Kokolainausmerkki
Kun puhutaan lainausmerkistä, tarkoitetaan kokolainausmerkkiä. Suomenkielisessä tekstissä käytettävät kokolainausmerkit ovat samanmuotoiset lainatun jakson alussa ja lopussa (”_”). Kirjoissa ja lehdissä käytetään toisinaan myös kulmalainausmerkkiä (»). Myös tämä merkki on samanlainen lainauksen alussa ja lopussa. Jos ei saa tuotettua kaarevia lainausmerkkejä (nk. ysiysi-merkkejä), voi käyttää suoraa lainausmerkkiä (").
Eri maissa käytetään erinäköisiä lainausmerkkejä, joten tekstinkäsittelyohjelmien merkistövalikoimissa on useita erilaisia kokolainausmerkkejä. Suomessa pitäisi käyttää meillä vakiintunutta lainausmerkkiä (”), mutta valitettavasti monissa tekstinkäsittelyohjelmissa on alkuasetuksena vääränlainen koko- ja puolilainausmerkki (useimmissa ohjelmissa sen voi kyllä vaihtaa oikeaksi).
Lainatun jakson alussa ei siis käytetä käännettyä kokolainausmerkkiä, ylösalaista kokolainausmerkkiä eikä rivinalista kokolainausmerkkiä („). Lainausmerkki kirjoitetaan ilman välilyöntiä yhteen viereisen, lainaukseen kuuluvan sanan kanssa.
”Tule mukaan!” hän pyysi.
»Tule mukaan!» hän pyysi.
Huomaa! Suomen kielen lainausmerkin voi tuottaa Windows-ohjelmissa myös painamalla Alt-merkkiä ja näppäilemällä samalla oikeanpuoleisesta numeronäppäimistöstä 0148.
Lainausmerkin käyttö suorissa lainauksissa
Tavallisimmin lainausmerkeillä osoitetaan, että teksti on suoraa sanasanaista siteerausta puheesta, ajatuksista tai kirjoituksesta. Tällaista lainattua jaksoa edeltää usein kaksoispisteeseen päättyvä johtolause, joka kertoo, kuka puhuu tai kirjoittaa. Johtolause voi myös seurata lainausta tai olla sen keskellä.
Jos lainattu teksti päättyy välimerkkiin, loppulainausmerkki tulee sen jälkeen. Tämä lainausmerkki kirjoitetaan kiinni välimerkkiin. Eri johtolausetapausten välimerkit ja alkukirjainten käyttö näkyvät tarkemmin seuraavista esimerkeistä:
Aleksis Kivi kirjoittaa näin: ”Ampui mies ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin.”
”Ampui mies ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin”, kirjoittaa Aleksis Kivi.
”Ampui mies”, kirjoittaa Aleksis Kivi, ”ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin.”
”Näin naapuriparvekkeella liekkejä. Samalla jo palomiehet ryskyttivät oveani”, kertoi tulipalosta selvinnyt asukas.
”Näin naapuriparvekkeella liekkejä”, kertoi tulipalosta selvinnyt asukas. ”Samalla jo palomiehet ryskyttivät oveani.”
Jos lainattavaan jaksoon kuuluu huuto- tai kysymysmerkki, ei lainausmerkin jälkeen tule enää pilkkua.
”Oletko varma?” hän kysyi.
”En tahdo kuulla enempää!” kivahti äiti.
Kun sitaatti tai repliikki on useamman kuin yhden kappaleen pituinen, käytetään lainausmerkkejä normaaliin tapaan sitaatin alussa ja lopussa. Hyvin pitkässä lainauksessa selvyyden vaatiessa voidaan lainausmerkkejä käyttää kunkin kappaleen alussa ja lopussa.
Huomaa! Lainausmerkkien sijasta voidaan käyttää repliikkiviivaa.
Lainausmerkkien sijasta käytetään usein ajatusviivaa ns. repliikkiviivana eli vuorosanaviivana varsinkin aikakauslehtien haastatteluissa ja dialogia sisältävässä kaunokirjallisuudessa. Käyttöä havainnollistaa seuraava esimerkki, jossa sama Seitsemän veljeksen puhejakso on esitetty ensin lainausmerkkejä, sitten repliikkiviivoja käyttämällä:
”Terve miestä, sinä Rajamäen Mikko!” sanoi Juhani. ”Kuinka jaksat ja mitä uutta maailmalta?” ”Sekalaista sekalaista, sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa, koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu, ja tämän elämän retkutus käy laatuun”, vastasi Mikko.
– Terve miestä, sinä Rajamäen Mikko! sanoi Juhani. – Kuinka jaksat ja mitä uutta maailmalta?
– Sekalaista sekalaista, sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa, koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu, ja tämän elämän retkutus käy laatuun, vastasi Mikko.
Repliikkiviivaa käytettäessä puheenvuoron vaihtuminen osoitetaan siis aloittamalla sitaatti uudelta riviltä. Samoin muu kerronta alkaa repliikin jälkeen uudelta riviltä. Sen sijaan saman puhujan repliikit voidaan pitää tilan salliessa samalla rivillä.
Johtolause saattaa olla myös virkkeen keskellä. Tällöin sitaatti jatkuu johtolauseen ja uuden repliikkiviivan jälkeen pienellä alkukirjaimella.
– Sekalaista sekalaista, sekä hyvää että pahaa, Mikko vastasi, – mutta ainapa, koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu, ja tämän elämän retkutus käy laatuun.
Juhani kysyi:
– Mitä kuuluu?
Repliikkiviiva ei sovellu kaikenlaiseen tekstiin; esimerkiksi käsin kirjoitettaessa kannattaa selkeyden takia suosia lainausmerkkejä. Iso ero repliikkiviivan ja lainausmerkkien käytössä on, että lainausmerkkien kanssa ei puhujan vaihtumista tarvitse osoittaa rivinvaihdolla. Aina tosin tämäkään ei tekstiä selkeytä, vaan vaaditaan johtolausetta:
”Mihin sattui?”
Ekaluokkalainen kertoi, että ei mihinkään. ”Pelästyin vaan niin kamalasti.” [Ei ole selvää, kumpi tässä puhuu.]
SELVEMMIN: Ekaluokkalainen kertoi, että ei mihinkään: ”Pelästyin vaan niin kamalasti.”
Välimerkkien käyttö lainatuissa jaksoissa
Lainaukseen sisältyvä piste, kysymysmerkki ja huutomerkki eli virkkeen päättävät välimerkit tulevat lainausmerkkien sisään. Lainausmerkkien jälkeen ei yleensä tarvita enää pistettä.
Hän kysyi: ”Tarvitaanko täällä apua?"
Joku mutisi käytävällä: ”En jaksa enää.”
Hän voi itsekseen todeta tietävänsä vastauksen Shakespearen kysymykseen: ”Mitä merkitsee miksi?”
Virkkeen voi kuitenkin lopettaa pisteeseen, mikäli lainauksella ei ole selvää johtolausetta tai lainauksen kysymysmerkki kuuluu selvästi itse lainaukseen.
Kirjoita essee aiheesta ”Mihin uskonto vaikuttaa?”
Kirjoita essee aiheesta ”Mihin uskonto vaikuttaa?”.
Lue aiheesta lisää artikkelista ”Miten ajatusviiva äännetään?”.
Jos kysymys- tai huutomerkki kuitenkin kuuluu virkkeen aloittavaan johtolauseeseen, se tulee lainausmerkkien ulkopuolelle.
Kuka kirjoitti: ”Maailma on sana”?
Ongelmallisempi on tapaus, jossa sekä johtolause että sitaatti ovat muodoltaan kysymyksiä. Yksi kysymysmerkki riittää: jos virkkeessä on kaksoispisteellä erotettu johtolause, kysymysmerkki jää lainausmerkkien sisään.
Kuka kysyikään: ”Onko maallamme malttia vaurastua?”
Jos kaksoispisteellä erotettua johtolausetta ei ole, kysymysmerkki sijoitetaan lainausmerkin jälkeen.
Kuinka moni kirjoitti aiheesta ”Vaatiiko vapaaehtoistyö liikaa”?
Usein siteerataan lentävää lausetta, sananlaskua tms. siten, että lainattu jakso sulautuu virkkeen osaksi ilman kaksoispistettä, jolloin siteerattava jakso voidaan usein aloittaa isolla tai pienellä alkukirjaimella. Pientä kirjainta on käytettävä ehdottomasti vain silloin, kun halutaan osoittaa lainauksen olevan osa kokonaisuudesta.
Muskettisoturien asennetta kuvaa heidän tunnuslauseensa ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”.
Muskettisoturien asennetta kuvaa heidän tunnuslauseensa ”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”.
Piste tulee lainausmerkkien sisään, jos virkkeessä on kaksoispisteen erottama johtolause (kuten seuraavista esimerkeistä viimeisessä), muuten lainausmerkkien jälkeen.
Kansankielelle ovat tyypillisiä sellaiset lohkotut lauseet kuin sanonta ”Luonto se on, joka tikanpojan puuhun vetää”.
Mistä tulee sanonta ”nahkurin orsilla tavataan”?
Sanonta ”tarkkana kuin porkkana” on suhteellisen nuori.
Hän vastaa vain ”juu”, ”on” tai ”ei”.
Hän ei vastannut, kun sanoin ”hei”.
Hän ilmoitti harrastuksekseen ”kirjavat kätten työt”.
Kirjoittaja ei myöskään hyväksyisi lauserakennetta ”suudellessa saattavat bakteerit levitä”. Hänen mukaansa pitäisi sanoa: ”Suudeltaessa saattavat bakteerit levitä.”
Jos virke jatkuu kysymys- tai huutomerkkiin päättyvän siteerauksen jälkeen, käytetään pilkkua lauserakenteen niin vaatiessa.
Kun kokeessa kysytään: ”Miksi evankeliumit eroavat toisistaan?”, vaatii vastaaminen koululaiselta paljon.
Vaikka siteeraus päättyisi pisteeseen, piste jätetään tavallisesti pois virkkeen jatkuessa siteerauksen jälkeen.
Runoilijan sanat ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin(.)” koskettivat minua.
Epäsuora lainaus ilmaistaan konjunktion että avulla, eikä siinä käytetä lainausmerkkejä.
Hän sanoi, että varikset ovat lisääntyneet kaupungeissa.
Vrt. Hän sanoi: ”Variksia on enemmän kuin ennen.”
Jos kuitenkin – usein tyylisyistä – halutaan tähdentää osan epäsuorasta lainauksesta olevan sanasanaista, voidaan se osoittaa lainausmerkeillä. (Tällaisista tyylilainausmerkeistä enemmän seuraavassa osiossa.)
Kyrönseppä perustelee rajausta sillä, että ”homma halutaan pitää aisoissa”.
Kaikista mahdollisista tapauksista ei kuitenkaan ole antaa ohjetta. Painetussa tekstissä lainaukset voidaan erottaa muusta tekstistä myös erilaisilla typografisilla keinoilla, esimerkiksi sisentämällä (kuten esimerkit tässä kirjoituksessa) tai kursiivilla.
Lainausmerkit tyylin merkkinä
Lainausmerkeillä voidaan myös osoittaa sana toisesta tyylilajista lainatuksi tai omatekoiseksi tai muuten poikkeavalla tavalla käytetyksi.
Harry ”Hjallis” Harkimo
Monet radionkuuntelijat inhoavat ”totattelua”.
Lisäksi lainausmerkeillä voidaan joskus osoittaa kirjoittajan asennetta, esimerkiksi ironista tai kriittistä suhtautumista johonkin ilmiöön.
Kun kirjoitetaan, että ”kaupunkivarikset ovat muuttuneet röyhkeiksi”, luodaan mielikuvaa kaikkien ”kaupunkivaristen” vaarallisuudesta.
Tässä esimerkissä jälkimmäisillä lainausmerkeillä osoitetaan, että termi ”kaupunkivarikset” on saatu toiselta kirjoittajalta ja jopa että lainaaja suhtautuu siihen jollain lailla kriittisesti.
Tiheästi esiintyessään näin käytetyt lainausmerkit tekevät tekstistä levotonta; etenkään tavallisia kuvailmauksia ei tarvitse panna lainausmerkkien sisään. Esimerkiksi seuraavassa lauseessa sanan kiehui erottaminen lainausmerkeillä tekisi ilmauksesta tyylillisesti kömpelömmän.
Hän ihan kiehui raivosta.
Jos lainausmerkeillä tahtoo näyttää, että käyttää esimerkiksi jostain termistä epävirallista muotoa, on lainausmerkkien oltava koko sanan ympärillä.
”fiberlaikka”
EI: ” fiber”-laikka
Tällaiset arkisuutta osoittavat lainausmerkit ovat kuitenkin harvoin tarpeen. Tyylikkäämpää olisi korvata ne esimerkiksi lyhenteillä nk. tai ns.
Lainausmerkkien käyttö teosten nimissä
Kirjan, elokuvan tai muun teoksen, samoin kurssin, ohjelman ja vastaavan nimi erotetaan lainausmerkeillä, jos selvyys vaatii. Niiden sijaan voidaan käyttää myös kursiivia.
”Haluan sinua, rakasta minua” on saksalaisen kirjailijan teos.
Moni arvostaa ”Diktaattoria”.
Tuttuihin ja tekstiyhteydestä muuten helposti erottuviin nimiin lainausmerkkejä ei tarvita.
Tuntemattomasta sotilaasta on tehty kaksi elokuvaa.
Olen menossa katsomaan Tšehovin Kolmea sisarta.
Lainausmerkki sanoissa tai kielen aineksissa
Lainausmerkkiä käytetään osoittamaan, että kirjoittaja tarkoittaa kielen ainesta, sanaa tai fraasia. Keinoa käytetään etenkin silloin, jos sanoja tai ilmauksia ei voida kursivoida.
”Marhaaminen” ei ole tuttua monelle länsisuomalaiselle.
Marhaaminen ei ole tuttua monelle länsisuomalaiselle.
”Kisu”, ”katti”, ”kolli” ja ”mirri” tarkoittavat kaikki samaa eläintä.
Käsitteiden, suuntausten yms. nimet on varsinkin aiemmin ollut tapana erottaa lainausmerkeillä. Näin voi edelleenkin tehdä, mutta nykyään käytetään myös muita tekstinkäsittelylaitteiden suomia erottelukeinoja, useimmiten kursiivia.
Nimikkeen ”energy manager” vastineeksi ehdotettiin sanaa ”energiapäällikkö”.
Nimikkeen energy manager vastineeksi ehdotettiin sanaa energiapäällikkö.
Lainausmerkki toiston merkkinä
Lainausmerkkiä käytetään luetteloissa osoittamassa ylemmällä rivillä esitetyn toistoa. Tällöin merkki sijoitetaan alkamaan samasta kohdasta kuin toistettava sana.
Eeva Eevala, Tampere
Eero Eevala, ”
Puolilainausmerkki ja heittomerkki
Suomessa käytettävä puolilainausmerkin muoto on ’, ei ' eikä ‘. Puolilainausmerkkiä käytetään lainausmerkin tehtävässä vain kokolainausmerkkien sisällä.
Huomaa! Windows-ohjelmissa merkki voidaan tuottaa painamalla Alt-merkkiä ja näppäilemällä samalla oikeanpuoleisesta numeronäppäimistöstä 0146.
Hän kirjoittaa: ”Monet radionkuuntelijat inhoavat ’ninkutusta’.”
Samaa merkkiä käytetään heittomerkkinä seuraavissa tapauksissa:
Puolilainausmerkillä erotetaan sanan sisässä kahta samaa vokaalia, jotka kuuluvat eri tavuihin.
rei’itin
rei’issä
vaa’an
i’issä (ikä-sanan monikkomuoto)
ko’oissa (koko-sanan monikkomuoto)
Jos sana joudutaan jakamaan riviltä toiselle näiden samojen vokaalien välistä, heittomerkki jää pois.
rei-
itys
vaa-
an
Puolilainausmerkkiä käytetään tapauksissa, joissa vierasperäisen sanan kirjoitusasu päättyy konsonanttiin mutta ääntöasu vokaaliin ja sanaan lisätään taivutuspääte, liite tai johdos.
show’hun (lue: šouhun)
Bordeaux’ssa (lue: bordoossa)
passepartout’ta (lue: paspartuuta)
Foucault’nsa (lue: fukoonsa)
Bordeaux’kin (lue: bordookin)
bordeaux’lainen (lue: bordoolainen)
Tähän tarkoitukseen käytetty puolilainausmerkki säilyy myös riviltä toiselle jaettaessa.
show’-
hun
Puolilainausmerkillä voi osoittaa, mikä on vierasperäisen sanan tai nimen perusmuoto, jos on epäselvää, onko kysymyksessä i-loppuinen sana tai nimi vai onko taivutusmuodon i taivuttamisen helpottamiseksi lisätty sidevokaali.
Häntä sanottiin Sir’iksi. (Vrt. Häntä sanottiin Siriksi.)
Meidät esiteltiin johtaja Maria Martini’lle. (Vrt. Martinille.)
Tämä käyttö on harvinainen, eikä puolilainausmerkkiä pidä käyttää tähän tapaan, jos sanan tai nimen perusmuoto on pääteltävissä yleistiedon tai tekstiyhteyden perusteella.
Minä pidän James Bondista.
Monet ihailevat Rossellinia.
Myös epäselvissä tapauksissa on usein parempi muokata lausetta niin, että epäselvä nimi tai sana saadaan perusmuotoon, kuin käyttää puolilainausmerkkiä.
Hänen lempinimensä oli Sir.
Puolilainausmerkkiä käytetään kielitieteellisessä tekstissä osoittamassa merkityksen selitystä.
Sanan lukea merkitys voi olla myös ’laskea’.
Heittomerkin nimi selittyy sillä, että sitä varsinkin aiemmin on käytetty pois jätetyn (”pois heittyneen”) kirjaimen merkkinä. Nykyisin merkkiä ei juuri käytetä tähän tarkoitukseen, vaan kirjoitetaan esim. yhtäkkiä eikä (kuten ennen) yht’äkkiä.