Nimimerkki Kadunmies (Juha Tanttu) pohti pakinassaan (Helsingin Sanomat 22.10.96) sanonnan jäi kuin nalli kalliolle alkuperää. Sanonnan sisältämä ajatus on useimmille selvä: ’jäi, jätettiin yksin, hylättiin’. Epäselvää sen sijaan on, minkälainen olio se yksin jäänyt nalli tässä yhteydessä on.

Saksalaisperäinen sana nalli tarkoittaa herkkää räjähdettä sisältävää kapselia, jolla sytytetään suurempi panos. Sillä ei liene mitään tekemistä tämän vanhan suomalaisen sanonnan nallin kanssa. Pakinoitsija käytti lähteenään Tom Burnamin Väärien käsitysten sanakirjaa, jonka suomennoksen tarjoama selitys tuntuu luontevalta: kalliolle yksin jäänyt nalli ei olekaan räjähdekapseli vaan yksin vesikivelle jäänyt vesilintu, alli. Teoksen suomentajan Kalevi Haikaran mukaan sanonnan merkitykseltään arvoituksellinen nalli-sana syntyi kuin-sanan loppu-n:n kahdentuessa puheenvirrassa niin, että toinen n tajuttiin vokaalialkuisen alli-sanan alkukonsonantiksi.

Toisenlaista ratkaisua ongelmaan voisi kuitenkin etsiä nalli-sanan vanhoista murremerkityksistä, sillä murteissa se on tarkoittanut muutakin kuin räjähdepanosta. Vaikka useat nalli-sanan murremerkityksistä ovat jo ”museotavaraa” ja tuntemattomia nykykielen puhujille, saattaisi jokin niistä selittää sananparren oudon nallin.

Joissakin murteissa nalli on tarkoittanut nauhakenkään puristettua metallirengasta, jollaisten läpi kengännauhat pujotetaan. Toisaalla taas nalli tai knalli on merkinnyt pientä kovaa kappaletta, esimerkiksi leivän(k)nalli ’kova leivänkannikka’. Yksi sanan merkityksistä on ’jättiläinen’. Karkun kirkon ovat kansanlorun mukaan rakentaneet jättiläiset eli nallit. Nakkilassa ja Iitissä on puolestaan loruttu: ”Killi kirkkoja tekee, nalli nauloja takoo, paha ämmä kiinni paukuttaa.” Juvalla on tiedetty, että ”Simo siltoja tekköö, nalli naoloja takkoo”. Tässäkin lorussa nalli tarkoittanee jättiläistä. Kaakkoismurteinen nalli taas on tarkoittanut pientä heinärukoa. – Mikään mainituista nalleista tuskin selittää koko Suomessa tunnetun sanonnan jäi kuin nalli kalliolle tai kivelle salaperäistä oliota.

Muita nallin murremerkityksiä ovat ’naaraskarhu, naaraskissa’ tai ’narttukoira’. Joidenkin tietojen mukaan nalliksi on voitu kutsua myös pientä karhua, karhunpentua, ja koiran nimenä Nalli lienee ollut aika tavallinen.

Vanha murreperäinen nalli on myös – ehkäpä juuri tutun sananparren takia –— esitetty suomen yleiskielen sanakirjoissa Nykysuomen sanakirjassa (1951–1961) ja uudessa Suomen kielen perussanakirjassa (1990–1994). Molemmissa teoksissa on huomautus, että sana on harvinainen nykykielessä. Nykysuomen sanakirjan mukaan nalli tarkoittaa koiraa. Sananparren Jäi kuin nalli kalliolle lisäksi esimerkkeinä ovat Kiannon ”Lempoako nallit nyt kahta puolta luksuttaa” ja lainaus Kiveltä: ”Nallit vinkuu, Kaisa kiroo/mörää Mörökölli”. Suomen kielen perussanakirjan mukaan nalli on koira tai karhu. Suomen sanojen alkuperä -teoksen mukaan nalli saattaa kuulua naaras-sanan lukuisiin murrevariantteihin, ja sanat nalle ja nalli lienevät lisäksi samalähtöisiä. Molemmat tarkoittavat nuorta karhua, naaraskarhua tai (Lounais-Suomessa paikoin) narttukissaa. Jäi kuin nalli kalliolle -sanonnan yksinäinen otus olisi siten jokin näistä eläimistä. Sanakirjan toimitus esittää kuitenkin varauksen sananparressa esiintyvän olion lajiin: ”ellei kyseessä ole alkuaan alli (lintu), joka semanttisesti olisi uskottavampi.”

Yksikseen hylätyn olennon arvoitus jäänee vaille täsmällistä vastausta. Miten kuuluikaan vanha loru kahdesta yksinäisestä rannalla: ”Merimiehen muija ja kalamiehen koira ne yhdessä rannalla ruikuttaa.” Kukin voi edelleenkin itse tykönään kuvitella, mikä eläin – karhu, kissa, koira vai kenties vesilintu – vaikuttaa kalliolla kaikkein yksinäisimmältä.