Suomalaisen kirjallisuuden henkilönnimiä on tutkittu aika vähän. Monissa muissa maissa on toisenlainen tilanne, sillä omakielinen kaunokirjallisuus voi ulottua monen sadan vuoden taakse ja siinä esiintyvät nimet ovat siksi tärkeitä lähteitä nimistöntutkimukselle. Suomenkielisen kaunokirjallisuuden historia on paljon lyhyempi; meillä nimistöntutkijoita auttavat tarkat ja systemaattiset väestötietolähteet. Kaunokirjallisuuden nimien tarkastelu on vaativaa, sillä työhön tarvitaan sekä nimistön että kirjallisuustieteen tuntemusta, monesti myös historian ja sukututkimuksen apua.
Luimme juuri ilmestynyttä kirjaamme Naisia nimittäin. Suomalaisen kirjallisuuden naishahmoja (SKS 2019) varten suomalaista kirjallisuutta kiinnittäen erityistä huomiota henkilöiden nimiin: Mitä mielikuvia ne herättävät? Löytyykö kirjallisuutemme Martoista ja Hannoista mitään yhteistä? Lähdimme tutkimusmatkallemme kevyesti, ilman tutkijan varusteita. Kirjassamme pohdiskelemme kirjallisuuden naisia ja heidän identiteettiään suhteessa nimeen hyvin vapaamuotoisesti.
Martta
Raamatun Martta, ahkera ja toimelias nainen, on lainannut piirteitään suomalaisen kirjallisuuden kaimoilleen. Martta on Aleksis Kiven Nummisuutarit-näytelmässä omien sanojensa mukaan perheen ”ainoa asian-ajaja”, toiset ovat ”viheliäisiä nahjuja”. Martta on otteiltaan ronski, eikä hän sievistele kielenkäytössäkään.
Näytelmässä käy ilmi, että Martta on ennen avioitumistaan ollut palvelijana Riutalan kartanossa. Palvelija on myös Minna Canthin Papin perheen Martha. Hän huolehtii pappilan arjen askareista ja on jokseenkin kipakka luonteeltaan, saattaapa täräyttää suustaan kirosanankin, kun sille päälle sattuu.
Kirjallisuutemme Martat ovat yleensä juurevia ja vahvoja persoonia, täynnä puhetta ja toimintaa. Siksi he sopivat juuri näytelmiin. Kolmas kuuluisa Martta touhuaakin Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmissä. Hän on Loviisan, vanhanemännän, ponteva miniä, jonka läsnäolo ei tosin kevennä Niskavuoren tunnelmaa. Käsityöt valmistuvat kuitenkin joutuisasti, niin kuin hyvälle emännälle sopii.
Martta-nimi kantaa kaunokirjallisuudessa harvinaisen vahvasti alkuperäistä merkitystään. Arameankielinen martā nimittäin tarkoittaa emäntää.
Alma
Kirjallisuutemme tunnetuimmat Almat ovat Minna Canthin Salakarin Alma Karell ja Väinö Linnan Pohjantähdestä tuttu Alma Koskela. Lähtökohdiltaan he ovat lähes toistensa vastakohdat: Alma Karell on seurapiireissä liikkuva rehtorin rouva, kun taas Koskelan torpassa eletään vaatimatonta arkea vähäeleisesti, seuraa karttaen.
Sekä Canthin että Linnan Alman luonne tulee esiin avioliitossa. Alma Karell on saanut vaikutteita Tolstoin Anna Karenina -romaanin nimihenkilöltä; jopa naisten nimet ovat äänteellisesti lähellä toisiaan. Häntä kalvaa samankaltainen levottomuus kuin venäläistä esikuvaansa. Alma Karellin puoliso ei voi ymmärtää, mitä hänen vaimonsa elämästä voisi puuttua, eikä tunteista osata puhua. Koskelassa puolisot puhuvat vielä vähemmän, mutta heidän liitossaan vallitseekin sanaton ymmärrys. Alma Koskela on harjaantunut tarkkailemaan miehensä eleitä.
Uusheprean almā tarkoittaa nuorta naista, latinan almus ravitsevaa, siunausta antavaa ja hedelmällistä.
Niin erilaisia kuin kirjallisuutemme Almat ovatkin, nimen taustalla olevan sanan merkityksiä voi helposti sovitella heihin. Uusheprean almā tarkoittaa nuorta naista, latinan almus ravitsevaa, siunausta antavaa ja hedelmällistä, ja esimerkiksi espanjan alma voidaan suomentaa sieluksi tai mieleksi.
Sylvi
Joskus tuntuu kuin kirjailijat viittaisivat nimivalinnoissaan vaivihkaa vanhempaan kirjallisuuteen. Tämä tulee mieleen Eeva Joenpellon Lohja-sarjaa lukiessa. Sarjan päätösosassa Eteisiin ja kynnyksille Sylvi-niminen neito on jo käynyt rippikoulun mutta käyttäytyy hyvin lapsekkaasti: ”Mutta sitten Sylville tuli peuhaamispuuskansa, se tuli vieläkin yllättäen kuin lapselle, jonka täytyi saada repiä ja raastaa ja ilmaista sillä tavalla kiintymystään tai että ainakin oli iloinen.”
Joenpelto on varmaankin tuntenut hyvin Minna Canthin näytelmän Sylvi, niin paljon yhtäläisyyksiä henkilöissä on. Erityisesti kiinnittää huomiota juuri nuorten naisten lapsekkuus. Näytelmän Sylvi on 18-vuotias aviovaimo, mutta aviomiehen pitäisi järjestää hänelle koko ajan hauskaa tekemistä, ettei hän ikävysty. Kun ystävä tulee käymään, Sylvi vaatii tätä kanssaan sokkosille ja taputusleikkiin.
Hanna
Myös kirjallisuuden Hannat vievät meidät nuoruuteen ja viattomuuteen. Minna Canthin Hanna-novellin nimihenkilö on maailmasta tietämätön, helposti haavoittuva tyttö, joka haaveilee rakkaudesta. Hän lukee Runebergin romanttista Hanna-runoelmaa ja toivoo samanlaista onnea itselleen. Molemmat Hannat ovat kilttejä perhetyttöjä, jotka ovat valmiita uhrautumaan perheensä puolesta. Hannah viittaa hepreankieliseen armoa tarkoittavaan sanaan, ja klassikkokirjallisuutemme kumpaakin herkkää ja anteeksiantavaa Hannaa voi tulkita myös tästä näkökulmasta.
Sekä Runebergin että Canthin Hannan isä osoittaa lähes diktaattorin elkein tyttärelleen puolison, jota tämä ei missään tapauksessa halua. Isät suosivat oman etunsa mukaisesti vanhempaa ja varakasta miestä. Hannat nousevat ensimmäisen kerran isäänsä vastaan. Runebergin Hanna löytää kuitenkin sovituksen, ja isä hyväksyy Hannan itsensä valitseman puolison. Canthin Hannalle ei käy yhtä hyvin, vaan hänen osanaan on jäädä kotiin elämään hiljaiseloa vanhempiensa kanssa ja ompelemaan loputtomasti paitoja veljelleen ja isälleen.
Saara
Vaikka Saara-nimi tarkoittaakin alun perin heprean kielessä ruhtinatarta, eivät suomalaisen kirjallisuuden Saarat kovin kuninkaallisilta vaikuta. Joel Lehtosen Putkinotkon vanhin tytär Saara Käkriäinen päätyy huonoille teille heti, kun joutuu kurjan kotinsa ulkopuolelle. Hän saa pestin tervahöyryltä ja pääsee viinan ja miesten makuun. Samat alkuaineet kuljettavat myös Hannu Ahon Saara-romaanin nimihenkilöä, mistään piittaamatonta tummatukkaista “mustaa Saaraa”, jolle tärkeintä on turvata aina seuraavan oluttuopin saanti jossakin nuhruisessa kapakassa.
Vaikka Saara-nimi tarkoittaakin alun perin heprean kielessä ruhtinatarta, eivät suomalaisen kirjallisuuden Saarat kovin kuninkaallisilta vaikuta.
Vaatimattomista oloista lähteneille Saaroille elämä on jatkuvaa eloonjäämiskamppailua, jossa aseena käytetään omaa naiseutta ja kohteena ovat miehet. Samalla keinolla selviää myös rouva Sara Glad Eeva Joenpellon romaanissa Elämän rouva, rouva Glad. Alun perin Saara Heinosena syntynyt nainen kapuaa yhteiskunnan portaita mies kerrallaan ja päätyy luomaan itsensä kokonaan uudelleen. Sara Gladin lähtökohdat eivät paljon lupaa, mutta toisin kuin vanhemmat kaimansa hän onnistuu pääsemään vihreälle oksalle. Siitä hän tosin saa maksaa ihan samalla lailla kuin toisetkin Saarat.
Elli
Minna Canthin Epäluulo-novellissa Elli on kauppiaan nuori rouva. Hän yrittää olla onnellinen ja puuhailla iloisena lastensa kanssa, mutta mielessä vaanii koko ajan epäluulo aviomiestä kohtaan. Miehen kauppahuone palaa, ja Elli on näkevinään merkkejä miehensä syyllisyydestä. Sen sijaan, että keskustelisi miehensä kanssa, Elli kehittää itselleen painajaisen, joka ei voi johtaa muuhun kuin onnettomuuteen ja tuhoon.
Minna Canthin Elli on kuva naisesta, pikku vaimosta, jolla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä ratkaista eteen tulevia ongelmia itsenäisesti. Samanlainen yksinäinen ja avuton nainen kasvaa Juhani Ahon romaaneissaan Papin tytär ja Papin rouva kuvaamasta Ellistä. Ahon Elli on alistettu papin tytär, josta kasvaa alistettu papin rouva. Elämä tarjoaa hänelle pienen hetken onnea vieraan miehen kanssa.
Canthin ja Ahon Ellit ovat 1800-luvun realismin tuotteita. 1900-luvun alkupuolella Maria Jotuni sijoittaa Miehen kylkiluu -näytelmäänsä apteekkarin rouvan Elli Ollenbergin. Tämäkin Elli on hukassa omassa elämässään ja avioliitossaan, mutta Jotunin “huvinäytelmän” Ellistä tulee mieltään oikukkaasti muuttava hupsu, joka ei hallitse itseään ja elämäänsä yhtään sen enempää kuin varhaisemmat kaimansa.
Perehtyminen kaunokirjallisuuden nimiin voi avata lukijalle yllättäviä ovia teoksen tulkintaan. Näin voi käydä jo yksittäisen romaanin maailmassa. Mitä enemmän lukija tuntee kirjallisuutta ja pystyy vertailemaan samannimisiä henkilöitä, sitä palkitsevampaa nimien tarkastelu on. Erityisen paljon aineistoa kirjalliset nimet tarjoavat monitieteiselle tutkimukselle.
