Kielikellossa 4/2012 minua kiinnosti erityisesti Taru Kolehmaisen juttu väärin johdetuista mutta sittemmin yleiseen kielenkäyttöön hyväksytyistä sanoista. Kun olen ”eläköitynyt” sähköinsinööri, tartuin erityisesti kirjoittajan mainintaan siitä, että Esko Koivusalon ehdotuksesta Suomen kielen lautakunta hyväksyi vuonna 1988 maadoittaa-sanan yleiseen kielenkäyttöön. Tämä on totta, mutta haluaisin täydentää asiaa parilla lisätiedolla.
Kun Suomen kielen perussanakirjaa laadittiin 1980-luvulla, päätoimittaja Risto Haarala soitti minulle ja tiedusteli, onko maadoittaa todella vakiintunut sana, joka voidaan ottaa sanakirjaan ensisijaisena terminä. Vakuutin hänelle asian näin olevan. Olin siihen aikaan – kuten edelleenkin – SESKO ry:n (sähkö- ja elektroniikka-alan standardisoimisjärjestö) terminologiakomitean puheenjohtaja. Tarkistin juuri, että Perussanakirjassa esitetään sulkeissa rinnakkaismuotona maattaa. Sitä ei kuitenkaan enää käytetä missään.
Vielä varhaisempi muistoni liittyy joskus 1960- ja 1970-luvun vaihteessa pidettyyn sähköinsinöörien kokoukseen, jossa ainoana aiheena oli, miten suhtautua maadoittamiseen sähköturvallisuusmääräyksissä ja sähköalan sanastostandardeissa. Kokoukseen oli kutsuttu kymmenkunta terminologiasta kiinnostunutta johtavaa sähköalan asiantuntijaa. Kielitoimistosta oli pyydetty mukaan johtaja Matti Sadeniemi. Itse toimin kokouksen sihteerinä. Sadeniemi suhtautui tapansa mukaan suopeasti vakiintuneisiin, vaikkakin väärin johdettuihin termeihin, joten kokous päätti yksimielisesti suosittaa maadoitus-sanan hyväksymistä ammattikieleen.