Parempi pyy -sananparsioppaansa alkusanoissa Outi Lauhakangas luonnehtii sananparsia hauskasti vanhan ajatushautomon tuotteiksi. Tällaisia vanhoja ajatushautomoita on luonnollisesti ollut useitakin. Sananparsioppaassa kotimaisten hautomoiden tuotteet paikannetaan kuntaliitoksia uhmaten perinteisillä paikkakuntien nimillä, mutta monet sananparret saavat myös ulkomaisia paikannuksia, ja lisäksi eräissä tapauksissa mainitaan henkilö tai julkaisu, joka on sananparren tai sen muunnelman keksijä tai ensimmäinen kirjaaja. Perinteisten sananparsien lisäksi oppaassa on mukana myös uusia versioita, joista monet on poimittu internetistä. Aihepiirin Lauhakangas hallitsee hyvin varmasti, sillä hän on väitellyt kymmenkunta vuotta sitten sananlaskujen funktioista sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Lauhakankaan sananparsiopas jakautuu viiteen osaan, joista ensimmäisen nimenä on Lajien synty. Aivan tämän osan alussa on tiivis sananparsioppi, jossa selvennetään ensin määritelmien ja sitten esimerkkien avulla sellaisia käsitteitä kuin sananparsi, sananlasku, wellerismi, fraasi eli puheenparsi, idiomi ja vielä sutkaus kaikkine alalajeineen (vertaus-, kysymys-, vastaus-, kielto- ja kehotussutkaus).

Näiden keskeisten käsitteiden selventämisen jälkeen sananparsia tarkastellaan teema kerrallaan aina yhden aukeaman laajuisesti niin, että aukeaman vasemmalla sivulla käsitellään tiettyä sananparsiin liittyvää teemaa, ja oikealla sivulla tarjotaan siitä valikoima esimerkkejä. Kirjan ensimmäisessä osassa käsiteltäviä teemoja ovat esimerkiksi lyhyen ilmaisun ihanne, vanhat sananlaskumuodot arkaaisina kaikuina, sananparsien kätevät muotit (mm. parempi pyy…), liioittelun riemu sekä sananparsien itä ja länsi. Nurinkurin puhumisen yhteydessä esitellään malapropismit eli kompastelulorut  ja palindromit saippuakauppiaasta alkaen.

Kirjan toinen osa käsittelee ihmissuhteita, ja siinä tarkastellaan ensimmäisestä osasta tuttuun tapaan aukeama kerrallaan sellaisia teemoja kuin naapurisopu, oman ja vieraan kulttuurin sananlaskut, vastavuoroisuus, ristiriidat, sovinnollisuus ja kiittäminen. Suomessa varoitellaan herättämästä nukkuvaa karhua, Kiinassa nukkuvaa tiikeriä, Turkissa käärmettä. Hyvän ja pahan sanan yhteydessä esitetään eri maissa tunnettu sananlasku hyvä sana muistuu mieleen, paha ei mielestä lähde. Eri puolilla maailmaa tunnetaan koirat haukkuvat, karavaani kulkee; siitä on Intiassa versio elefantti kulkee ja rakit räksyttävät.

Sananparsien sitkeimpiä teemoja käsitellään kolmannessa osassa: mitä elämä on, köyhät ja herrat, onni, tulevan merkit, vaikea keskitie, viisauksilla kasvattaminen. Sananparsiin on kiteytetty selviytymisoppeja, kuten varokeino on parempi kun apukeino ja joka mahotonta meinaa, jää kohtuuski saamata. Kestävä aihepiiri on myös puheiden ja tekojen ristiriita, kuten virolaisessa sananlaskussa suu tekee suuren kaupungin, kädet ei tee kärpäsen pesääkään. Kuten tekijä toteaa, usean sukupolven kantapäiden kautta jalostunut tieto saattaa jäädä elämään sananlaskuna.

Lyhyessä neljännessä osassa aiheena ovat kielen keinot ja kuvat, kuten elävät kielikuvat, toiston ja rytmin teho, huumori sekä sananparsien muuntelu, ”käännöt ja väännöt” (esimerkiksi seminaari päivässä pitää toiminnan loitolla). Viimeksi mainitusta aiheesta Lauhakangas toteaa osuvasti, että sananparret ovat vahvaa tekoa, joten niistä voi väännellä tarpeen tullen uusia väläyksiä, ja niiden muokkaaminen pikemminkin vahvistaa niitä ihmisten muistissa.

Kirjan viimeisessä osassa siihenastinen käsittelykaava murtuu sikäli, että kirveenparsia-aukeamalla tärkeää työkalua käsittelevä aihe houkuttelee kommentoimaan sananparsia sitä mukaa kuin niitä esitetään, ja siten aihetta käsittelevä teksti valtaa molemmat sivut, jolloin sananparret sijoittuvat tekstin sekaan. Konkreettisista lähtökohdista ovat siirtyneet abstrakteihin yhteyksiin sellaiset sananparret kuin ei kirvestäkään yhtä puolta hiota ja kova oksa vaatii terävän kirveen. Käsittelytavan muutos koskee myös seuraavaa teemaa, eläimiä sarvineen ja hampaineen, jota puolestaan tarkastellaan miltei puhtaasti esimerkkivalikoiman avulla ja johon johdattelee vain yksi ainoa lause: ”Eläinten piirteet ja ilmeikkyys on käännettävissä ihmistä luonnehtimaan ja tunteiden kielelle”; tähän liittyy sellaisia sananparsia kuin ittiäs täyn ko piän koer tolpa juurel, kahtoo kun härnätty ahven, huonomuistinen kun mummovainoon kana ja hautoo kun kana vaikkei munikkaa. ”Kiireestä kantapäähän” on kirjan viimeinen teema, ja sen käsittely vaatii peräti kuusi sivua, koska kehokuvastoon perustuvia sananparsia on runsaasti ja niitä on mielekästä käsitellä useassa alakohdassa ruumiinosa kerrallaan.

Varsinaisen sananparsien tarkastelun jälkeen oppaan lopussa on vielä kaksi osastoa: sananparsia koskevan kirjallisuuden bibliografia ja oppaassa käsiteltyjen sananparsien paikannimihakemisto. Aiheesta kiinnostuneelle lukijalle bibliografia on hyvin hyödyllinen. Paikkakuntahakemiston avulla taas löytyvät tiedot siitä, minkä paikan versioita oppaaseen on otettu mukaan. Sananparret kun ovat yleensä laajalevikkisiä, mutta niissä esiintyy paljon vaihtelua. Ulkomaisia paikkoja hakemistossa ei ole mukana.

Tekniseltä puolelta sananparsiopas on huolellisesti toteutettu, painovirheitä on vain äärimmäisen vähän. Sivulla 109 esitetään Kankaanpäästä kirjattu sananparsi kahdesti, sivun kummassakin sananparsiryhmässä, mutta ehkäpä siinä esitetty ajatus onkin painava: Ei hyvin syöden säästetä eikä säästäjen hyvin eletä, eikä vaivasen eloon paljon tarvita.

Lauhakankaan sananparsiopas on kirjana kätevän kompaktia tekoa: kovakantinen ja mitoiltaan 15 kertaa 17 senttimetriä, joten se sopii hyvin käteen ja sitä on miellyttävää lueskella missä tahansa. Kannen värikuvassa esiintyy hauskasti kymmenen pyytä oksalla.

Outi Lauhakangas: Parempi pyy. Sananparsiopas. SKS. Helsinki 2013.