Suomi suosii yhdyssanoja; voi sanoa, että se on tyypillinen yhdyssanakieli. Sekä Nykysuomen sanakirjan että Suomen kielen perussanakirjan hakusanoista valtaosa osoittautuu yhdyssanoiksi, eikä kumpikaan ole eikä voikaan olla tässä suhteessa silti täydellinen. Useimmat yhdyssanatyypithän ovat sillä lailla avoimia luokkia, että niihin voi ilmaantua aina uusia, kertakäyttöisiäkin jäseniä. Sellainen on myös tuo sana ”yhdyssanakieli”. Sitä ei sanakirjojemme hakusanana ole, ei tarvitse ollakaan.

Äskeinen toteamukseni vaatii eräitä täsmennyksiä. Yhdyssanojen runsaus on oikeastaan vasta kirjakielelle ominainen piirre, ja tämä runsaus on jatkuvasti karttumassa suuntaan, jonka terveellisyyttä voi epäillä. Sinänsä säntillinenkin yhdyssana voi olla keskeistä merkitystä kannattamaan liian pitkä, ja heikkoutensa se osoittaa usein jo sillä, että sijalle pyrkii milloin jokin slanginomainen typistymä, milloin nokkelamman tuntuinen vierassana. Ei liene sattumaa, että esimerkiksi yhdyssana tiedotusvälineet (lehdistöstä, radiosta ja televisiosta käytettynä) pyrkii saamaan sijalleen lyhyen vierassanan media. Sen merkitys muuten tuntuu olevan hämäävästi milloin yksiköllinen (”yksi tiedotusväline”), milloin monikollinen (”tiedotusvälineet yhdessä”). Kannattaa siksi muistaa lyhyttä selvää johdosta viestin (viestimet). Muun lisäksi sillä on sekin etu, ettei se yksipuolisesti viittaa ”tiedottamiseen”. Lehdet kuten ”sähköiset tiedotusvälineetkin” eli sähköviestimet tuovat monenlaista viestiä, ja tietojen jako on vain yksi niiden tehtävistä.

Uusimpia ilmiöitä on yhdyssanojen jatkuva piteneminen. Äskettäin näin puhuttavan ”Karjalan lähialueyhteistyötyöryhmästä”: kuusiosainen yhdyssana, jossa vielä yksi osa (työ) kahdesti peräkkäin. Käytössä tällaiset usein kyllä lyhenevät, ja tarpeeksi termimäisenä voi lopulta pitää puolensa vain jokin lähialuetyöryhmä tai vielä lyhempi. Yhdyssana työryhmä englannin team-sanan vastineena ei ole kovin vanha; se sai kai ratkaisevan sysäyksensä siitä presidentti Kekkosen koostamasta tiedepoliittisesta ”työryhmästä”, joka 1965 esiintyessään herätti melkoista huomiota. Käytännössä työryhmä on ruokkinut yhä uusien samaan sanaan päättyvien yhdyssanojen syntyä. Virittäjän sanakilpailussa 1971 sen vastineeksi tosin löytyi kansanomainen johdos työhye, ja samassa lehdessä 1972 (s. 395) Alpo Räisänen esitteli tämän sanan itämurteista taustaa. Kuka viranomainen uskaltaa työhye-sanan vihdoin ottaa käyttöön?

Nykysuomen sanakirjan ja Perussanakirjan hakusanoista paljastuu sekin, että nuo runsaat yhdyssanamme ovat valtaosin substantiiveja. Yhdysverbejä on jonkin verran: paitsi sellaisia kuin ylenkatsoa, aikaansaada, valokuvata myös viime aikoina karttunutta tyyppiä henkivakuuttaa, kylmäsavustaa, esitäyttää. Kovin nopeasti tosin tämäkään tyyppi ei lisäänny, eivätkä sen jäsenet yleensä kuulu kielen keskeiseen sanastoon.

Pulmatonkaan tämä viimeksi mainittu, alkuaan selvästi vierasmallinen tyyppi ei kaikissa suhteissa ole. On kuin kielitaju haraisi useimpia sen mukaisia uudismuodosteita vastaan, ja silti kieli niitä jossain määrin tarvitsee. Suotuisassa tapauksessa tämmöinen yhdysverbi voi korvautua kotoisemman tuntuisella johdoksella. Sellaisen tuotti Pauligin yleisökilpailu 1940-luvulla, kun ”syväjäädyttämisen” tilalle löydettiin verbi pakastaa. Saman tien syntyi johdos pakaste ”syväjäädytystuotteen” nimitykseksi. Toinen tarpeellinen johdos pakastin on parikymmentä vuotta myöhemmältä ajalta, jolloin pakastaminen jo alkoi vakiintua joka kodin säilöntätekniikaksi.

Rahanahneesta konkurssikypsäksi

Aivan pulmattomia eivät ole liioin yhdysadjektiivit. Selviä ja jatkuvasti karttuvia ryhmiä ovat varsinkin inen-loppuiset sanaliittojen johdokset, sellaiset kuin pienituloinen, kovapintainen, ja sanaliittojen tiiviimmät vastineet: nyrkinkokoinen, tieteidenvälinen. Mutta entä muut?

Puut ja jopa leuat voivat olla luonnonvääriä, kasvantavääriäkin ja monet meistä rahanahneita tai tittelinkipeitä. Haudanvakava, hallanarka, kivenkova tai kivikova ovat kielen vakiintunutta välineistöä. Normaalikieltä on myös riihikuiva vilja, ja samantapainen on painotuore sanomalehti, jopa mainoskielen pyyntituore puna-ahven. Tämän jälkimmäisen tarpeellisuutta voi tosin kysyä. Voiko kala muulla lailla tuoretta ollakaan kuin vastapyydettynä?

Vastamainitut esimerkit olivat osaksi vanhaa kansanomaista suomen kieltä, osaksi uudempaa, joka on kuitenkin saanut selkänojaa noista kansanomaisista tyypeistä. Monet uudemmat yhdysadjektiivit taas nojautuvat selvästi vieraisiin esikuviin, varsinkin ruotsiin. Sellaisia ovat vaikkapa lähtövalmis, itsevarma ja hakkuukypsä (ruotsin startklar tai -färdig, självsäker, avverkningsmogen). Sanat luontuvat suomeen kohtalaisesti; ainakaan ei niitä voisi helposti korvata muilla yhtä tiiviillä muodosteilla. Tällaiselta pohjalta tyypit ovat voineet suomessa laajetakin. Siten ruotsin konkursmässig (ei -mogen!) -sanan melko vakiintunut vastine meillä on konkurssikypsä.

Liiankin helposti pyrkii toisaalta unohtumaan, että vierasmallisten yhdysadjektiivien sijasta suomessa voitaisiin usein käyttää eräitä perinnäisempiä keinoja. Siten tyylipuhdas (ruotsin stilren) on suomenmukaisemmin puhdastyylinen, aivan kuten sanotaan puhdasrotuinen, puhdasverinen (ruotsiksi rasren, jälkimmäisessä tapauksessa kaiketi vain fullblodig). Varsin tavallinen on tunnontarkka ( = ruotsin samvetsgrann). Milloin se on suomeen alkanut juurtua, on epäselvää; sanakirjalähteisiin se näyttää ilmaantuneen viimeistään tämän vuosisadan alussa. Varmaa ainakin on, että jo paljon ennemmin on käytetty johdosta tunnollinen. Tämän sanan vaiheita voidaan seurata taaksepäin aina vuoteen 1745, jolloin Daniel Jusleniuksen sanakirja ilmestyi. Muistamisen arvoinen se on yhä nykyään, jos ei muuten niin ”tunnontarkan” pätevänä vaihtoehtona.

”Väkirikas”, väekäs ja latinan populosus

Ruotsalais- ja saksalaismalliset rikas- ja köyhä-loppuiset adjektiivit ovat tuottaneet suomen kielen viljelijöille paljon huolta. Semmoinen takavuosikymmeninä yleinen tyyppi kuin ”happirikas”, ”sisällysrikas”, ”vivahdusrikas”, ”muistorikas” ontui jo semanttisesti — eihän kyseessä ollut rikkaus sanan varsinaisessa mielessä vaan runsaus. Vaihteen vuoksikaan tätä tyyppiä tuskin tarvittiin; se oli päinvastoin yksitoikkoistamassa kieltä, kun sen vyöry oli peittämässä alleen erilaisia suomelle luonteenomaisia keinoja: johdoksia (hapekas, sisällökäs, vivahteikas; muistokas tai muistoisa) ja yhdyssanoja (runsashappinen, runsassisältöinen, monivivahteinen).

Tarpeettomat ”-rikkaat” ovat tuon jälkeen suuresti vähentyneet. Tyypissä alkaa olla ”selvä vanhanaikaisuuden leima, homeen tuoksahdus”, kuten Paavo Pulkkinen kärjisti jo kaksikymmentä vuotta sitten (Virittäjässä 1973). Huomattavan yleinen on oikeastaan enää yksi ”-rikas”: adjektiivi väkirikas. Sen korvikkeeksi joskus esitetty ”runsasväestöinen” on kieltämättä vähän kömpelö, runsasväkinen jo laatuunkäyvempi. Omituisen kauan pysyi piilossa molempia yksinkertaisempi johdos väekäs. Sen ovat kyllä maininneet sanakirjoissaan G. E. Eurén jo 1860 ja sen jälkeen monet muut sanakirjantekijät, eikä sen perinne liene koskaan täysin katkennut, mutta yleistymään se on ruvennut vasta parin viime vuosikymmenen aikana. Pari esimerkkiä, jotka samalla todistavat sanan käyttökelpoisuutta:

Maa [nim. Itä-Saksa] on raskaasti teollistettu, väekäs ja tiheään asuttu, vähävetinen ja itse vielä muiden teollisuusmaiden ympäröimä (Uusi Suomi 1977).

Intia on maapallon toiseksi väekkäin valtio (Helsingin Sanomat 1986).

Väekkäimmälle Aunuksen alueelle avattiin syksyyn 1942 mennessä kymmenen siviilisairaalaa – – (Helsingin Sanomat 1990).

Varmaan väekäs jatkaa etenemistään ja suomen ilmaisu tältäkin kohden vakiintuu. Hiukan oudosti vielä 1984 ilmestyneessä laajassa ja ajantasaisessa englantilais-suomalaisessa sanakirjassa on englannin populous-sanan päävastineena ’taajaväkinen’. Tällaisen valossa vaikka Agathon Meurman oli aikaansa edellä, kun hän ranskalais-suomalaisessa sanakirjassaan 1877 käänsi näin: populeux ’väkirikas, väekäs’. — Ranskan ja englannin sanat juontuvat myöhäislatinan adjektiivista populosus, joka muuten on samanlainen johdos latinan sanasta populus ’kansa, väki’ kuin esimerkiksi ’kunniakasta’ merkitsevä gloriosus (= ranskan glorieux, englannin glorious) sanasta gloria ’kunnia’. Saksassa ja ruotsissa on molempia vastaamassa ”-rikas”-loppuiset yhdyssanat: ehrenreich (myös ehrenvoll) ja ärorik, volkreich ja folkrik.

Veroton korvaa sekä tax-freen että verovapaan

Vastuksellisia ovat olleet myös ruotsin malliset vapaa-loppuiset yhdyssanat, ne kun ovat pyrkineet valtaamaan alaa kielen ikivanhalta ja hyvin luonteenomaiselta -ton, -tön -päätteiseltä adjektiivijohdosten tyypiltä, ns. karitiiviadjektiiveilta. Aikoinaan olivat käyneet tavallisiksi muun muassa ”häiriövapaat” lähetykset ja ”bakteerivapaat” näytteet; nyt niiden sijalla ovat sentään jo yleisimmin häiriötön ja bakteeriton. Uusia ”-vapaita” ilmaantuu kuitenkin edelleen. Sellaisia ovat apteekkien ”reseptivapaat” lääkkeet. Jos lääkettä saa ilman reseptiä eli reseptittä, se sopii hyvin olemaan reseptitön lääke. Samoinhan 1940-luvun pulavuosina kortitta saatavat elintarvikkeet olivat kortittomia.

”Ydinvapaat” vyöhykkeet ovat jo kutakuinkin vaihtuneet ydinaseettomiksi. Äskettäin olen tosin huomannut ehdotettavan, että ”ydinvapaata” voitaisiin käyttää laajemmin, sellaisista alueista, joilla ei ole minkäänlaista esimerkiksi ydinvoimaloista koituvaa säteilyvaaraa. Luontevammalta tuntuisi tällöinkin toisenlainen sana: ydinvaaraton tai ydinturvallinen (vrt. palovaaraton, paloturvallinen).

Tälläkin kertaa kannattaa ottaa puheeksi se tarpeeton ”-vapaa”, jota yhä nykyään näkee ja kuulee eniten. Se on ainainen ”verovapaa”. ”Verovapaita kustannusten korvauksia ovat esim. työmatkasta maksettu 158 mk:n suuruinen kokopäiväraha – – ja 173 p/km suuruinen kilometrikorvaus”, lausuu verohallitus viimeksi vuoden 1994 vihkosessa ”Täytämme veroilmoituksen”. Tässä on oltu uskollisia ajastaan jälkeen jääneelle lakikielen muotoilulle: sävähdyttävä muistutus siitä, miten viranomainen säätelee nykysuomen ilmausvaroja siirtämällä lain fraasit siltään osaksi kaikkien luettavaksi tarkoitettua käyttösuomea.

Toisellakin tavoin ”verovapaata” levitetään. Lehtiuutisessa kerrottiin äskettäin lentokentän ”tax-free”-myymälöistä tätä englannin sanaa käyttäen ja suomennettiin se seuraavassa lauseessa sananmukaisesti ”verovapaaksi”. Käytettiin siis englantia käännöksen mallina sikäli kuin ei varmuuden vuoksi sanottu suoraan englanniksi — keskellä suomenkielistä tekstiä.

Lakikieleen ja englantiin nojautumatta on suomen sana se veroton, jota jo Mikael Agricola osasi käyttää Uuden testamentin suomennoksessaan 1548. Niinhän puhutaan maksuttomasta pysäköinnistäkin ja korottomasta lainasta, ei ”maksuvapaasta” pysäköinnistä eikä ”korkovapaasta” lainasta. Verottoman vastakohta on luontevimmin puhekieliseen tapaan verollinen, ei ”veronalainen” kuten lakikielessä. Vertauskohtia taas: maksullinen pysäköinti, korollinen laina (ei ”maksunalainen”, ”koronalainen”).

Yleisohjeena vapaa-loppuisia adjektiiveja käsiteltäessä voisi pitää sitä, että -ton, -tön -johdos pätee semmoisenaan, ellei se ole jo ”varattu”, vakiintunut erikoismerkitykseen. ”Huoltovapaata”, huoltoa tarvitsematonta laitetta voidaan hyvin sanoa huollottomaksi, koska tällä sanalla ei ole mitään muutakaan merkitystä. Toisaalta arvovapaa (esim. tutkimus) ei ole vaihdettavissa ”arvottomaksi”. Se voidaan siksi jotenkuten hyväksyä (vaihtoehtoina pitemmät arvottamaton tai arvovaraukseton). Virkavapaa työntekijä ei tietenkään ole ”viraton”. Siksi myös tämän sanan voi kelpuuttaa, varsinkin kun se on käsitettävissä jonkinlaiseksi takaperojohdon tietä syntyneeksi substantiivin virkavapaus kantasanaksi. Tietysti käy myös sanaliitto virasta vapaa.

Riskinen voittaa riskialttiin ja riskaabelin

Vielä hiukan eräästä talouskeskustelussa usein vilahtelevasta yhdysadjektiivista: riskialtis (esim. sijoitus). Muodostukseltaan se on samaa tyyppiä kuin lähtövalmis ja konkurssikypsä, periaatteessa ei siis välttämättä vastustettava. Samantapaisia altis-loppuisia yhdysadjektiiveja ovat ainakin palvelualtis ja räjähdysaltis.

Aina on kuitenkin syytä katsastaa, onko kielessä kilpailukykyisiä ilmaisukeinoja. Palvelualttiin synonyyminä voi tulla kyseeseen palveluhenkinen, räjähdysaltista vastaa perinnäisen kielen sanaliitto herkästi räjähtävä. Riskialttiin (ruotsin riskkänslig) ohella on tietysti sellainen adjektiivi kuin riskaabeli (ruotsin riskabel). Se on oikeastaan pohjan perillä säilynyt jäänne ranskalaisvaikutteisesta hoviruotsista; ranskasta itsestään sen lähtömuoto risquable on jo aikaa sitten unohtunut. Tyyliarvoltaan riskaabeli on suomessakin selvästi madaltunut, eikä siitä oudon hahmonsakaan vuoksi olisi kilpailijaksi riskialttiille.

Todella kilpailukykyiseltä sen sijaan tuntuu joskus nähty lyhyt johdos riskinen. Se on riskittömän vastakohta siinä kuin luminen on lumettoman ja pilvinen pilvettömän vastakohta. Samanlaisen ihanteellisen kevyen johdoksen tapaa myös englannista: risky aivan kuten snowy ja cloudy. Jos ei riskinen muuten johdu mieleen, niin tällä kertaa siis tosiaan kannattaa käydä merta edempänä kalassa. Yhdyssanasta tax-free ei tosin ole suomen malliksi, mutta johdokset ovat toinen juttu: populous suomentuu hyvin väekkääksi ja risky mainiosti riskiseksi.