Kielikellon viime numerossa ollut Paavo Pulkkisen artikkeli ”Murteiden jäljittelyn salakareista” on saanut hyvinkääläisen toimittajan Antti Hakalan kertomaan omia havaintojaan murteen muuttumisesta.
Kielikello julkaisee toimittaja Hakalan kirjeen muistuttaakseen siitä, että Kielikelloon voi lähettää myös kielikysymyksiä. Niihin vastataan joko yksityisesti tai Kielikellossa.
Pulkkinen kirjoittaa ansiokkaasti peräpohjalaismurteiden h:n käytöstä, esim. jalkahan, silmähän vai jalkhaan, silmhään. Kaksi ensimmäistä on tyypillistä Kemijärven murteelle, kaksi viimeistä Rovaniemen ja Tornion sekä Länsipohjan murteille. Sen lisäksi Länsipohjassa sanotaan: jalkhan, silmhän jne. Sanoisin, että tämä on yleisin tapa Länsipohjassa, mutta voihan tutkija tietää tämän asian paremmin. Sanonta ”Menthin Pelhon mylhyn” voi esiintyä myös muodossa ”Menthiin Pelhon mylhyn” jne. Toisesta yhteydestä silmiini sattunut otsikko ”Pellon murtheella” kuulostaa minusta vieraalta. En usko, että alun perin on näin sanottu, nimittäin tuo kahdentunut l viittaa kirjakieleen.
Edellä mainitusta Kemijärven murteesta Länsipohjan kylissä on hieman pilkallinen hokema: Se on sieltä Kemijärven Oinahaisen rannalta sen tavallisen miehen poika, juu. Lieneekö tuttu? Ounasjokivarressa taas sanotaan: tuosa, täsä eikä tuossa, tässä, niin kuin Länsipohjassa.
Mitä itse näihin murteisiin tulee, niin niissä tapahtuu vaihteluja hyvin lyhyellä säteellä, esimerkiksi jo peninkulman päässä puhutaan samaakin murretta eri lailla: leveämmin, äänteiden paikat vaihtelevat, värikkyyttä tavoitellaan, kun taas toisessa paikassa kieli on kuivaa, yksitotista, huumoritonta, väritöntä ja joskus myös melko passiivista.
Itse kuulun länsipohjalaisen murteen puhujiin, mutta en enää pellolaiseen kielenkäyttöryhmään. Meillä on aivan eri intonaatio, erilainen tapa käsitellä asioita ja ilmaista niitä. Kun länsipohjalainen sanoo: pimeä, Ounasjokivarren asukas sanoo: pimiä jne. Myös Länsipohjan kuntien ns. järvikylissä puheenparsi on aivan erilainen kuin muualla. Heille on kehittynyt aivan omia ilmaisuja. Ja tunnetteko ilmiön Ounasjokivarresta, että leviämisestä käytetään nimitystä laantuu? Minusta se tuntuu aika omituiselta.
Lopuksi sananen Kettusen–Vaulan kieliopista, josta olen suomen kieltä oppinut. Se oli hyvä kirja, ja parasta siinä olivat ne kielihistorialliset alaviitteet. Ehkä ne innostivat minua siihen, että olen myöhemminkin perehtynyt eniten kielihistoriaan ja eri kielten syntyhistorioihin enemmän kuin itse kieleen ja sen rakenteeseen. Luen vieläkin harrastuksekseni niitä.