Me suomalaiset voimme perustellusti pitää hiihtämistä – sen myötä myös mäenlaskua ja mäkihyppyä – yhtenä suurimmista historiallisista keksinnöistämme. Se on ratkaisevasti auttanut kansaamme olemassaolon taistelussa, mutta tuonut myös iloa ja huvia talven leikkeihin ja jalostunut kilpaurheiluksi. Synnyinseutuni Oulun Tervahiihto on maailman vanhin kilpahiihtotapahtuma.
Norjalaiset ovat pyrkineet omimaan tätä suomalaista keksintöä, ja koska heillä on kansainvälisissä hiihtojärjestöissä vahva asema, heidän telemark-sanansa käyttö on levinnyt menestyksekkäästi. Sillä tarkoitetaan laskettelutyyliä, jossa sukset aina käännöksen jälkeen liu’utetaan askelen verran peräkkäin. Myös mäkihypyssä telemark kuvaa alastuloa, jossa jalat ovat vastaavassa asennossa (toisin kuin tasajalka-alastulossa). Sana perustuu Norjassa olevaan paikkakunnan Telemark-nimeen.
Omaa lapsuuttani muistellessani voin sanoa, että silloisilla välineillä lapset oppivat saman tyylin aivan luonnostaan. Se oli ainoa tapa aurauslaskun lisäksi hidastaa vauhtia alamäessä. Pikkupoikien hyppyristä ei ”murtsikoilla” voinut ajatellakaan tasajalka-alastuloa, koska silloin olisi varmasti pyllähtänyt kumoon.
Koska hiihto, mäenlasku ja mäkihyppy ovat merkittävä osa suomalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä, tulisi meillä olla niiden eri tyyleille myös suomenkieliset sanat. Kyseinen askeleen liu’uttaminen mäessä ja hyppäämisessä on lähtöisin aiemmin vuorotahtihiihdoksi kutsutusta nykyisin perinteisen nimellä kulkevasta hiihtotavasta sovellettuna lasketteluun ja mäkihyppyyn. Luisteluhiihtoa saattoi aiemmin harrastaa vain kovilla auratuilla maantiepohjilla.
Laskettelussa voisimmekin puhua liukuaskeltyylistä, lyhyemmin esimerkiksi liuastyylistä tai perinteistä sanaa käyttäen luikuttelusta. Mäkihypyssä voisimme puhua myös niiausalastulosta, korostaen asian koreografista merkitystä. Tuskin niiaus, vaikkakin on hieman naisellinen ilmaisu, uljaiden mäkikotkiemme arvoa mitenkään alentaisi, ja onhan mäkihyppy jo alkanut levitä myös naisten ja tyttöjen harrastukseksi.
Toivon asiasta vireää keskustelua ja Kielitoimistolta suositusta.
Tapio Kaijanen
VASTAUS: Suomenkielisten sanojen käyttö on hyvin toivottavaa myös urheilukielessä. Kaikkia vieraskielisiä urheilutermejä ei kuitenkaan ole helppoa suomentaa, varsinkaan jos termi on vieraassa muodossa ehtinyt jo vakiintua suomen kieleen. Esimerkiksi mikään curlingin suomennosehdotus ei ole onnistunut syrjäyttämään kieleen jo vakiintunutta vierasperäistä sanaa.
Telemarkin kanssa näyttää käyneen samoin. Sekä telemark että telemark-alastulo ovat vakiintuneina suomen kielen ilmauksina mukana vuonna 2004 ilmestyneessä sähköisessä Kielitoimiston sanakirjassa. Niille ei esitetä sanakirjassa muita, rinnakkaisia ilmauksia.
Tietynlaista laskettelukäännöstä tarkoittavana telemarkki on jo Saksalais-suomalaisessa sanakirjassa vuodelta 1944 sekä Nykysuomen sanakirjassa vuodelta 1959. Nykyään telemark-muoto on selvästi tavallisempi sekä käännöksestä että hiihto- tai laskettelutyylistä puhuttaessa. Liukuaskeltyyli ja luikuttelu tuskin onnistuvat enää syrjäyttämään jo tutuksi tullutta sanaa.
Telemark-alastulo ei ole suomalaisessa urheilusanastossa aivan yhtä vanha sana kuin telemark. Sekään ei kuitenkaan ole uusi tulokas eikä enää helposti päihitettävissä. Ehdotettua niiausalastuloa vastaan puhuu juuri sen tulokkuus sekä sen liika laajuus: kaikissa muissakin mäkihypyn alastuloissa kuin telemark-alastulossa – myös tasajalka-alastulossa – on alastulon onnistumiseksi notkistettava polvia ainakin jonkin verran eli niiattava.
Minna Haapanen
Kielitoimiston sanakirjan toimitussihteeri