Nykysuomalaisilla on neljä yhteistä pääilmansuuntaa: pohjoinen, itä, etelä ja länsi. Samoin väli-ilmansuunnat koillinen, kaakko, lounas ja luode merkitsevät yleiskielessä jo kaikille suomalaisille samoja suuntia. Näin ei ole kuitenkaan ollut vielä kauan, sillä kansanomaisissa ilmansuuntajärjestelmissä on ollut paikallisia eroja. Erot ovat osin säilyneet näihin saakka, ja ne tuntuvat yhä perinteessä, paikannimissä, jopa tieteessäkin, eivätkä kaikki osaa ottaa eroja huomioon. Merkittävintä on se, että savolaisilla sekä Laatokan ja Venäjän karjalaisilla on ollut käsitteelle länsi vanhastaan toinen nimitys kuin länsisuomalaisilla.

Nosta lonka luotehesta

Kalevalan toisessa runossa Väinämöinen pyytää Ukko-ylijumalalta sadetta ohrahalmeelleen seuraavin säkein:

Iätä iästä pilvi,
nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä,
etelästä ennättele!

Tässä itä ja luode voisivat olla vastakkaisia ilmansuuntia, mutta kun kertosäkeessä on länsi, asia ei olekaan enää selvä. Kalevalassa luode on kuitenkin paljon yleisempi ilmansuunnan nimitys kuin länsi: luode (luoe) esiintyy siinä August Ahlqvistin mukaan 24 kertaa ja länsi yhdeksän kertaa. Tavallisesti luode ja länsi seuraavat toisiaan siten, että länsi on kertosäkeessä. Kalevala on viime kädessä Elias Lönnrotin kansanrunojen pohjalta sommittelema taideluomus, eräänlainen synteesi. Myös luode ja länsi -sanojen käyttö kansalliseepoksessamme on osin Lönnrotin luomaa suomalais-karjalaista synteesiä.

Alkuperäisissä kansanrunoissa länsi on Vienassa ylen harvinainen. Se esiintyy kuitenkin ainakin Arhippa ja Miihkali Perttusen Sampo-runon säkeessä Katso iät, katso lännet, mutta Latvajärven Perttusten sukuhan onkin todennäköisesti Muhoksen tienoilta Oulujokivarresta lähtöisin. Vienan runoissa ovat vastakohtaparina tavallisesti itä ja luode, näin esimerkiksi A. A. Boreniuksen Vuonnisesta vuonna 1871 merkitsemässä Venepuun etsintä -runossa:

Laski latvan luotehese,
Tyvin tyllisti itähä.

Myös monissa Itä-Suomesta merkityissä sananparsissa luode on selvästi ’länsi’. Pohjois-Karjalassa on tunnettu laajalti sanonta Päivä luuvetta, viikkaus kessee. Kokemus on opettanut, että jos syksyllä tuulee päivän lännestä, kesä jatkuu vielä viikkokauden. Yleiskielen mukainen luode sen sijaan tuo kylmää. Kainuussa esimerkiksi Suomussalmella on neuvottu erottamaan kuun vaiheet sananparrella Etkös tuhma kuuta tunne ijän puolen isonevaksi luotehen lovenevaksi. Kangasniemellä Etelä-Savossa on ennustettu tulevia sen mukaan, mistä päin käen kukunta ensi kerran keväällä kuului: Onnen käk iässä, ilon käk etelässä, onnettoma luoteessa, varsin vaevase pohisessa.

Itälahti ja Luodelahti

Eri puolilla Savoa ja laajemminkin savolaismurteisilla alueilla on paljon Luodelahti, Luodeniemi -tyyppisiä paikannimiä. Savossa ja Kainuussa nimet äännetään asussa luvellahti (usein virallisestikin Luvelahti), Pohjois-Karjalassa luuvellahti ja karjalan kielessä luuvehlaksi. Karjalankannaksella ja Pohjois-Karjalassa tällaisia nimiä on vähemmän kuin Savossa, mutta niitä kuitenkin on: Jääsken Lottolassa oli Luodemäenniitty, Suistamolla Luodeoja (luuvehoja), Rääkkylässä on Luodelahti jne. Luode-nimien runsaus nimenomaan savolaisalueilla johtuu osin ilmeisesti siitä, että savolaisilla on yleensäkin ollut taipumus nimetä paikkoja ilmansuuntien mukaan. Etelä-Savossa, esimerkiksi Kangasniemellä, on talon länsipuolella oleva pelto nykyisinkin hyvin usein Luodepelto (luveppelto) ja itäpuolella oleva vastaavasti Itäpelto, mitä mm. Kannaksen siirtolaiset ovat hämmästelleet. Savolaisten mieltymyksistä ilmansuuntiin mainitsee myös Elias Lönnrot vuodelta 1828 olevassa matkakertomuksessaan. Hän nimittäin tuskailee sitä, että kun muilla seuduin vaeltajaa neuvotaan poikkeamaan oikean tai vasemman käden tielle, niin Savossa opastetaan aina ilmansuuntien mukaan, mikä on tottumattomalle vaikeata.

Savon Luodepellot voivat joissakin tapauksissa olla nuoriakin. Sen sijaan jo keskiaikaisia sekä 1500- ja 1600-luvulla levinneen savolaislähtöisen asutuksen myötä syntyneitä ovat lukuisat Luodelahdet, joita on etenkin Savossa ja Kainuussa. Vesistönimet ovat aiheemme kannalta kiitollisia siinä mielessä, että lahden tai lammen asema ja suhde muihin paikkoihin usein paljastaa yksiselitteisesti, minkä merkityksen nimeäjä on nimeen sisällyttänyt. Savolaisalueen Luodelahti-nimet näyttävät kauttaaltaan syntyneen ’länsi’-merkityksen pohjalta. Laakajärven Luodelahti Sonkajärvellä on tyypillinen tapaus (kartta 1).

Kartta 1. Sotkamon ja Sonkajärven rajalla olevan Laakajärven Luodelahti pistää runsaan kilometrin pituisena järvestä länteen. Tällaisia ”luvellahtia”on savolaismurteisilla alueilla useita kymmeniä.

Parhaiten nimiin sisältyvä merkitys käy ilmi sellaisista parinimistä, joissa on kaksi vastakkaista ilmansuuntaa. Savolaisalueilla on luoteen parina yleisesti itä. Esimerkiksi Haukivuoren Kääkönlammissa on Luodelahti ja Itälahti, Pieksämäen Toikkalan Voudinniemessä Luodeniemi ja Itäniemi, Oulujärvessä Paltamon alueella Luodelahti ja Itälahti. Monessakin mielessä havainnollinen parinimi on Etelä-Savossa Kangasniemellä. Ahventaipaleen kahden puolen on kaksi melkoista järveä, joiden kansanomaiset nimet ovat vanhastaan Luode-Ahvenainen ja Itä-Ahvenainen (kartta 2). Yleiskielen paineessa Luode-Ahvenainen on kuitenkin nykyisin – varsinkin virallisessa käytössä – väistymässä, ja sen asemesta käytetään nimiä Länsi-Ahvenainen ja Iso-Ahvenainen. Samalla on Itä-Ahvenainenkin saanut rinnakkaisnimen Pieni-Ahvenainen. Tuoreessa peruskartassa on jo nimipari Iso-Ahvenainen ja Pieni-Ahvenainen, ja täten ilmansuuntiin liittyvä ristiriita tulee väistetyksi.

Kartta 2. Kangasniemellä Etelä-Savossa olevien järvien nimet Luode-Ahvenainen ja Itä-Ahvenainen ovat yleiskielen paineessa muuttumassa pariksi Länsi-Ahvenainen ja Itä-Ahvenainen. Käytössä ovat myös rinnakkaisnimet Iso-Ahvenainen ja Pieni-Ahvenainen.

Luode ja länsi riitelevät

Kansanomaisissa ilmansuuntajärjestelmissä on ollut melkoisia eroja. Varsinkin väli-ilmansuuntien nimitykset ovat voineet vaihdella melko pienilläkin alueilla. Oheisessa kuviossa on esitetty neljä itäsuomalaista kansanomaista järjestelmää: yksi Laatokan rannalta Impilahdelta, toinen Pohjois-Karjalasta Kiihtelysvaarasta (ilman väli-ilmansuuntia), kolmas Etelä-Savosta Kangasniemeltä ja neljäs Kuusamosta, joka on savolaismurteiden alueen pohjoisin pitäjä. Nimitykset on merkitty kuvioon karkeasti murteen mukaisina.

Pienistä paikallisista eroista huolimatta luode on ollut vanhastaan ’lännen’ vakiintunut nimitys koko karjalais-savolaisella alueella. Ristiriitaa on syntynyt siitä, kun länsimurteistamme peräisin oleva länsi-sana alkoi asutuskosketusten sekä viimeksi yleiskielen ja varsinkin kouluopetuksen myötä levitä myös Itä-Suomeen. Hyvä esimerkki tästä on edellä mainittu Kangasniemen Luode-Ahvenainen. Laajalti Etelä-Savossa luode (usein luveppuol´) on kyllä aivan näihin saakka pitänyt paikkansa ’lännen’ nimityksenä, mutta varsinkin nuorten kielitajussa on sen tilalle tullut jo länsi, ja luode on samalla siirtynyt yleiskieliseen merkitykseen.

Ristiriitaa on ollut jo vuosisatoja. Sen paljastaa Kuusamon ilmansuuntajärjestelmä, jossa länsi on sovitettu väli-ilmansuunnaksi merkitsemään ’lounasta’. Kuusamon järjestelmä on vallinnut 1900-luvun alkupuolella varmasti myös Kainuun pohjoisosissa ja aiemmin ehkä koko Kainuussa. Luoteen ja lännen sovittaminen samaan järjestelmään selittyy luultavasti Kainuun ja Kuusamon asutushistoriasta: alue asutettiin 1500- ja 1600-luvulla pääasiassa Savosta käsin, mutta seudulle asettui jonkin verran myös rannikon pohjalaisia. Ilmansuuntien nimityksissä tehtiin suorastaan mallikelpoinen kompromissi: valtaväestö säilytti vanhan luode-nimityksensä ’länttä’ merkitsemässä, ja vähemmistön länsi sovitettiin väli-ilmansuunnaksi merkitsemään ’lounasta’.

 

Alpo Räisänen on Joensuun yliopiston suomen kielen professori. Tämä kirjoitus on julkaistu aiemmin hieman pitempänä Suomalaisen tiedeakatemian vuosikirjassa 1987–1988 nimellä Kun itä ei tuntenut länttä.