Mikä teksti, mikä verkko?

Kirjoituksen, tekijän ja lukijan suhde on www:n ym. uuden viestintäteknologian mukana muuttunut. Kirjoitus arkistuu, osin myös demokraattistuu. Samoin on muuttunut tekijän asema, varsinkin kun verkossa olevan tekstin tekijöitä voi olla monia ja lukijakin voi joissain tapauksissa osallistua kirjoittamiseen. Kuva on yhä hallitsevampi osa viestintää, mutta on huomattava, että esimerkiksi verkkosivuilla näkyvät linkkivalikon samanaikaiset visuaaliset ja kielelliset elementit täydentävät toisiaan: kieli luo pääasiassa sisältöä, kun taas visuaaliset ainekset luovat sävyä.

Sähköistetty teksti ja varsinainen verkkoteksti

Verkossa (www:ssä) on eritaustaisia tekstejä. Sähköiseen muotoon toimitetut paperitekstien versiot voivat olla samanlaisia kuin alkuperäiset tekstit, tai ne voivat olla verkkoon mukautettuja eli niin sanottuja sähköistettyjä tekstejä. Tyypillisiä sähköistettyjä tekstejä ovat esimerkiksi asiakirjojen kopiot (vaikkapa kunnanhallitusten ja -valtuustojen pöytäkirjat ja esityslistat), yritysten ja yhteisöjen toimintakertomukset sekä kirjat ym. tekstit, jotka on alun perin kirjoitettu välitettäviksi muin keinoin kuin verkoitse. Nämä tekstit ovat alkuperäisten tekstiensä näköisiä myös paperille tulostettuina.

Paperiteksteistä voidaan eri keinoin toimittaa myös verkoitse luettavia versioita, joissa voi olla mukana myös alun perin verkkoa varten kirjoitettua tekstiä. Esimerkkinä olkoon sähköistetty Kielikello, Verkko-Kielikello (www.kielikello.fi), johon on mm. aihepiirin ja hakusanan mukaisia hakuja ja toimitettu artikkeleita sekä alkuperäisen asun mukaisina että hyperteksteinä.

Vain pieni osa www:ssä olevista teksteistä on alun perin kirjoitettu nimenomaan verkossa julkaistaviksi ja verkosta luettaviksi, yksinomaan verkkomedian ominaisuuksia hyödyntäviksi. Näitä suoraan verkkoon kirjoitettuja tekstejä ei voi yhtäjaksoisina tulostaa paperille. Esimerkkinä mainittakoon verkkojulkaisu Karjala – kieli, murre ja paikka www.kotus.fi/verkkojulkaisut/julk129/ (aiheesta on ilmestynyt artikkeli Kielikellossa 1/2003). Verkossa on myös tekstejä, jotka näkyvät hyvinkin erilaisina kuin alkuperäiset - esimerkiksi tietokantoja, jotka näkyvät hakuina, mm. pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-aineistohaku www.helmet.fi.

Samassakin kohtaa verkkoa saattaa olla kaikkia mainitunlaisia tekstejä ja lisäksi tekstejä, joiden kirjoittamiseen lukijatkin osallistuvat, kun he vastaavat palaute-, ilmoittautumis-, kysely- ym. lomakkeisiin tai ovat yhteydessä viestintäpalveluihin, kuten sähköpostiin tai jutusteluväyliin.

Hypertekstiä laadittaessa huomioon otettavaa

Verkkoon kirjoitettaessa on syytä kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin: Millainen on oleva tekstin kokonaisrakenne? Miten luoda tekstiin koherenssia eli yhtenäisyyttä? Miten jaksottaa teksti? Millä keinoin syntyy tekstin lineaarisuus tai epälineaarisuus (monilineaarisuus)? Miten kulloisenkin tekstikohdan sisältö kiinnittyy selaamiskontekstiin?

Selvää on, ettei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa kirjoittaa tekstejä verkkoon, kun verkossa voivat samanaikaisesti edellä mainittujen teknisten tekstiratkaisujen lisäksi olla läsnä lähes kaikki mahdolliset tekstilajit kuvin, äänin ja liikkein höystettyinä ja linkein toisiinsa kytkettyinä sekä liitettyinä muihin tekstien verkostoihin.

Verkkomedialähtöinen (suoraan verkkoon) kirjoittaminen on uutismaista kirjoittamista. Se on väistämättä rakenteellista kirjoittamista, jota ohjaa hypertekstin laatimisen strategia. Hypertekstissä tietosisältö annostellaan käsitteiden mukaisiksi elementeiksi (tekstijaksoiksi), tekstisolmuiksi, jotka liittyvät toisiinsa linkkien avulla. Hypertekstien teknisiä kirjoittamisohjeita on erikielisinä saatavilla verkostakin runsaasti, ja niissä (hyper)tekstin ominaisuuksia ja kirjoittamista käsitellään useimmiten normatiivisesti. Vaikka erilaisia ohjeita on olemassa, tekstien laatimista vaikeuttaa se, että puuttuu verkon erilaisissa tekstiympäristöissä elävien tekstikokonaisuuksien huomioon ottavia kirjoittamismalleja ja tunnistettavia verkkotekstilajeja.

Hypertekstin rakenne luodaan linkityksellä, ja linkkien kautta voidaan edetä monin erilaisin valinnoin. Hyperteksti on epäjatkuvaa (epälineaarista, monilineaarista) tekstiä, ja se voi haarautua moniaalle. Hyperteksti on tunnistettavissa vain tietokoneen näytöstä, ts. sitä ei voi tulostaa paperille, ilman että se menettää ominaislaatuaan. Hypertekstien tuottamiseen ja vastaanottamiseen tarvitaan hypertekstijärjestelmä, ja sen toiminta määrää tavan kirjoittaa ja lukea sekä tavan, jolla tieto esitetään kuvaruudussa. Selain ja editori tekevät järjestelmän ohjelmistoineen ja tiedonhallintajärjestelmineen näkyväksi tekstin käyttäjälle ja laatijalle. Aiemmin hypertekstijärjestelmät toimivat enimmäkseen tekstipohjaisina, mutta nyttemmin voidaan yhä yhdistää erityyppistä dataa, mm. kuvaa, ääntä ja videota, sekä eri viestintäkanavia ja symbolijärjestelmiä.

Yleensä hyperteksti on kokonaisrakenteeltaan verkkomainen, mutta siitä on erotettavissa myös erillisiä itsenäisiä kokonaisuuksia. Rakenne on lisäksi usein moniulotteinen. Rakenteellisesti yksinkertaisimmassa eli lineaarisessa hypertekstissä liikutaan jaksoin tietosolusta toiseen. Lineaarinen rakenne on siis kirjamainen, joten tekstin voi lukea alusta loppuun. Hierarkkisessa hypertekstiverkossa liikutaan rakennepuun eri haaroja pitkin: hierarkkinen hyperteksti on rakenteeltaan puumainen, siinä on usein hakemistorakenne, tasojen määrä vaihtelee, tekstiä voi lukea lineaarisesti, mutta etenemisjärjestys ei ole lukijan täysin vapaasti valittavissa. Epälineaarisessa hypertekstissä liikutaan joskus assosiatiivisestikin useita valinnaisia polkuja pitkin. Teksti on rakenteeltaan verkkomainen, ja lukija päättää, mitä ja missä järjestyksessä hän lukee.

Yhdistelmämallin mukaisessa hypertekstissä on lineaarisia, epälineaarisia ja hierarkkisia osia. Esimerkiksi sisällysluettelo on hierarkkinen; sivulta toiselle voidaan siirtyä lineaarisesti; linkkien kautta voi kulkea vapaasti ja edetä verkkomaisesti. Satunnaisesti hierarkkisia tai lineaarisia polkuja pitkin voi liikkua suhteellisen vapaasti. Käytännössä useimmat hypertekstit ovat eri rakenteiden yhdistelmiä. Hypertekstiin luodaan yhtenäisyyttä ottamalla huomioon, miten yksittäiset hypertekstit liittyvät toisaalta kulloiseenkin www-sivustoon ja toisaalta koko www:hen.

Yksittäisen (hyper)tekstin tekstijaksoja (solmuja) yhdistetään tekstinsisäisin (intratekstuaalisin) linkein, kun taas tekstien välisin (intertertekstuaalisin) linkein siirrytään mm. muihin kulloisenkin sivuston (hyper)teksteihin. Nämä tekstit ovat tekijän (kirjoittajan) kontrollin ulottuvissa. Sen sijaan suoraan tekijän kontrolloitavissa eivät enää ole tekstit, jotka ovat ulkoisten (ekstratekstuaalisten) linkkien takana.

Uudenlainen lukutaito

Tekstin kokonaisuuden rakentaa lopulta vastaanottaja itse hänelle annettujen linkki- ym. vihjeiden sekä aiemman kokemuksensa ja tietämyksenä mukaan. Lukija voi usein vaikuttaa lukemisjärjestykseen. Hypertekstijärjestelmissä mm. valmiit haut ja selaimen ominaisuudet tukevat valikoivaa lukemista ja löydetyn tiedon hallintaa.

Lukija voi valinnoillaan liikkua tekstissä melko vapaasti. Tämä vaatii häneltä toisenlaista lukutaitoa kuin perinteinen teksti, josta voi tunnistaa kirjoittajan punoman punaisen langan. Hypertekstistä lukijan on itse rakennettava valitsemiensa kohtien väliset merkitysyhteydet. Lukijan on voitava tunnistaa tietokoneohjelman toiminnot, esimerkiksi toimintasanat, linkkipainikkeet, aktivoitu grafiikka tai valintalistat, ja niiden sisältö ja toiminta on osoitettava oikein.

Valikoiva lukeminen tarkoittaa myös sitä, että lukija jatkuvasti tekee päätöksiä siitä, mihin suuntaan hän hypertekstissä kulkee, mitkä valintatarjoukset hän hyväksyy tai hylkää. Kaikki tämä vie voimia ja huomiota tekstin ymmärtämiseltä. Siksi tekstin kirjoittajalta vaaditaan erityistä valppautta.

Sanomalehdet ja kirjat ovat käsin kosketeltavia, ja niissä olevilla teksteillä on yleensä alku, keskiosa ja loppu. Verkkotekstin lukija sen sijaan näkee tekstin vain kuvaruudusta peräkkäin, vierekkäin tai päällekkäin. Siksi on tärkeää järjestää yksittäiset tekstijaksot (solmut) mielekkäiksi kokonaisuuksiksi ja tehdä kokonaisuus näkyväksi: lukijan on voitava tarkastella kulloisenkin tekstiavaruuden rakennetta. Yksittäiset tekstijaksot on voitava liittää kontekstiinsa, vaikka hyperteksti olisi osa suurempaakin hypertekstiverkkoa. Kokonaisuuden hahmottamisessa auttavat yleiskatsaus, asianmukaisesti valittu tekstiyhteys ja keinot, joilla voi jälkikäteen tarkastella kulkemiaan polkuja.

Verkkotekstin laatuvaatimuksia

Varsinkin julkisten instituutioiden verkkosivustoja kontrolloi yleensä erillinen verkkotoimitus, ja sivuston sisältö ja rakenne ovat yleensä sitä suunnitellumpia, mitä instutionaalistuneempi sivun ylläpito on ja mitä rajallisempi joukko sivua valvoo. Esimerkkinä intitutionaalistetusta ylläpidosta mainittakoon valtionhallinnon verkkosivustot (verkkopalvelut). Verkkoon kirjoittaminen on myös yhä ammattimaisempaa.

Julkishallinnon verkkopalvelujen suunnittelusta on olemassa yleisohjeet (JHS 129 Julkishallinnon www-sivuston suunnitteluohjeet - Juhta julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta
(www.intermin.fi/intermin/hankkeet/juhta/home.nsf/) ja valtionhallinnon verkkopalvelujen kehittämiseksi laatu- ja arviointikriteerit (www.laatuaverkkoon.fi). Myös verkon teksteihin ja niiden kieleen otetaan kantaa. Verkkotekstin tulee olla ymmärrettävää ja luettavaa. Lauserakenteiden tulee olla selkeitä: avainkäsitteet esitetään päälauseessa, virkkeiden alussa. Teksti etenee loogisesti; kirjoitus- ja kielioppivirheitä ei ole; tarpeettomia lyhenteitä tai käyttäjille vieraita termejä ei käytetä ja käytettyjen lyhenteiden ja termien selitysten tulee löytyä helposti. Tekstien tulee myös olla käyttäjälähtöisiä: eri kohderyhmille kirjoitetaan eri tavoin; tekstin on oltava helposti silmäiltävää; rivin leveys on erityisesti verkosta luettaessa tärkeä ottaa huomioon.

Laatukriteereistä ensimmäinen on kuitenkin rakenteen ja ilmaisun hyvä viestinnällisyys, mikä liittyy olennaisesti tiedon asianmukaiseen annosteluun ja käyttöliittymän ominaisuuksiin. Koko www-sivuston rakenteen on vastattava käyttäjien lähestymistapaa ja tarpeita, ja kielen tulee olla käyttäjien tuntemaa. Linkkeinä toimivien sanojen pitää olla kuvaavia, ja linkkien pitää myös toimia. Koko käyttöliittymän tulisi olla sanastoltaan yhtenäinen ja ymmärrettävä.

Yksittäinen verkkoteksti on kiinteästi sidoksissa kulloisenkin sivuston informaatioarkkitehtuuriin. Jos sivuston rakenne ontuu ja kielenkäyttö vieraannuttaa, teksti hukkuu lukijan ulottumattomiin. Tekstin muokkaaminen kiinnostavaksi ja verkossa hyvin toimivaksi vaatiikin verkkotoimittajalta ja -kirjoittajalta ammattilaisen otetta sekä ymmärrystä verkosta tekstin paikkana.
 

Artikkelin kirjoittaja Raija Miikkulainen työskentelee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa verkkosivujen (www.kotus.fi) päätoimittajana.

Kirjallisuutta

Heikkinen, Vesa 2002: Virkakieli lumoaa ja pelottaa. Teoksessa Vesa Heikkinen (toim.), Virkapukuinen kieli s. 7–25. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 11. Tietolipas 182. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kauhanen-Simanainen, Anne 2003: Informaatioarkkitehtuuri. Helsinki: Communication & Information Managementi / CIM kustannus.

Kauhanen-Simanainen, Anne 2001: Sisältöä verkkoon – mitä sisällöntuottajan pitää hallita. Helsinki: IRH konsultointi.

Kämäräinen, Juha ja Haapasalo, Lenni 1998: Hyperteksti: laatiminen ja käyttö oppimisen, tiedonhankinnan ja kirjallisuuden näkökulmista. Joensuu: Medusa-Software.

Lehtonen, Mikko 2001: Surmaako kuva sanan? – multimodaalisuuden haasteet tekstintutkimukselle. Teoksessa Anna Mauranen ja Liisa Tiittula (toim.), Kieli yhteiskunnassa, yhteiskunta kielessä s. 45–60. AFinLAn vuosikirja 59. Suomen soveltavan kielitieteen yhdistyksen julkaisuja 59. Jyväskylä.