Viime vuonna Riitta Eronen kirjoitti Kielikellon (3/2016) Uudissana-palstalla lisätystä todellisuudesta, jolla viitataan virtuaalisilla elementeillä täydennettyyn ympäristöön. Monille ilmiö on tullut tunnetuksi Pokémon Go -pelin välityksellä, mutta sen sovellusalueita on liki rajattomasti lääketieteestä logistiikkaan.

Lisätty todellisuus on käännetty englannin sanoista augmented reality, mutta kuten Eronenkin toteaa, suomennos ei ole ongelmaton. Monien kielitajuun se ei istu. Sanastokeskus TSK:n Tietotekniikan termitalkootkin suosittaa lisätyn todellisuuden sijaan täydennettyä todellisuutta. Mutta miksi?

Kummassakin vaihtoehdossa todellisuutta määrittää passiivin 2. partisiippi eli yksi lisätä- tai täydentää-verbin nominaalimuodoista. Vaikka sanat ovat muodoltaan samanlaisia ja merkitykseltäänkin lähellä toisiaan – molempiin liittyy jonkinlainen enentämisen, kartuttamisen merkityspiirre – toimivat ne silti pääsanansa kanssa eri tavoin.

Lisäämisen kaksi merkitystä

Kielitoimiston sanakirjan (KS) mukaan verbin lisätä merkitys on mm. ’enentää, kartuttaa, suurentaa, laajentaa’ (merkitysryhmä 1), mutta toisaalta myös ’ panna jokin johonkin jonkin muun lisäksi’ (merkitysryhmä 2).

Nykysuomen sanakirja (NS) kertoo saman kuin KS, mutta kieliopillisemmasta näkökulmasta. Sen mukaan lisätä-verbi käyttäytyy lauseessa kahdella tavalla: merkitysryhmässä 1 objekti ilmaisee, mihin jotakin tulee lisäksi – esim. lisätä omaisuuttaan (obj.) –, ja merkitysryhmässä 2 objekti ilmaisee, mikä tulee johonkin lisäksi – esim. lisätä puita (obj.) pesään.

Lisätä-verbin objektin kahtalaisuus säilyy taivutusmuodoissa, myös partisiipeissa. Mutta entä partisiippi lisätty niissä tapauksissa, joissa se toimii toisen sanan määritteenä: onko lisättyä se, mihin jotakin on tullut lisää, vai se, mitä johonkin on tullut lisäksi? Näyttää siltä, että jälkimmäinen eli KS:n ja NS:n merkitysryhmän 2 mukainen käyttötapa on nykykielessä huomattavasti tavallisempi. Esimerkiksi jos lasissa on mehua ja siihen kaadetaan kannusta lisää mehua, lisätty mehu on se mehumäärä, joka lasiin lisättiin, ei suinkaan se kokonaismäärä mehua, joka lasissa on lisäämisen jälkeen. Se että mehun määrää lisätään, ei siis tee mehusta lisättyä. Mehun joukkoon voi lisätä myös jotakin siitä laadullisesti eroavaa, esimerkiksi jääpaloja, eikä lasissa olevasta mehusta sittenkään tule lisättyä.

NS:sta käy ilmi, että lisätty-partisiipin käyttö merkitysryhmän 1 mukaisesti (lisättyä on se, mihin jotakin lisätään, eikä se, mitä johonkin lisätään) on kyllä ollut mahdollista. Tästä kertovat sellaiset termimäiset esimerkit kuin lisätty painos, lisätty kirkkovaltuusto, lisätty arvo ja lisätty pääoma. Näistä vain lisätty painos on valikoitunut mukaan NS:n suppeampaan seuraajaan Suomen kielen perussanakirjaan, joka ilmestyi 1990-luvulla eli kolmisenkymmentä vuotta NS:n jälkeen. Tämä esimerkki löytyy edelleen myös 2000-luvun sanakirjasta KS:sta. Vakiintuneet termit, fraasit ym. kiteymäthän säilyttävät helposti myös sellaista ainesta, joka muuten on käynyt kielessä harvinaiseksi.

Ainakin periaatteessa lisätty todellisuus tarjoaa mahdollisuuden useampaankin tulkintaan.

1) Nykykielen mukainen, vaikkakin hypoteettinen, tulkinta on se, että todellisuutta on lisätty johonkin (vrt. kannuun lisätty mehu). Ajatus on kuitenkin järjetön, lisätyllä todellisuudella ei selvästikään tarkoiteta tätä.

2) Toiseksi on mahdollista tulkita, että todellisuuden määrää on lisätty (vrt. esim. lisätty arvo eli arvo, joka saadaan, kun perusarvoon lisätään prosentteina laskettu lisäys; muutos on määrällistä), mutta tämäkin ajatus on outo. Lisäksi määritteenä esiintyvän lisätty-partisiipin pääsana – tässä siis todellisuus – saa nykykielessä ani harvoin tulkinnan ’se, mihin jotakin on lisätty’ (= NS:n merkitysryhmä 1).

3) Tosiasiassa lisätyllä todellisuudella halutaan viitata todellisuuden ja siihen lisätyn virtuaalisen aineksen kokonaisuuteen (vrt. lisätty painos eli painos, joka saadaan, kun vanhaan painokseen on lisätty jotakin uutta; muutos on laadullista). Ongelma on kuitenkin se, että tämäkään vaihtoehto ei nykykielessä ole lisätty-partisiipin ensisijainen tulkintatapa.

Täydentäminen on lisäämistä

Toisin kuin verbi lisätä, verbi täydentää toimii lauseessa vain yhdellä tavalla: objekti on aina täydentämisen kohde eli se, mitä täydennetään, ei koskaan se, millä täydennetään. Siten täydennetty todellisuus on tässä suhteessa ongelmaton, toisin kuin lisätty todellisuus.

Jonkun kielitajussa sen sijaan saattaa tuntua häiritsevältä ajatus siitä, että todellisuus sellaisenaan olisi jotenkin epätäydellinen ja että se virtuaalisten elementtien lisäämisen myötä tulisi täydelliseksi. Täydentää-verbin käyttö ei kuitenkaan edellytä tällaista tulkintaa. Vaikkapa valikoimaa tai varastoja voi hyvin täydentää ilman ajatusta täydelliseksi ja kaiken kattavaksi tulemista. Täydentäminen voi tarkoittaa vain – lisäämistä.

Kömpelö käännös

Lisätyn todellisuuden raahaaminen suurennuslasin alle paljastaa, että nimityksessä taitaa olla kyse vain kömpelöstä käännöksestä, jopa käännösvirheestä. Tästä huolimatta se on käytössä yleisempi kuin ajatuksellisesti mutkattomampi täydennetty todellisuus. Aika lopulta näyttää, kumpi nimityksistä jää elämään, jos kumpikaan. Todellisuuden tuunaukselle ei nimittäin näy loppua; nyt kohistaan jo yhdistelmätodellisuudesta (mixed reality).