”Kehityshäiriöitä yritetään korjata laajenevalla neuvontatoiminnalla.” – ”Suurisuuntainen tutkimustoiminta on päässyt käyntiin.” – ”Hormonit vaikuttavat aineenvaihduntatoimintoihin ratkaisevasti.”
”Patsaan paljastustilaisuus on ensi keskiviikkona.” – ”Harjannostajaistilaisuudessa oli läsnä mm. asuntohallituksen pääjohtaja Olavi Lindblom.”
Tällaiset esimerkit ovat näytteitä eräästä laveasanaisuuden tyypistä: ilmaisukykyinen substantiivi (neuvonta, tutkimus, aineenvaihdunta; paljastus, harjannostajaiset) on saanut abstraktin lisäkkeen ”toiminta” tai ”tilaisuus”, joka ei sanottavaa tehosta vaan pikemmin laimistaa. Lähtökohtana ovat tietenkin olleet sellaiset yhdyssanat, joissa toiminta tai tilaisuus on ilmauskokonaisuuden kannalta välttämätön rakenneosa. Sellaisia ovat vaikkapa partiotoiminta tai muistotilaisuus – niitä ei käy rakenteen pettämättä korvaaminen pelkällä ”partiolla” tai ”muistolla”. Neuvonta ja harjannostajaiset ovat kuitenkin toista tyyppiä: ne eivät luhistu, vaikka jäisivätkin vaille ”toiminnan” ja tilaisuuden” pönkkää.
Samanlaista turhaa pönkitystä harrastetaan nykyään monien muidenkin substantiivien yhteydessä. Ei näy enää riittävän pelkkä haitta, vaan sijalle pyrkii milloin ”haittatekijä”, milloin ”haittavaikutus”. Ei riitä liioin puhe johonkin tulokseen johtaneista tekijöistä; sen sijaan näkee yhä yleisemmin puhuttavan ”osatekijöistä”. Enää ei vaihtele tehtävien vaikeus vaan niiden ”vaikeusaste” tai ”vaikeustaso”, ja yhtä vaikeat tehtävät muuttuvat sitä lyytä ”samaa vaikeusastetta oleviksi tehtäviksi”.
Useat tällaiset pönkitykset ovat kai saaneet alkunsa tieteellisestä kielenkäytöstä. Jonkin jatkumon jakaminen toisiaan seuraaviin ”asteisiin” tai ”tasoihin” ja siihen ehkä liittyvä luvuilla operointi on luonteenomaisesti tieteellistä käsittelytapaa; se on tutkimuksessa ehkä paikallaan mutta voi tehdä rikkiviisaan vaikutuksen, kun samoista asioista puhutaan likempänä maankamaraa. Läheisesti tällaiseen ”asteajatteluun” liittyy myös ajattelutapa, jossa tapahtuminen nähdään toisiaan seuraavien etappien sarjana, ”prosessina”. Ulkopuolinen tulee kuitenkin kysyneeksi, onko puhe vaikkapa ”kehitysprosessista” lopulta sen täsmällisempää kuin puhe kehityksestä itsestään: eikö tämä sana jo semmoisenaan sisällä ne merkitysainekset, joita sen jatkeeksi liitetty ”prosessi” korostaa? ”Muistiinpalauttamisprosessissa ovat tärkeällä sijalla kynnysilmiöt”, ”Lapsen kypsymisprosessi yhteisön jäseneksi on monivaiheinen tapahtuma” – eivätkö samaa asiaa aja pelkkä muistiinpalautus ja pelkkä kypsyminen? Entä mikä on se merkillinen ”päätöksentekoprosessi”, jota nykyisin hoetaan, kun on puheena päätöksen teko jostain asiasta, asian päättäminen? Yhteiskunnallisen keskustelun abstraktioissa tämä sana näkyy mainiosti viihtyvän, mutta arkikielen maaperällä se vaikuttaa kuin puusta pudonneelta.
Luonnon- ja yhteiskuntatieteitä hallitsee ja humanistisiinkin tieteisiin tekee tuloaan myös ”malliajattelu”. Ei kuvitella löydettävän selityksiä ja ratkaisuja, jotka olisivat ns. todellisuuden tarkkoja jäljennöksiä, vaan pyritään etsimään kaavamaisia ja abstrakteja ”selitysmalleja” ja ”ratkaisumalleja”, joiden koetinkivinä on toisaalta niiden yksinkertaisuus, toisaalta niiden kyky sopeutua tiedossa olevien seikkojen ja muiden ”mallien” moninaisuuteen. Nämäkin sanat ovat hyvää vauhtia luisumassa inflaatioon. Tieteellisessä tekstissä voi nähdä jotain suppea-alaista ja täysin havainnollistakin selitystä sanottavan ”selitysmalliksi”, ja ”ratkaisumallin” voi tavata arkisesta yhteydestä vaikka sanomalehdessä. Seuraavat esimerkit ovat kuopiolaisen ja helsinkiläisen valtalehden pääkirjoituksista:
”Selvin ratkaisumalli [hallituskriisissä] olisi luonnollisesti hallituksen kaatuminen kommunistien asenteeseen.”
”Onnettomuutta monelta kannalta merkitsee päätös Kirurgisen sairaalan muuttamisesta koko Uuttamaata palvelevaksi tapaturmasairaalaksi. Sinänsä uusia tapaturmasairaaloita varmasti tarvitaan. – – Mutta nyt lukkoon lyöty ratkaisumalli on moninkertaisesti kestämätön.”
Näissä esimerkeissä ”malli” ei ole vain tarpeeton pönkkä vaan suorastaan ajatusta harhauttava ansa. Eiväthän kyseessä ole mitkään abstraktit ”ratkaisumallit” vaan niin kouraantuntuvat ratkaisut kuin toivoa sopii. Yksinkertainen on selvintä: jos se muistetaan, vältytään ”toimintojen”, ”tilaisuuksien” , ”asteiden”, ”tasojen” ja ”prosessien” pönkiltä ja kartetaan myös ”mallien” ansat.