat syödään raakana ~ raakoina. Sanastoon kiteytynyt partisiippi verrattuna on yksikkömuotoinen: Uhraukset ovat suuria hyötyihin verrattuna.
Verbin ja lauseen määritteinä toimivien predikatiiviadverbiaalien luku vaihtelee hyvin vapaasti. Tällaisia ovat erityisesti partisiipit (jännittynyt –> jännittyneenä ~ jännittyneinä, huolestunut –> huolestuneena ~ huolestuneina).
Passiivilauseeseen liittyvät määritteet muodostavat erityisen kiintoisan erillisryhmän. Passiivilauseen tekijänä on yleensä tarkemmin määrittelemätön, monikollinen ihmisjoukko (Taloa maalataan ’tuntematon ihmisryhmä maalaa’). Varsin usein passiivilauseen tekijät voi kuitenkin tunnistaa lauseyhteydestä: Luonnonsuojeluliitossa seurataan kiinnostuneina tilanteen kehitystä ’Luonnonsuojeluliiton toimihenkilöt seuraavat tilannetta kiinnostuneina’.
Silloin kun essiiviadverbiaali luonnehtii lauseen tekijän tilaa, sen luku näyttää liittyvän tekijän tunnistettavuuteen. Jos tekijäjoukkoa ei tunnista kielenkäyttöyhteydestä, vaihtelu on melko vapaata: Maailman merten tilaa seurataan hätääntyneenä ~ hätääntyneinä. Jos taas passiivilauseen tekijä käy ilmi tekstiyhteydestä, lauseen tulkinta rinnastuu subjektillisiin lauseisiin. Siten esim. seuraavan lauseen predikatiiviadverbiaalin monikkoa selittää ajatuksellinen yhteys distributiiviseen tulkintaan, Kehitystä on seurattu huolestuneina myös halltuksessa ’Ministerit ovat seuranneet kehitystä huolestuneina’.
Translatiivisijainen predikatiiviadverbiaali
Vakiintuneiden fraasien subjektia luonnehtiva predikatiiviadverbiaali on yleensä yksikössä (Autot menivät kolarissa mäsäksi ~ tuusan nuuskaksi), paitsi jos lopputulos voidaan hahmottaa ainoastaan distributiivisesti (Sukset hajosivat säpäleiksi).
Monikko on yksinomainen vaihtoehto silloin, kun subjektin tarkoitejoukkoa ei voi hahmottaa yksilöimättä sen jäseniä: He ryhtyivät kauppiaiksi ’kukin, jokainen’. Toisaalta on tapauksia, joissa lukuero tekee myös merkityseron: Nokian pomot ryhtyivät asian kauppamieheksi ’yhtenä joukkona’ ~ kauppamiehiksi ’kukin’.
Translatiivisijainen predikatiiviadverbiaali voi liittyä myös transitiivilauseeseen, jolloin se luonnehtii objektia. Tällaiseen ilmausryhmään kuuluu mentaalista tilaa osoittavia verbejä ja kommunikaatioverbejä: luulla, kutsua, leimata, sanoa, kehua ja moittia. Objektin tarkoitetta yksilöidään varsin usein, minkä vuoksi predikatiiviadverbiaali on yleensä monikossa: Autoja on kehuttu hyviksi; Miehet on moitittu tahdottomiksi olennoiksi ’jok’ikinen mies’.
Transitiivilauseen hallitsevia verbejä ovat myös esimerkiksi antaa, ehdottaa, esittää, jättää, tuoda ja saada. Tällöin verbistä ja partisiipista näyttää muodostuvan varsin kiinteitä yksiköllisiä lausekaavoja (antaa ~ ottaa ~ luovuttaa ~ saada tehtäväksi): Auraustyöt annettiin tehtäväksi tiehallinnolle. Objektia siis luonnehditaan tarkoitejoukon jäseniä erittelemättä: Nämä asiat esitetään jätettäväksi pöydälle; Muutokset ehdotetaan kirjattavaksi välittömästi; Tavarat voi jättää säilytettäväksi lukittavaan kaappiin. Tällaiset ilmaukset kuuluvat vallankin kaavamaista kieltä suosiviin tilanteisiin, esim. institutionaaliseen kielenkäyttöön, ilmoituksiin ja tiedotuksiin. Kielenkäyttäjä ”varastoi”, muistaa ja tunnistaa fraasin yksikkömuotoisena, mikä vaikuttaa muodon säilymiseen myös kielenkäytössä.
Täysin kiteytyneissä objektillisissa lauserakenteissa, joissa on myös itsenäisenä ilmauksena tuntemattomia sanoja, on yleensä vaihtelematon yksiköllinen predikatiiviadverbiaali: Kriitikko haukkui tekijät pataluhaksi; Muistiinpanot kirjoitetaan puhtaaksi; Jätä ne meidän huoleksemme. Sen sijaan fraasimallien saada jokin tehdyksi ja tulla tehdyksi esiintymissä on monikon ja yksikön vaihtelua: Sain työt tehdyksi; Paperit tulivat lähetetyiksi ajallaan.
Yksikköhakuisuus näkyy niissä monikollisen objektin tapauksissa, joissa laskettavasta paljoudesta muokkautuu yksi, lopputuloksena tarkasteltava kokonaisuus: Puut istutettiin näkösuojaksi ’puista tuli näkösuoja’, Autot peruutettiin jonoksi tien varteen ’autot muodostavat jonon’.
Lauseessa määritteenä toimivat predikatiiviadverbiaalit ovat finaalisia. Ne luonnehtivat sitä, miksi tai mihin tarkoitukseen jokin on olemassa taikka mitä tarkoitusta varten jokin annetaan, saadaan tai tehdään. Tällaisten ilmausten joukkoon mahtuu kosolti fraaseja, joissa verbiin liittyy translatiivisijainen substantiivilauseke, esim. antaa ~ ostaa ~ saada ~ tuoda ~ viedä muistoksi ~ lahjaksi, saada ~ antaa palkaksi. Näiden predikatiiviadverbiaali on yksikössä:Palkaksi saamme uudet keittiövälineet; Annoin tytölle lahjaksi kynän, kumin ja teroittimen; Kädet nostetaan ylös voiton merkiksi.
Täysin yksikkömuotoon jähmettyneitä ilmauksia ovat myös olla hyödyksi -tyyppiset fraasit. Ne ovat niin ikään finaalisia, eli ne ilmaisevat toiminnan seurausta tai tulosta: Toiminnan esittelyt ovat eduksi ~ hyödyksi ~ haitaksi ~ iloksi.
Ablatiivi- ja allatiivisijaiset predikatiiviadverbiaalit
Vaikutelmaverbeiksi sanotaan sellaisia intransitiivisia eli objektittomia verbejä, jotka saavat ablatiivi- tai allatiivimuotoisien predikatiiviadverbiaalin. Tällaisia verbejä ovat esim. haista, maistua, näyttää, tuntua ja vaikuttaa.
Verbit haista, lemuta ja maistua ilmaisevat sanojan kokemaa fyysisen aistimisen tilaa. Haistaminen ja maistaminen ovat kokonaisvaltaisia aistimuksia, joten tilanne ei yleensä hahmotu distributiivisesti. Näin muodoin on syntynyt joukko verbifraaseja, joissa predikatiiviadverbiaali on yleensä yksikössä riippumatta subjektin luvusta (esim. maistua makealle ~ makealta, maistua puulta ~ puulle, haista pahalle ~ pahalta ~ hielle). Monikko sopii korostamaan ja yksilöimään subjektitarkoitetta erikoiskäytössä: Tädin keksit maistuivat pahoilta ’joka ainoa laji’.
Vaikutelmaverbi voi kuvata myös päättelyn tai havainnon tulosta. Tällaisia verbejä ovat vaikuttaa, tuntua, näyttää, kuulostaa: Perhokalastuksen säännöt vaikuttavat hyviltä; Bussipysäkillä lähimmäisesi näyttävät taviksilta; Hieman nolosti kappaleet kyllä kuulostavat tutuilta jo entuudestaan. Näitä ilmauksia käytetään usein yksilöimään subjektin tarkoitejoukkoa, jolloin predikatiiviadverbiaali tulee monikkoon.
Kirjoittaja työskentelee Kielitoimistossa.
Kirjallisuutta
Ikola, Osmo 2001: Nykysuomen opas. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 65. Turku.
Iso suomen kielioppi 2004. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.
Itkonen, Terho – Maamies, Sari 2007: Uusi kieliopas. Tammi. Helsinki.
Setälä, E. N. 1880: Suomen kielen lause-oppi. Oppikirjan koe. Helsinki. K. E. Holm’in kustannuksella.