Todennäköisesti nykyisin monen kielitajussa sanan ensimmäinen merkitys on ’naisten halveksija, itseään naisia parempana pitävä mies’. Mutta vielä 1973 ilmestynyt Nykysuomen sivistyssanakirja tuntee tämän alun perin ranskan sanan ainoastaan vieraammissa kirjoitusasuissa chauvinisti, šovinisti ja antaa sille vain merkityksen ’kansalliskiihkoilija’.

Sana sai toisen merkityksensä 1970-luvulla, kun yhdysvaltalaiset feministit, naisasialiikkeen kannattajat, ottivat käyttöön halveksuntaa osoittavan miehiä tarkoittavan ilmauksen male chauvinist pig (’omahyväinen miessika’), joka nopeasti levisi käännöslainana meillekin: 1979 ilmestynyt Uudissanasto 80 tuntee jo sovinistisian. Suomen miehet ovat vastanneet samalla kuvalla ja keksineet naisasianaisia tarkoittavan haukkumasanan femakko, joka siis on yhdistelmä feminististä ja emäsikaa tarkoittavasta emakosta.

Edellä mainitussa sivistyssanakirjassa ei liioin ole hakusanaa macho, joka on peräisin espanjasta (alun perin = uros) ja tarkoittaa miehekkyyttään korostavaa – machismo taas miesten ehdotonta auktoriteettiasemaa perheessä ja yhteiskunnassa.

Macho-sanan nopeasta kotiutumisesta suomeen kertoo sen laaja käyttö muun muassa lehdistössä. Kielitoimiston ensimmäiset poiminnot ovat 80-luvun alusta: sanaa on käytetty itsenäisesti (”miehen ihanne on macho”), yhdyssanan määriteosana (”varsinainen macho-mies”), siitä on johdettu adjektiivi (”machomainen”) ja verbejä kuten machoilla (”Frederik ähkyy ja machoilee”) tai machottua ’muuttua machomaiseksi’. Meillä sanan käyttöön tuntuu liittyvän jopa ihailua tai ainakin lempeää vitsailua miesten kukkoilua kohtaan, joskus ihan avoimestikin kuten esimerkiksi taannoisessa iltapäivälehden kisassa, jossa etsittiin Suomen makkoa. Sana on tässä asussa jo suomeen mukautunut yleislaina, espanjalaisittain kirjoitettuna sen pitäisi ääntyä suurin piirtein ”matšo”.

Naisliikkeen luoma naistietoisuus on värittänyt joitakin tuttuja sanoja, esimerkiksi yleiskielessä jokseenkin halventava akka-sana on ajoittain saanut positiivista väriä ainakin joidenkin naisten piirissä; toista saatetaan kehua hyväksi akaksi tai lähdetään töiden jälkeen akkojen kanssa kaljalle. Akka-sanan tyylisävy lienee kuitenkin edelleen enimmäkseen halveksiva: puhutaan vähättelevästi akkainlehdistä, kun tarkoitetaan naistenlehtiä, ja esimerkiksi Suomen feministien pää-äänenkannattaja, Naisten kulttuuriyhdistyksen julkaisema lehti, jonka nimi pitkään oli Akkaväki, sai hiljattain uudeksi nimekseen Naisten ääni.

Tyyliltään neutraaliakin sanastoa naisliike on synnyttänyt. On naisesta johdettuja uudissanoja kuten naiseus (’naisena olo’) ja naisistua (’naisvaltaistua’) sekä kokonainen liuta nais-alkuisia yhdyssanoja, joita ei ole vielä Nykysuomen sanakirjassa: naisammatti, naiskahvila, naiskirjallisuus, naisnäkökulma, naispalkka, naistutkimus ja niin edelleen. Ammattinimikkeisiin ja vastaaviin liittyvä –mies on herättänyt monissa tasa-arvoa vaativissa kielenkäyttäjissä vastustusta. Sen järjestelmällinen korvaaminen esimerkiksi henkilöllä loisi kuitenkin kieleen kömpelyyttä, ja oikeassa lienevätkin ne, jotka sanovat, että -mies on tässä tehtävässään kalvennut pelkäksi tekijää osoittavaksi johtimeksi. Nainenkin voi siis mainiosti olla vaikkapa asiamies, luottamusmies tai esimies; tätä tukee se, että murteissakin on vanhastaan ollut jalkamies, heinämies, marjamies jne.

Miehet alkavat kohta olla puolustusasemissa koulujen ja monien ennen vain miehille varattujen alojen tyttöistyessä ja naisistuessa. Ruotsista on meillekin levinnyt miehen oikeuksia puolustava miesasialiike, jonka liepeillä kuuluu toimivan salaperäinen naisasialiike Unionin veljesjärjestö Munioni.