Yleisin ohukaisen nimitys suomen murteissa on lettu, kun lasketaan mukaan sen äänteelliset rinnakkaisasut. Lettu-sanan aluetta on Kaakkois-Suomi (vanhastaan myös Karjalankannas), Pohjois-Karjala, Savo, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Keski-Suomi.

Lätty-sanan alue alkaa Etelä-Hämeestä ja jatkuu yhtenäisenä kaistaleena Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Peräpohjolaan.

Plätty on levinneisyydeltään länsisuomalainen: se on yleisin Etelä-Pohjanmaalla ja melko yleinen myös Keski-Pohjanmaan eteläosissa sekä Uudellamaalla.

Plätti-sanan ydinaluetta puolestaan ovat Varsinais-Suomi ja Satakunta; Pohjois-Hämeessä sana esiintyy alkuosaltaan yksikonsonanttisena, muodossa lätti. Etelä- ja Kaakkois-Hämeessä sekä Kymenlaaksossa puhutaan lettusesta, lättysestä tai plättysestä.

Yläsavolainen erikoisuus on muurilettu eli muurinpohjalettu, jota on tavattu syödä kesäisin, varsinkin juhannuksena. Isokokoiset ohukaiset paistettiin ison muuripadan pohjalla. Nykyään tämä maakuntaruoka on suosiossa muuallakin Suomessa, ja erityisiä pannujakin saa ostaa kaupasta.

Lettu on lainaa ruotsin kielen sanasta plätt. Sana on murteesta toiseen levitessään mukautunut kunkin murteen yleiseen äännejärjestelmään. Ruotsin sana plätt tarkoittaa paitsi ohukaista myös läikkää, laikkua, maatilkkua.

Lönnrotin suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa (1886–1880) mainitaan variantit lätty ja plätti. Nykysuomen sanakirjassa (1951–1961) ovat hakusanoina lettu, lätty ja plätty, jotka kaikki esitetään tyylisävyltään arkisiksi. Suomen kielen perussanakirjaan (1990–1994) on otettu lettu ja lätty, eikä kummassakaan ole tyylimerkintää.

Kielenkäyttäjille lettuun ja lättyyn voi kuitenkin heidän kielellisensä taustansa vuoksi liittyä sävyeroja: jompikumpi tai kumpikin saattaa kuulostaa murteelliselta tai ainakin vähän arkiselta. Ylimalkaan murresanojen tyyliarvoon vaikuttaa subjektiivinen kokemus.

Räiskäle ja läikönen

Räiskäleen aluetta ovat vanhastaan olleet Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Peräpohjola, mutta sana on ollut tuttu siellä täällä muuallakin. Paikoin Länsi-Suomessa on puhuttu präiskäleestä.

Suomen murteiden sanakirjan arkistotietojen mukaan räiskäle on ollut alkuaan jätkien käyttämä nimitys ja räiskäleitä paistettiin usein savotassa oltaessa. Kittilästä muistiin pannun tiedon mukaan metsätyömailla paistetut ohukaiset olivat nimeltään räiskäleitä, kotona paistetut lettuja.

Räiskäleistä on puhuttu jo 1900-luvun alkupuolella; kirjallisuudessa sana esiintyy ainakin 1920-luvulla. Sanan alkuperä on tavallaan yhä nähtävissä tai kuultavissa. Monien mieleen sana räiskäle nimittäin tuo sen retkinuotiolla paistetun pannunkokoisen ohukaisen, jonka paistaja taitavasti kääntää heittämällä sen ilmaan. Vastaavasti lettu ja ohukainen ovat monille pieniä, ohukaispannussa kypsennettyjä paistoksia.

Räiskäleen eli präiskäleen nimitys perustuu kuvailevaan verbiin (p)räiskyä, (p)räiskähdellä. Kun ohukaistaikinaa kaadetaan kuumalle paistinpannulle, rasva tirisee ja roiskahtelee: räiskähtelee eli präiskähtelee. Kantaverbin merkitys ilmenee havainnollisesti esimerkiksi ’kuuman puuron roisketta’ tarkoittavasta räiskäleestä (Hollola) ja ’räiskähtävää rasvapisaraa’ (Mouhijärvi) tai ’vesiroisketta’ (Kemi) tarkoittavasta präiskäleestä.

Johtimella -le on suomen kieleen muodostettu lähinnä erilaisia kappaleita tarkoittavia sanoja: kimpale, repale, möhkäle, sirpale jne.

Räiskälettä voisi etymologian kannalta verrata viime sotien ajalta tuttuun sotilasslangin sanaan lotina, joka tarkoittaa kastiketta. Myös se perustuu deskriptiivisanaan, ääntä kuvailevaan verbiin lotista.

Samalla lailla kuin lettu rinnakkaismuotoineen on myös räiskäle merkitty Nykysuomen sanakirjassa tyylisävyltään arkiseksi. Suomen kielen perussanakirjassa tyylisävyn merkintää ei enää ole.

Syntytavaltaan sanan räiskäle kaltainen on harvinaisehko ohukaisen nimitys läikönen. Se on tuttu suppealla alueella Pohjois-Pohjanmaalla (tietoja Limingasta ja Temmeksestä). Läikönen perustunee semmoisiin liikeverbeihin kuin läikyttää, läikäyttää. Korvaläikönen puolestaan tarkoittaa korvapuustia, korvalle läimäisemistä.

Linni ja blini

Karjalankannaksella ja Suomenlahden saarilla ohukaisesta käytettiin aikoinaan nimitystä lini tai linni. Taikina valmistettiin samaan tapaan kuin nykyäänkin, mutta jauhona saatettiin vehnän asemesta käyttää tattaria.

Sana lini tai linni on saatu kaakkoismurteisiin venäjästä, jossa ohukainen on blin. Tämän vanhempi muoto on ollut mlin, joka puolestaan perustuu jauhamista tarkoittavaan verbiin.

Venäjän blin on omaksuttu suomen kieleen myös erikoislainana, muodossa blini. Sanan muoto häilyi aluksi. Kertoessaan kokemuksistaan Vepsänmaalta (Virittäjässä 1918) Lauri Kettunen puhuu ”blinoista” (yksikkömuoto ”blina”). Yrjö Wichmann kertoo (Tietoja Votjaakkien Mytologiiasta 1892), että votjakit – eli udmurtit – paistoivat hautajaisvieraita varten ”bliniitä”. Hilda-tädin keittokirjassa (1884) puhutaan ”bliniipannusta”. Vielä Nykysuomen sanakirjassa on hakusanana blinii (monikon genetiivi bliniiden). Muoto blinii perustuu ilmeisesti sanan venäläisen vastineen monikkomuotoon.

Venäjän blin tarkoittaa sekä makeaa että suolaista ohukaista. Meillä blini- tai linni-nimitystä käytetään makeuttamattomista (tattari)ohukaisista, joita laskiaisen aikaan tarjotaan mädin, sienisalaatin, voisulan, smetanan tms. kanssa. Blinit paistetaan ohukais- tai erityisessä blinipannussa.

Blinin rinnakkaismuotona esitetään sekä Nykysuomen sanakirjassa että Suomen kielen perussanakirjassa äänteellisesti suomalaisempi linni. Molempia nimityksiä näkee sekä keittokirjoissa että ravintoloiden ruokalistoissa, mutta blini lienee kuitenkin yleisempi.

Kakkaroita ja korpullaa

Karjalankannaksella ja Inkerissä ohukaisesta on käytetty myös nimitystä kakkara, joskus hienokakkara tai pannukakkara. Kakkaraksi on kansankielessä nimitetty monenlaisia muitakin leivonnaisia. Se on tarkoittanut muun muassa uuninsuussa paistettua ohutta pientä leipää, pyöreää peruna- tai rahkapiirakkaa ja piirakan kuorta.

Erikoinen paksuhkon ohukaisen ja myös pannukakun nimitys on korpulla. Se tunnetaan Länsi-Lapissa ja myös Ruotsin-puoleisissa suomalaismurteissa. Alkuosa kor- voisi olla lainaa kuvailevasta ruotsin kielen sanasta gorr, joka tarkoittaa rapaa, kuraa, sontaa. Tätä – varsin yllättävältä kuulostavaa – selitystä tukemaan on esitettävissä rinnakkaistapaus saksan kielestä. Saksan Fladen nimittäin tarkoittaa sekä pannukakkua tai ohukaista että myös lehmänläjää. Paistettu ruskeapintainen ohukainen (tai paksu pyöreä pannukakku) on siis mielikuvituksessa yhdistynyt höyryävään lehmänkasaan. Toinen vertauskohta on edellä mainittu kakkara. Se tarkoittaa murteissa paitsi leivonnaista myös ulostekokkaretta. Historiallisesti saksan Fladen on sama vanha indoeurooppalainen sana kuin ruotsin plätt – siis lettu.

Korpulla-sanalle äänteellisesti läheinen on myös ruotsin sana gorå, joka tarkoittaa ohutta voitaikinaleivonnaista, lehikäistä, tai vohvelia. Lönnrotin sanakirja antaa pannukakun yhdeksi selitteeksi juuri sanan gorå. Ohukaisella, pannukakulla ja vohvelillahan on myös asiallinen yhteys: niiden taikina on suunnilleen samanlaista.

Ruotsin gorå palautuu Nationalencyklopedins ordbokin mukaan asuun god-råd. Se on alkuaan tarkoittanut sellaista leivonnaista, joka tehdään, kun ollaan hyvissä varoissa. Tämän perusteella tuntuisi uskottavalta, että korpulla perustuisi samaan ilmaukseen, että se siis alkuaan olisi ollut god-råd-bulle. Ohukaiset ja pannukakkuhan ovat vanhastaan olleet herkku- ja vierasruokaa, parempaa kuin arkiruoka.

Ohukainen ja ohukas

Lettua tarkoittavat ohukainen ja ohukas ovat kirjakieleen muodostettuja uudissanoja runsaan sadan vuoden takaa. Ne mainitaan ilmeisesti ensi kertaa Kodin sanastossa (1896). Tuossa pienessä sanakirjassa esitetään monille ruotsin kielen – ja kyökkisuomen – sanoille uusia omapohjaisia vastineita, jotka sittemmin ovat vakiintuneet kieleen.

Ruotsin plätt-sanalle etsittiin siis 1800-luvun lopulla sopivaa suomalaisperäistä ilmausta. Lähtökohtana oli sanan merkityssisältö: plätt tarkoittaa ruotsissa mm. laikkua ja läikkää. Laikku eroaa ympäröivästä pinnasta lähinnä väriltään, joten sille on ominaista mataluus, ohuus. Tämän mielteen pohjalta muodostettiin sanat ohukainen ja ohukas. Ohukainen oli kielessä jo ennestäänkin ohutta tarkoittavana adjektiivina, ja se sopi hyvin otettavaksi uuteen merkitystehtävään. Sivumennen todettakoon, että ohuuteen perustuu myös unkarin ohukaisennimitys palacinta; se on lainaa romaniasta, jossa se on alkuaan tarkoittanut ohutta leivonnaista. Toinen ohut-kantainen nimitys ohukas puolestaan on samaa johdostyyppiä kuin esimerkiksi haudikas, kohokas, vanukas ja munakas.

Ohukainen- ja ohukas-sanoihin liittyy yhä edelleen jonkinlainen uudissanan maku: ne tuntuvat monien mielestä hiukan teennäisiltä tai hienostelevilta. Koska tämänkaltaisen käsitteen nimityksen käyttötarve rajoittuu paljolti suppeaan viestintään – usein perheen ruokapöytään –, sanastolliselle variaatiolle on tilaa eikä tiukka normitus ole tarpeen. Tästä selittyy myös se, että lettu ja räiskäle ovat nykyään ”hyväksyttyä yleiskieltä”. Toisaalta on yhteyksiä – esimerkiksi ruokalista –, joissa sana ohukainen yleensä tuntuu yleiskielisimmältä ja siksi tyyliltään oikealta valinnalta.

Crêpe eli kreppi

Ranskalaisperäinen ohukainen on crêpe eli suomalaisittain kreppi. Ranskassa crêpet ovat isoja ja pitsimäisiä. Niille sipaistaan usein voita tai hilloa tai niille lorautetaan vähän likööriä taikka calvadosia eli omenaviinaa. Meillä Suomessa krepit (ei ”crepsit”) ovat yleensä suolaisia täytteellisiä gratinoituja ohukaiskääröjä. Joissakin keittokirjoissa annetaan myös makeiden kreppien ohjeita.

Ohukaista tarkoittava kreppi ja rypytettyä, venyvää kangas- tai paperilaatua tarkoittava kreppi ovat alkuaan sama sana. Pohjana on latinan crispus ’ryppyinen’.

Pannukakku ja kropsu

Kun ohukaistaikinasta paistetaaan uunipellillä paksuhko paistos, saadaan pannukakkua. Nimitys pannukakku on murteissa yleisin Länsi-Uudeltamaalta Turun seuduille ulottuvalla alueella, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa. Muualla Varsinais-Suomessa sekä lisäksi Satakunnassa ja Pohjois-Hämeessä nimitys on pannukakko. Pannukaakusta on puhuttu mm. Kaakkois-Hämeessä ja aikoinaan Kannaksella. Pannukakku on suora käännös ruotsin sanasta pannkaka.

Suomenlahden saarilla on ollut käytössä leikilliseltä kuulostava nimitys pannukka, joka on tarkoittanut sekä pannukakkua että ohukaista. Myös pannukakku on esimerkiksi Lönnrotin sanakirjan (1866–1880) mukaan tarkoittanut näitä molempia. Näiden paistosten ero onkin aikaisemmin ollut nykyistä pienempi, sillä ainakin vielä 1950-luvulla pannukakut kypsennettiin paistinpannussa, ja ne olivat siis pyöreitä.

Perusero on, että pannukakku paistetaan uunissa ja ohukaiset hellalla tai avotulella. Monien muiden maitten ”pannukakut”, esimerkiksi Virossa pannkookid ja Amerikassa pancakes, paistetaan kuitenkin hellalla. Ne ovatkin siis ohukaisia – tai amerikkalaiset lähinnä paksukaisia.

Eteläpohjalaisten pannukakku on nimeltään kropsu, ja sitä sanotaan leikillisesti heidän kansallisruoakseen. Seuraavantapainen sananparsi liittyy useisiin muihinkin Etelä-Pohjanmaan pitäjiin: ”Kurikasta kotoosin ja kropsua eväsnä ja ämmään verhasta takin foori.” Sanan ja ruokalajin tärkeydestä kertonee, että kropsusta on muodostettu myös pannukakun tekemistä tarkoittava verbi kropsuttaa.

Kropsu-sanaa on käytetty eräistä muistakin ruoista: veripaltusta ja verileivästä sekä perunamämmistä. Kropsu perustuu ruotsin sanaan kropps. Se on genetiivimuoto sanasta kropp, joka tarkoittaa mykykeittoa, veripalttua.