Äidinkielen opetuksen määrä ja laatu lääkärien koulutuksessa on kielipoliittinen valinta. Vaikka lääkärit käyttävät latinaa tai englantia keskinäisenä ammattikielenään, tulee suomen kielen käyttöä suosia ja edistää kaikin mahdollisin tavoin. Äidinkielen taidot eivät ole itsestään selviä, vaan niitäkin on opiskeltava.
Aikanaan röntgentyössä havaitsin, että kun Suomeen tuli ulkomaisia lääkäreitä, heidät pyrittiin sijoittamaan töihin röntgenosastolle. Katsottiin, että siellähän ei kieltä tarvita niin paljon kuin muussa lääkärintyössä. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan röntgenlausunnon kirjoittaminen tai sanelu edellyttää erittäin hyvää kielitajua ja -taitoa. Pitäähän siinä antaa ilmaisu sellaisille vaikutelmille, joita röntgen- tai muun radiologisen tutkimuksen tuloksena on saatu, ja välittää se mahdollisimman selkeästi ja tuoreena sille, joka lausuntoa lukee ja päättelee sen perusteella potilaansa hoitoa koskevia asioita. On annettava sanallinen muoto impressioille, vaikutelmille, epävarmoille tekijöille ja epävarmoille arvioille, joita sairaanhoidossa erittäin runsaasti aina esiintyy.
Monipuolinen ja vivahteikas suomen kielen taito on välttämätön lääkärille myös, jotta hän voi saada aikaan hyvän hoitokohtaamisen, potilas-ihmisen ja lääkäri-ihmisen syvän ja vaikuttavan kohtaamisen.
Sairaanhoidon suurissa järjestelmissä on lisäksi parasiittisia toimintoja, tukahdutettua tietoa, häiriöitä, ketjun katkeamisia, monilääkärijärjestelmiä, ja kaikkia näitä lääkärin on kyettävä tarkastelemaan suomen kielellä. Lääkäreiden kaikenpuolisen kielitaidon parantamisesta on siis syytä jatkuvasti kantaa huolta.
Pekka Vuoria
Kirjoittaja on oululainen lääkäri, joka eläkkeelle jäätyään on harrastanut lääketieteen filosofiaa.