Vanhastaan kieliopeissa on ollut se sääntö, että kulkuneuvoa tarkoittavasta sanasta käytetään ulkopaikallissijaa vain, kun kulkuneuvo on kokonaan asianomaisen käytettävänä: Raittiusseura teki huvimatkan Louhella; Hän meni meidän veneellä; Kävin naapurin hevosella kirkolla. Muutoin on suositeltu sisäisten sijojen käyttöä: Minä matkustin Titaniassa ulkomaille, Saat tulla meidän veneessä; Kirkolta tullessa pääsin puoli matkaa naapurin hevosessa. Edellisissä kulkuneuvo käsitetään välineeksi, jälkimmäisissä paikaksi, jossa asianomainen istuu. Nykyään kuitenkin on yleistä esim. seuraavanlainen käytäntö: Venäjän rajalla olen käynyt autolla, Paltaniemellä synnyinkotiani katsomassa laivalla (Kianto); Tallukkavaara on 90 km:n päässä kaupungista, jonne pääsee joka päivä linja-autolla (Hilja Valtonen). Näissä esimerkeissä kulkuneuvo ei ole kokonaan matkustajan käytössä, mutta sittenkin niitä voi ajatella välineinä: ei tarkoiteta yksityistä kulkuneuvoyksilöä (kuten Titania, meidän vene, naapurin hevonen), vaan kulkuneuvolajia ylipäänsä: Kuinka mennään, jalanko vai raitiovaunulla? – Kielilautakunta hyväksyi tämän käytännön v. 1952.