”Kirja viileästä laulajasta” oli otsikkona Helsingin Sanomissa viime syksynä (28.10.92) olleella arvostelulla, jossa Seppo Heikinheimo tarkasteli Leena Nivangan kirjoittamaa Lea Piltin elämäkertaa. Heikinheimon kritiikki oli tällä kertaa melko säyseää, ja se kohdistui pikemminkin kirjan päähenkilöön, ”laulavaan pakastekaappiin”, kuin hänen elämäkertansa laatijaan. ”On eräänlainen urotyö, että Leena Nivanka on saanut jo ammoin kuolleesta tuppisuusta irti näinkin paljon tarinaa”, Heikinheimo totesi.

Teoksen kieltä Heikinheimo piti suhteellisen korrektina. Ainoita rasitteita olivat kuluneet kielikuvat, erinäiset pilkkuvirheet ja ns. tulla-futuuri, jota Nivanka Heikinheimon mukaan viljelee tiuhaan. ”Sehän on kamala svetisismi mutta rehottaa tietenkin pulskasti joka puolella.”

Arvostelun tulla-futuuria koskeva huomautus ihmetyttää. Parisataasivuisessa kirjassa on laskujeni mukaan toistakymmentä tulla-futuurin esiintymää. Niistäkin monet ovat joko Piltin itsensä kirjoittamien tai hänelle kirjoitettujen kirjeiden katkelmissa. Sitä paitsi: onko tulla-futuuri tosiaankin niin paha svetisismi kuin Heikinheimo väittää?

Heikinheimon arvostelun ilmestymisen aikoihin oli samassa lehdessä MTV 3:n hankintapäällikön Boel Söderlingin haastattelu. Haastateltava kertoi siinä, millaisia elokuvia MTV aikoo esittää seuraavana vuonna, siis vuonna 1993. Haastattelu oli otsikoitu ”Boel Söderling, MTV 3: ’Elokuvatarjontamme tulee olemaan kaupallista’ ”. Jos otsikon loppuosa olisi kuulunut ”Elokuvatarjontamme on kaupallista”, lukija olisi joutunut harhaan. Hän olisi luullut, että on puhe elokuvista, joita MTV esitti haastattelun ilmestymisaikana, siis viime syksynä. Tulla-futuurin käyttö kyseisessä otsikossa ei ole vain puolusteltavissa vaan suorastaan välttämätöntä.

Tarpeellinen tulla-futuuri on myös esimerkissä ”Jos me emme kykene sopeutumaan kansainvälisyyteen, aineellinen kehityksemme tulee olemaan surkea”. Virkkeen loppupuoli sisältää uhkakuvan siitä, mitä seuraa, ellei virkkeen alkuosaan sisältyvä ehto toteudu; jälkiosan tapahtumat ovat siis alkuosan tapahtumia myöhäisempiä. Jos vaihtaisimme tulla-futuurin preesensiin, syyn ja seurauksen suhde hämärtyisi. Virke ”Jos me emme kykene sopeutumaan kansainvälisyyteen, aineellinen kehityksemme on surkea” nimittäin mahdollistaa tulkinnan ’aineellisen kehityksemme täytyy olla surkea, jos kerran emme kykene sopeutumaan kansainvälisyyteen’. Tätä tulkintaa tuskin tarkoitetaan; siksi virke alkuperäisessä muodossaan, futuurisena, on ehdottomasti parempi.

Joskus preesensin tai tulla-futuurin käytöllä ei näytä olevan mainittavaa eroa. Virkkeen ”Sonyn pääjohtaja Akio Morita arvioi, että työttömyys – joka nyt on noin kolme prosenttia – tulee asettumaan seitsemään tai kahdeksaan prosenttiin” tilalla voisi hyvin olla virke ”Sonyn pääjohtaja Akio Morita arvioi, että työttömyys — joka nyt on noin kolme prosenttia — asettuu seitsemään tai kahdeksaan prosenttiin”. Jälkimmäisen virkkeen ”asettuu” viittaa selvästi tulevaan; onhan kyse vastakkainasettelusta ”nyt kolme prosenttia, tulevaisuudessa seitsemän tai kahdeksan prosenttia”. Menneen (tai nykyisen) ja tulevan vastakohtaa ilmaiseviin virkkeisiin tulla-futuuri tuntuukin sopivan hyvin: ”Merkitse sinne, että tappioita on ollut, on ja tulee olemaan.”

Tulla-futuurin kotiutumista suomeen on varmaan jouduttanut se, että tulla-verbin ja 3. infinitiivin illatiivin muodostama rakenne on vanhastaan ollut käytössä parissa muussa tehtävässä. Lauseessa ”Tulin kysymään neuvoasi” tulla-sanalla on konkreettinen saapumisen merkitys. Toinen vanha käyttötapa on se, jossa rakenne ilmaisee johonkin (pakko)tilanteeseen joutumista. ”Kaikkineen sairaalassa käynti tuli maksamaan potilaalle 5 500 mk” tarkoittaa samaa kuin ”Kaikkiaan potilas joutui maksamaan sairaalassa käynnistään 5 500 mk”. Tämä käyttötapa on jo hyvin lähellä futuurista. Jos nimittäin tilannetta katsotaan sairaalaantulohetkestä käsin, hoitomaksut ovat edessä olevia asioita ja niihin viittaaminen tulevaan viittaamista.

Tarpeettomana tulla-futuurin käyttöä pidetään silloin, kun virkkeessä jo on jokin tulevan ajan ilmaus, esimerkiksi lähiaikoina, ensi vuonna tai vastaisuudessa. Olisihan turhaa ilmaista sama asia kahdesti. Virke ”Suomalaista yhteiskuntaa ravistelevat rakennemuutokset tulevat jatkumaan lähivuosina” voi hyvin kuulua ”Suomalaista yhteiskuntaa ravistelevat rakennemuutokset jatkuvat lähivuosina” ja virke ”Taloyhtiön hallitus ilmoittaa, että kellaritilat tullaan sulkemaan korjaustöiden takia syksyllä 1993” taas ”Taloyhtiön hallitus ilmoittaa, että kellaritilat suljetaan korjaustöiden takia syksyllä 1993”.

Futuurisuus voidaan saada aikaan muullakin tavoin, esimerkiksi näin: ”En kehtaa enää pitää vanhaa ulsteriani, ostan uuden.” Tässäkin tekstiyhteys rajaa virkkeen lopun preesensin tulevaan aikaan viittaavaksi. Joskus predikaattiverbi on jo merkitykseltään futuurinen kuten lauseissa ”Aion ehdottaa esityksen hyväksymistä” ja ”Tätä saat katua”. Jälkimmäisen lauseen tilalla voisi olla myös ”Tätä olet katuva” -ilmaus, mutta nykyihmisestä se vaikuttaisi kovin vanhahtavalta.

Seppo Heikinheimon maininta ”kamalasta svetisismistä” sisältää ajatuksen, että tulla-futuuri on vastikään tunkeutunut ruotsista suomeen ja että siitä olisi kaikin keinoin yritettävä päästä eroon. Mikään uusi tulokas tulla-futuuri ei kuitenkaan ole. Tähän viittaa se, että se tunnetaan myös murteissa, jopa kaukana rannikon ruotsalaisalueista puhutuissa sisämaan murteissa. Lapinlahdelta on Suomen murteiden sana-arkistossa esimerkki ”Siihen männessä (kun ehdit 100-vuotiaaksi) tulet näkemmää, minkälaiseks (maailma) muuttuu” ja Nurmosta ”Kyllä se Matti tuloo siihen (opetajanvirkaan) pääsemähä”. Vaikka tulla-futuuri lieneekin ruotsin kommer att -futuurin mallin mukaan syntynyt, ruotsalaisperäisyys ei ole riittävä peruste sen hylkäämiseen. Jos kerran hyväksymme kieleemme esimerkiksi sellaiset vanhat ruotsalaisuudet kuin ”lukea sisältä” (läsa innantill) tai ”saada vettä myllyynsä” (få vatten på sin kvarn), miksi emme sallisi myös tulla-futuuria silloin, kun sen käyttö esimerkiksi kaksitulkintaisuuden poistamiseksi on perusteltavissa.