3/1999
Sekä–että ja ei–eikä: myönteistä ja kielteistä rinnastusta
Matti Punttila
”Ja, sekä, -kä”, näin alkaa koulussa opittu rinnastuskonjunktiorimpsu. Sana sekä ja liitepartikkeli -kä esiintyvät mm. konjunktioilmauksissa sekä–että ja ei–eikä. Niillä voi korostaa rinnastettavia lauseenosia, mutta niiden käyttöön liittyy joitakin rajoituksia.
Rakenteet
Selvää on se, että
Jaakko Leino
Moni kirjoittaja jää toisinaan miettimään se-sanan tarpeellisuutta että-lauseen yhteydessä. Kielitoimistoon soittaneille ei ole ollut antaa parempaa ohjetta kuin että oma kielikorva kertoo sen parhaiten. Pieni mutta tärkeä pronomini panee tutkijankin lujille, ennen kuin sen käyttöä säätelevät ehdot paljastuvat. Käytännön kirjoituspulman kanssa painiskeleville vinkiksi: vilkaiskaa ensin tämän kirjoituksen loppukappaletta!
Artikkeli
Serbokroatian jälkeläiset kroaatti, serbia ja bosnia
Sari Maamies
Balkanin alueen poliittinen tilanne vaikuttaa myös kielten nimiin. Entisen Jugoslavian alueen suurinta kieltä (noin 17 …
Kysyttyä
Sinä olet Muumipeikko – ekvatiivilauseen ominaisuuksia
Tapani Kelomäki
Suomen kielestä kuten muistakin kielistä voidaan erottaa erilaisia lausetyyppejä: rakenteeltaan samanlaisina toistuvia lausekuvioita, jotka ovat eriytyneet palvelemaan erilaisia tehtäviä. Tässä tarkastellaan yhtä rakenteellisesti ja kielifilosofisestikin mielenkiintoista lausetyyppiä, ns. ekvatiivilausetta, nimeämisen, esittelyn ja määrittelyn rakennetta.
Artikkeli
Uusi puolue: Vaihtoehtoväki
Sari Maamies
Puoluerekisteriin on merkitty uusi puolue Vaihtoehtoväki – Alternativförbundet. Lyhenteeksi sopii Vaiht.
Kysyttyä
Verkossa
Riitta Eronen
Maatalouslehdessä mainostetaan verkkokurssia. Mistä on kyse? Ei kalaverkon kutomisesta eikä kalastustekniikoista, vaan siitä, että viljelijöitä …
Uudissanat