”Bongaa pingviini”, kehotti taannoin jäätelömainos, ja lintuharrastajat saattoivat todeta mainoksen kerrankin kohtelevan bongata-verbiä oikein. Sana bongaus on levinnyt lintuharrastajien piireistä yleiskieleen tarkoittamaan havainnointia tai havaitsemista yleensä (esimerkiksi julkkiksia bongataan), mutta lintuharrastajien slangissa bongaus on kuitenkin yhä käytössä alkuperäisessä merkityksessään: bongatessa mennään katsomaan muiden löytämää lintua, jonka jo tiedetään olevan paikalla. Jos siis koiraa ulkoiluttava lintuharrastaja näkee jalohaikaran ja soittaa siitä naapurilleen, paikalle kiirehtivä naapuri bongaa linnun. Alkuperäinen havaitsija taas on tehnyt spontaanin havainnon. Ja jäätelöpingviiniä lähdetään nimenomaan bongaamaan, sillä sen sijaintihan on tavallisesti tiedossa.
Bongaus-sanan taustalla lintuharrastuksessa on pinna eli piste, ja tämän kantasanana on ruotsin poäng. Muiden löytämiä lintuja katsomaan matkustavien bongareiden harrastuksessa oleellinen osa on nimittäin laskea, montako lajia bongari on havainnut Suomessa (tai kotikunnassaan tai maailmassa jne.). Jokaisesta havaitusta lajista saa yhden pinnan, olipa kyseessä tuiki tavallinen siivekäs tai ensimmäistä kertaa Suomeen harhautunut suurharvinaisuus. Bongaaminen sanana ei kuitenkaan ole laajentunut käsittämään pinnojen keräämistä ja laskemista yleensä.
Bongaamisen ja bongaus-sanan historiaa muisteltiin lintuharrastajien sähköpostilistalla hiljattain, ja bongaamisen yleistyminen niin sanana kuin ilmiönäkin ajoittunee 1960-luvulle. Bongari on esiintynyt aikakauslehden artikkelissa jo 1970-luvun loppupuoliskolla, mutta yleiskieleen bongaaminen vakiintui vasta 1990-luvulla.