Kysymys: Kauniin kesän aikana on puhuttu paljon säästä. Se on varmaan yleisin puheenaihe kaikissa kielissä ja kulttuureissa. Jollain kummallisella tavalla suomen kielessä keli on syrjäyttänyt sään. ”Minkälaiset kelit olivat lomalla?” kysytään. Kuitenkin keli tarkoittaa mahdollisuutta liikkua kulkuneuvoilla säästä tai teistä riippuvan kuntoisuuden mukaan: se on teiden tai maaston kulkukelpoisuus. Sää on ilma, ilmakehän tila jollain tietyllä paikalla tai tiettynä ajankohtana: ilmanpaineen, lämpötilan ja kosteuden, auringonpaisteen, pilvisyyden, sateen ja tuulen yhteistulos. Keli ei ole sanan sää synonyymi. Mistä tällainen muutos johtuu?
Erkki Tapola
Vastaus: Tähän tapaan sää (huono retkisää; sää maa-asemilla tänään kello 8) ja keli (kesäkeli; onnettomuuden syynä oli liukas keli) tosiaan määritellään yleiskielen käyttöä kuvaavissa sanakirjoissa. Jos sen sijaan katsotaan sanan keli selityksiä vaikkapa Suomen murteiden sanakirjasta, huomataan, että sitä käytetään murteissa laajalti sään synonyyminä.
Murteissakin keli tarkoittaa yleisesti säästä riippuvaa tien tai maaston kulkukelpoisuutta, mutta monissa murteissa myös säätä, ilmaa, hyvää säätä ja suotuisia oloja jonkin tekemiseen tai tapahtumiseen. Eniten jälkimmäisen merkityksen mukaista käyttöä on Karjalassa, Savossa ja Keski-Suomessa: ”jos ol’ semmosta hijestävätä keli nii ol’ likellä ukkosilima” (Kiihtelysvaara); ”Myö nyt mökkis hyvän kelin aekaan!” (Pielavesi). Saattaapa jossakin murteessa olla toisinkin päin, toisin sanoen kulkukelpoisuudesta puhuttaessa käytetään sanaa sää: ”huono rekseä (= rekisää) järestää tänä vuonna” (Paltamo).
Sää ja keli ovat niin lähellä toisiaan, ettei arkipuheessa ole ollut tarpeen erotella, kummasta asiantilasta on kyse. Säätiedotuksissa sen sijaan käytetään merkitykseltään tarkkarajaisia termejä, ja niinpä sanoja sää ja keli käytetään niissä toisistaan eroavassa merkityksessä.
Raija Moilanen