Suomen ja viron kielissä on paljon yhteistä sanastoa: kivi on viroksikin kivi ja silmä on viroksi silm. Helposti kuitenkin huomaa, ettei monienkaan yhteisten sanojen merkitys ole aivan sama molemmissa kielissä. Siksi syntyy väärinkäsitysten riskejä, ja voidaankin puhua riskisanoista. Miten näitä riskisanoja on kehittynyt suomen ja viron välille?

Perimmäinen syy kahden läheisen kielen välisen riskisanaston syntyyn on, että kielenkäytössä esiintyy monenlaista vaih­telua, ja elävässä luonnollisessa kielessä tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Vaih­telu ja muuttuminen koske­vat sekä merkitystä että äänneasua, ja siten kieleen syntyy myös uutta monitulkin­tai­suutta. Näin myös suomi ja viro ovat muuttuneet kumpikin tahollaan omaan suuntaansa.

Halpaa tai huonoa – merkityksenmuutoksia

Monet riskisanoista ovat kehittyneet merkityksenmuutosten tietä. Adjektiivin halpa päämerkitys on suomen kielessä ʼhuo­kea, hinnal­taan edullinenʼ, mutta Virossa voi herättää pahennusta, jos suomalainen ääneen toteaa kaupassa tavaroiden olevan halpoja. Viron halb nimittäin merkitsee ʼhuo­noaʼ. Suomessakin on sellaista halpa-sanan käyttöä, joka on varsin lähellä tätä viron merkitystä: suomen halpa merkit­see myös ʼmitätöntä, vaatimaton­taʼ, kuten pu­huttaessa halvoista mielipiteistä, ajatuksista, pu­heista, teoista tms.

Erilainen merkityksenkehitys on tapahtunut adjektiivissa julge, joka merkitsee virossa ʼrohkeaaʼ; verbi julgeda on ʼuskal­taa, rohjetaʼ, ja adverbin julgesti merkitys on ʼroh­keastiʼ. Koko tämä sanapesye on siis virossa myönteisesti sävyt­tynyt. Sen sijaan suomen julkea on kieltei­sesti sävyttynyt, merkityshän on ʼhäpeämätön, röyh­keäʼ; suomen julkeaminen, julkeasti ja jul­keus ovat niin ikään yhteydessä rohkenemisen kielteisiin puoliin. Tässä sanapesyeessä yhteiseksi merkitykseksi voi­daan hahmottaa ʼuskalta­minen, roh­keneminen, kehtaaminenʼ, ja eri merkityksiin on tultu siten, että suomessa ovat korostuneet kielteiset puolet, virossa sen sijaan myönteiset merkitysvivahteet.

Merkitykset muuttuvat usein niin, että alkuperäisen konkreettisen merkityksen pohjalta kehittyy uusia, abstrakteja merkityksiä. Verbissä puhua abstraktistumista on tapahtunut suomessa. Tämä verbi on nimittäin säilyttänyt virossa vanhan konkreettisen merki­tyk­sensä ʼpuhaltaaʼ, kun taas nykysuomessa puhuminen tarkoittaa puheäänellä viestimistä; tässä mer­kityksessä virossa käytetään lainasanaa rääkida, joka perustuu saksan sprechen-verbiin. Kun puhua on suomessa abstraktistunut, on sen vanhan merkityksen saanut kantaak­seen johdos puhaltaa. – Tallinnan slangissa on kuitenkin käytetty leikkimielisesti puhumista myös merkityksessä ʼpuhua suomeaʼ.

Merkitykset muuttuvat usein niin, että alkuperäisen konkreettisen merkityksen pohjalta kehittyy uusia, abstrakteja merkityksiä.

Alkuperäinen surra-verbin merkitys on niin ikään säilynyt virossa, missä se tarkoittaa ʼkuolemistaʼ; sanan johdos surma liittyy suomessakin tähän vanhaan merkitykseen.

Suomessa verbin muistaa merkitys on ʼsäilyttää mie­lessään; palauttaa mieleensä jotain välillä unohtunuttaʼ, kun taas tämän verbin vironkielisen vastineen mõista merkitys on ʼymmärtää, oivaltaaʼ. Nämä merkitykset liittyvät toisiin­sa varsin kiinteästi – suomen muistaa-verbiä­kin käytetään päämerkityksensä lisäksi sellaisissa merkityksissä kuin ʼajatellaʼ (esim. ”muista minua silloin”), ʼottaa huomioonʼ (”muista liikennesäännöt”) ja ʼhuomata, äkätäʼ (”tuskin muisti hyväänpäivään vastata”). – Kiinnostavaa kyllä muistin psykologian tutkimuk­sessa on todettu, että parhaiten säilyy mielessä sellainen aines, joka on kunnolla ymmärretty, joten ymmärtämisen tai oivaltami­sen yhteys muistamiseen on varsin kiinteä.

Muutamissa sanapesyeissä sanojen työnjako on kehittynyt niin, että viron ja suomen merkitykset ovat muuttuneet eri suuntiin. Tällainen on rakennuksiin liittyvä sanapesye: nykysuomen huone merkitsee ensisijaisesti seinien ra­joitta­maa sisäti­laa, nykyviron hoone taas kokonaista raken­nusta, var­sin­kin suurta raken­nusta; esimerkiksi yliopiston päärakennus on ülikooli peahoone. Näistä kahdesta alku­peräisempi on viron merkitys ʼraken­nusʼ, joka esiintyy suomen kie­lessäkin sellaisissa huone-loppuisissa yhdyssanois­sa kuin raatihuone, ritari­huone, kasvi­huone, seurahuone jne. Nykyvi­rossa hoone on erikois­tunut nimenomaan ʼsuuren rakennuksenʼ merki­tykseen, kun taas maja on neutraali rakennuksen yleisnimitys. Tämä voi tuntua suomalaisesta oudolta, koska suomessa maja on nimenomaan vaatimattoman rakennuksen nimitys (kaislamaja, savimaja jne.).

Suomen kielen yhdyssanoissa tavataan vanhaa, virossa käytössä olevaa merkitystä myös toisessa sanapesyeessä. Nimittäin virossa kirjalla ei tarkoiteta teosta vaan ʼkirjettä, lähetettäväksi kirjoitettua paperiaʼ. Suomessa jälkimmäiseen merkityk­seen on erikoistunut johdos kirje. Kuitenkin myös suomessa kirja on aikaisemmin merkinnyt paperia, jolla on kirjoitusta, kuten käy ilmi esimerkiksi yhdys­sanoista erokirja, kauppakirja, päästökirja ʼpalkollisen erotodistusʼ ja velkakirja – tällaisissa yhteyksissähän kirja ei esiinny merkityksessä ʼteosʼ, vaan se tarkoittaa asiapaperia. Virossa taas kirjan yleisnimitys on raamat, mutta suomessa raamatun merki­tys on kehittynyt ʼpipliaksiʼ, kun sanan synonyymista kirja on tullut teoksen yleisnimitys.

Tietyssä sanapesyeessä tapahtuneeseen merkitysten jäsentymiseen ja työnjakoon liittyy myös se, että sanaa maito ei tunneta virossa, vaan siellä käytetään samassa merkityksessä sanaa piim. Suomessa käytetään sekä maitoa että piimää, mutta sanojen merkitys on eriytynyt niin, että piimällä tarkoitetaan hapanmaitotuotetta; virossa suomen piimä-sanan merkityksessä käytetään yhdyssanaa hapupiim – suomessakin on tätä yhdyssanaa vastaava yleiskäsite hapanmaito(tuote).

Äännekehitys synnyttää samankaltaisuutta

Merkityksenkehitykseen verrattuna hyvin erityyppinen riskisanojen ryhmä on syntynyt äänteel­li­sen kehityksen tietä. Virossa on tapahtu­nut runsaasti sellaista äännekehitystä, joka on muut­tanut eräiden sanojen äänneasua niin, että ne ovat langenneet yhteen tiettyjen suomen sanojen kanssa, jotka ovat sattu­malta asul­taan samanlaisia. Tällai­sia tapauksia ovat esimerkiksi pikk ’pitkä’, karu ’karhu’, vana ’vanha’, kuri ’vihainen’ ja lahja ’laimea, mieto’.

Viron adjektiivi pikk tuo suomalaisen mieleen helposti pikku-sanan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten tietty viron sana voi ään­teellisen kehityksen tietä muuttua niin, että se sekaantuu erimerkityksiseen suomen sanaan. Äänteelliseen kehityk­seen kuuluu tässä sananloppuisen vokaalin kadon lisäksi se, että yhtymä tk on muuttunut kk:ksi. Vastaavaa muutosta tavataan myös suomen murteissa: yleiskielen avatkaa-imperatiivia vas­taa tyyppi avakkaa, ja paikoin mutkasta on tullut mukka. Sattuman leikistä pikk johtaa hyvinkin helposti harhaan, sillä kun pituusasteikon toisessa päässä on pitkä ja toisessa lyhyt eli pikkuinen, suomen kielessä viron pikk assosioituu nimenomaan asteikon väärään päähän.

Sanoista karhu ja vanha on virossa on kadonnut konsonanttiyhtymästä h: karhu > karu ja vanha > vana. Siten suomen adjektiivi karu on saman­asuinen kuin viron substan­tiivi karu ʼkarhuʼ ja suomen substantiivi vana on samanasuinen kuin viron adjektiivi vana ʼvanhaʼ.

Viron kielelle on ominaista, että alun perin vokaaliloppuisista sanoista on kadonnut viimeinen vokaali (vrt. silmä – viroksi silm). Sanan lopussa on sen jälkeen tapahtunut muutos j > i, jolloin on syntynyt sellaisia substantiiveja kuin kari ’karja’ (genetiivi karja) ja ohi ’ohja’ (genetiivi ohja). Ne lankeavat yhteen suomen sanojen kari ’kivi tai luoto vedenpinnan tuntumassaʼ ja ohi ’ohitse’ kanssa. Viron substantiivien taivutusmuodoissa on kuitenkin säilynyt nominatiivista kadonnut sananloppuinen a.

Lainasanoilla eri lähteet

Kolmas riskisanojen ryhmä on syntynyt lainasanojen tietä. Usein näissä näkyy se, että suomalaiset ovat olleet runsaasti tekemisissä ruotsin kielen kanssa, virolaiset taas saksan kielen kanssa, ja näiden erilaisten kielikontaktien vaikutuksesta on synty­nyt kansainvälisiin lainoihin liittyviä merkityseroja. Esimerkiksi suomen viineri perustuu ruotsin sanaan wiener(bröd) ja tarkoittaa makeaa leivonnaista, mutta viron viiner (genetiivi viineri) tarkoittaa tietynlaista makka­raa ja perustuu saksan sanaan Wiener (Wurst); vastaavasti suomen sirkkelin eli pyörösahan originaali on ruotsin cirkel(såg), mutta viron sirkel ʼharppiʼ on saksalaisperäinen lainasana (saksan Zirkel ʼharppiʼ).

Lainasanoissa näkyy usein se, että suomalaiset ovat olleet runsaasti tekemisissä ruotsin kielen kanssa, virolaiset taas saksan kielen kanssa

Kun vieraista kielistä omaksutaan uutta sanastoa, syn­tyy joskus riskisanoja siksikin, että äänteellinen yksinker­tais­tuminen aiheuttaa yhteenlan­keamisia. Esimerkiksi saksan Schloss on lainautu­nut viroon ja kehitty­nyt asuun loss; sen kanssa samanasuinen suomen lossi ʼlauttaʼ perustu­u saksan asuun Floss.

Johdos johtaa harhaan

Neljäs riskisanojen ryhmä on syntynyt siten, että kummassakin kielessä on muodostettu johdoksia, joilla on eri merkitykset mutta sama äänneasu. Esimerkiksi viron hallitus merkitsee ʼhomet­taʼ. Suomen halli­tus on johdettu verbistä hallita : hallitsee, viron hallitus taas on samaa kantaa kuin viron hall ʼhar­maaʼ. Tällä viron adjektiivilla on etymolo­ginen vastine suo­messa, nimittäin halli ʼhallava, harmah­tava eläinʼ, jolla voidaan tarkoit­taa kahtakin eri eläinlajia, toisaalta koi­raa, toisaalta harmaahyljettä.

Muita riskisanoihin kuuluvia johdoksia ovat esimerkiksi munakas, kastike ja korvike. Suomessa munakas merkitsee samaa kuin lainasana omeletti, mutta viron munakas puolestaan samaa kuin viron yhdyssana munakivi ʼmukulakiviʼ. Suomen kastike tarkoittaa ruoan kostuketta, mutta virossa kastike on deminutiivijohdos sanasta kast ʼlaatik­koʼ; viron kastike tarkoittaa siis pientä laatikkoa. Vastaavasti suomen korvike tarkoittaa alku­peräistä korvaavaa esinettä tai ainetta, mutta viron korvi­ke tarkoittaa ʼpientä koriaʼ ja on johdos sanasta korv ʼkoriʼ.

Helposti väärinkäsityksiä aiheuttava verbijohdos on kuristaa. Kerrotaan, että suomalaisturisti kärsi kurkkukivusta Tallinnassa, ja säikähti pahasti kun virolainen tuttava arveli, että sen takia pitäisi kuristama. Tauti ei ollut kuitenkaan niin vakava, että potilas olisi pitänyt kurista­malla vapaut­taa vaivoistaan, sillä viron kuristada on suomeksi kurlata.

Samat osat, eri merkitykset

Viides riskisanaryhmä koostuu yhdyssanoista, jotka on muodostettu kummassakin kielessä samoista osista mutta joilla on eri merkitykset. Esimerkiksi suomessa linnuntie tarkoittaa lyhintä tietä kahden paikan välillä, siis tietä jota linnun voisi ajatella lentävän; virossa Linnutee sen sijaan tarkoittaa samaa kuin toinen suomen lintu-alkuinen yhdyssana, nimittäin linnunra­ta. Suomen linnuntietä vastaa merkityksel­tään viron yhdyssana linnulennult.

Yhdyssana maavara tarkoittaa viron kielessä ʼmaan rikkauksiaʼ; perusosa vara esiintyy tässä siis samassa merkityksessä kuin esimerkiksi suomen johdok­sessa varallisuus. Suomessa on adverbi maava­ras­sa, -varaan, jolla tarkoi­tetaan mm. auton pohjan etäi­syyttä maasta. Viron varjupaik tarkoittaa ʼturvapaikkaaʼ, toisin kuin suomen yhdyssana varjopaikka ʼauringolta suojainen paikkaʼ.

Adjektiivi omaperäinen esiintyy suomessa ja virossa aivan eri merkityksissä. Sellaista sanaa, joka ei ole lainasana, kutsutaan suomes­sa omape­räiseksi sanaksi. Viron oma­pärane puolestaan merkitsee ʼomalaatuista, omintakeistaʼ – suomen omape­räisen merkityksessä käytetään viros­sa sanaa algupärane.

Merkityksenmuutokset synnyttävät riskisanoja

Riskisanoja syntyy siis eri tavoin, mutta tärkein syy on merkityksenmuutos. Näin on kahdestakin syystä: merkityksenmuutosten vaikutuksesta syntyy eniten riskisanoja, ja niihin liittyy myös suurimpia väärinkäsityksen mahdollisuuksia, koska erimerkityksiset suomen ja viron sanat ovat niin lähellä toisiaan, että sekaantuvat helposti keskenään. Merkityksenmuutoksella on lisäksi usein huomattava osuus myös sanan­muo­dos­tuksen tietä ja lai­nautumisen yhteydessä syntyneissä riskisanois­sa.

Äännekehityksen tietä syntyneet riskisanat sen sijaan ovat usein verraten harmittomia, koska niiden merkitykset ovat usein turvallisen kaukana toisistaan ja ne kuuluvat joskus jopa eri sanaluokkiin, joten niihin liittyvät riskit ovat satunnaisempia – kuitenkin sattumalta sanaparissa pikk ja pikku merkitykset sijoittuvat pituusasteikon vastakkaisiin päihin, joten väärinkäsityksen riski on suuri.

Edellisten sanaryhmien lisäksi on muutamia yksittäisiä riskisanoja. Esimerkiksi moni viittaa suomessa kohtalaisen suureen määrään, mutta viron mõni sen sijaan pieneen mää­rään, kuten suomen muutama, joku(nen). Tässä sanaparissa on riskinsä, sillä joskus ne sopivat toistensa vas­tineiksi – esimerkiksi ilmauksen mõnigi kord voi suomentaa ilmauksella montakin kertaa tai useinkin – mutta toisissa yhteyksissä merkitys muuttuisi päinvastaiseksi, esimerkiksi viron lausetta tema selgetas asja mõne sõnaga vastaa suomessa hän selitti asian muutamalla sanalla, ei siis ”monella sanalla”.

Aiheesta enemmän

Klaus Laalo: Huvitav lugu – kiinnostava juttu. Suomen ja viron välinen sanaston riskiryhmä ja sen taustaa. SKS 1992.