Maailman kielistä suurimmalla osalla ei ole kirjallista muotoa, ja sellainen kirjallinen perinne kuin vaikkapa englannilla tai kiinalla on vain muutamalla kielellä. Suomen kielen kirjallinen historia on varsin lyhyt: vaikka suomea alettiin kirjoittaa 1500-luvulla, varsinainen kirjallisuus syntyi hyvin hitaasti, ja sellaisessa laajuudessa kaunokirjallisuudesta tietokirjallisuuteen, jota nyt pidämme itsestäänselvyytenä, vasta 1800-luvun lopussa ja tällä vuosisadalla. Kun tuntee suomen kirjakielen historiaa, tietää, että kehitys on vaatinut paitsi pitkän ajan, myös kiivaita taistoja ja tietoista kielen ohjailua.

Suomalainen viittomakieli on maamme syntymäkuurojen ja varhaislapsuudessa kuuroutuneiden äidinkieli. Kuurojen lisäksi suomalaista viittomakieltä käyttävät kuulevat perheenjäsenet ja ystävät sekä eri alojen ammattilaiset, mm. viittomakielentulkit.

Viittomakielten kielitieteellinen tutkimus, joka alkoi niinkin myöhään kuin 1960-luvulla, on kiistatta osoittanut, että viittomakielet ovat rakenteeltaan ja ilmaisukyvyltään puhuttujen kielten veroisia. Vastoin yleistä luuloa ei ole olemassa vain yhtä kansainvälistä viittomakieltä, vaan eri maissa on syntynyt omat viittomakielensä. Ajatus ihmiskunnan yhdestä yhteisestä kielestä, puhutusta tai viitotusta, on kaunis mutta käytännössä mahdoton.

Millään viittomakielellä ei ole varsinaista kirjallista muotoa. On kyllä lukuisia merkintäjärjestelmiä, joita käyttävät pääasiassa kunkin järjestelmän kehittäneet kielentutkijat. Amerikkalainen SignWriting on ehkä pisimmällä tekstien kirjoittamisessa. Järjestelmän kehitti alun perin tanssin liikkeiden merkitsemistä varten Valerie Sutton, joka sittemmin muunsi järjestelmänsä viittomakielten kirjoittamiseen sopivaksi ja on tehnyt aktiivista työtä järjestelmän käytön edistämiseksi mm. kuurojen kouluopetuksessa eri maissa. Amerikkalaista viittomakieltä voi lukea Suttonin järjestelmällä kirjoitettuna Internet-osoitteessa http://www.signwriting.org/.

Suomalaiset viittomakielen tutkijat ovat käyttäneet jonkin verran saksalaista HamNoSys-merkintäjärjestelmää. Nimi tulee sanoista Hamburg Notation System for Sign Languages. Se on kehitetty, kuten nimikin kertoo, Hampurissa sijaitsevassa saksalaisen viittomakielen tutkimuskeskuksessa professori Siegmund Prillwitzin johdolla (http://www.sign-lang.uni-hamburg.de/Projekte/HamNoSys/HamNoSys.html). Kuvassa 1 on esimerkkinä saksalaisen viittomakielen viittoma HamNoSysillä kirjoitettuna (kuva on teoksesta Siegmund Prillwitz ym.: HamNoSys).

Kuva 1. Esimerkki saksalaisesta HamNoSys-merkintäjärjestelmästä.

Mitä on yleiskieli?

Viittomakielen esittämistä painetussa muodossa hankaloittaa paitsi kirjoituksen puute, myös se, että ei ole olemassa yhtenäistä kielimuotoa, kirjakieltä tai yleiskieltä. Lisäksi kielen kirjoittamattomuus tietysti aiheuttaa runsaasti käytännön ongelmia, kun kieltä ei voi käsitellä edes tekstinkäsittelyohjelmilla puhumattakaan hienommista tietotekniikan tuomista mahdollisuuksista, joita puhuttujen kielten sanakirjantoimittajilla on käytössään.

Suomalaisella viittomakielellä ei ole itsestään selvää yleiskieltä. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Kuurojen Liiton tuottamat videotiedotteet, jotka lähetetään kaikkiin kuuroihin koteihin, ja nyttemmin television viittomakieliset uutiset ovat edesauttaneet yleiskielen vakiintumista. Kuuroilla on silti aiemminkin ollut intuitiivinen käsitys siitä, mikä heidän kielessään on kautta maan tunnettua ja ymmärrettyä ja mikä taas on oman alueen viittomistoa.

Viittomakieli on vuosikymmeniä ollut kuurojen perhepiirin, ystäväpiirin ja kuurojen yhteisten tapaamisten kieli. Yhteiskunta ei ole juuri tarjonnut viittomakielisiä palveluita, ja kuurojen kouluopetuksessa vallitsi pitkään oralismiksi kutsuttu ajatussuunta, jonka mukaan koulun ensisijainen tehtävä on opettaa kuuroille ympäristön käyttämää puhuttua kieltä. Viittomakieliset ovat kokeneet saman kuin monet kielivähemmistöt: oman kielen käytöstä on rangaistu.

Vasta viime aikoina viittomakieli on tullut julkiseksi ja näkyväksi yhteiskunnassa. Kun kielen käyttö laajenee uusiin tilanteisiin ja uusille tiedon alueille, paine kielen ja erityisesti sanaston kehittämiseen kasvaa. Mutta yleiskielisyys on muutakin kuin tietynlainen sanasto. Se on myös selkeitä lauserakenteita ja koko ilmaisun, ”viitotun tekstin”, rakenteen selkeyttä sekä artikulaation selkeyttä. Televisiouutisten kieli on oma alalajinsa yleiskieltä. Kuten meillä suomenkielisillä on käsitys uutistyylistä, myös viittomakielisille uutisille on syntymässä ja on jo syntynytkin oma ilmaisunsa.

Suomalaisesta viittomakielestä ei ole tehty kattavaa keruuta ja kartoitusta, niin että edes tietäisimme, millainen viittomisto kielessä on. Turun yliopistossa on alkanut keruu Terhi Rissasen johdolla, mutta työ on vasta alussa, eivätkä tulokset ehtineet hyödyntää sanakirjatyötä. Sanakirjaa tehdessämme saatoimme luottaa vain kuurojen tutkimusapulaistemme ja työtämme tukeneen työryhmän jäsenten intuitioon.

Kuurojen työntekijöiden tilanne ei ollut helppo, sillä he eivät ole koskaan saaneet opetusta äidinkielessään. Vasta 1980-luvulla kuurojen kouluihin tuli oppiaine nimeltä viittomakieli, ja äidinkielen tunneilla viittomakieltä on voitu opettaa huoltajan toiveen mukaan 1990-luvun alkupuolelta.

Oman kielensä tarkasteleminen tutkimuskohteena, ikään kuin ulkoapäin, on aina haastavaa, mutta erityisen haasteellista se on silloin, kun kieltä ”ulkomaalaisina” opettelevat lingvistit esittävät monenmoisia kysymyksiä viittomakielisille, jotka ovat tottuneet käyttämään kieltään yhdessä muiden viittomakielisten kanssa arkipäivän kielenä ja omaa yhteisöään rakentavana kielenä.

Työn vaiheet

Suomalaisen viittomakielen perussanakirjan laatiminen alkoi maaliskuun lopussa 1988, ja se julkistettiin kesäkuun alussa 1998. Työtä oli eri vaiheissa tekemässä kahdesta kahdeksaan kokopäiväistä työntekijää, puolet heistä viittomakielisiä kuuroja. Työtä tuki alkuvuosina viittomakielialan asiantuntijoista koottu työryhmä; lisäksi kaikki Kuurojen Liiton suomalaista viittomakieltä taitavat työntekijät antoivat käyttöömme osaamistaan ja intuitiotaan.

Aluksi kokosimme joukon arkielämän viittomia, jotka järjestettiin sellaisten otsikoiden alle kuin ihminen, perhe, yhteiskunta, kysymysviittomat, lukusanaviittomat. Viittomien tuli edustaa mahdollisimman yleiskielistä arkielämän perusviittomistoa. Viittomat poimittiin vanhemmista viittomakielten sanakirjoista ja työntekijöidemme päänsisäisestä sanavarastosta. Käsitevertailua teimme muiden maiden viittomakielten sanakirjoihin. Näin saimme kokoon luettelon sanakirjaan aiotuista viittomista.

Luettelo tehtiin käsin paperille. Luettelossa suomen kielen sanat, glossit, edustivat viittomia – ei mikään helppo lähtökohta. Glossien tukena käytettiin piirroksia ja symboleita joistakin viittomakielten merkintäjärjestelmistä. Luetteloa ei haluttu tehdä viitottuna videolle, koska myöhempään käsittelyyn haluttiin jättää enemmän ajatuksen vapautta, ja videolle viitotut ehdotukset olisivat jo ohjanneet keskustelua tiettyyn suuntaan.

Luettelon käsitteli viittoma viittomalta työryhmä, jossa jäseninä oli useita eri-ikäisiä viittomakielisiä kuuroja, miehiä ja naisia, sekä kuulevia viittomakielen ja kielentutkimuksen asiantuntijoita. Tyypillinen viittoman käsittely kulki esimerkiksi tähän tapaan:

Tutkimusapulainen Kimmo Leinonen viittoo: Jos minulla on omia lapsia, niin minä olen lasten...?
Joku kuuroista viittoo: Isä.
Kimmo: Isä – käytit siis tätä viittomaa (näyttää). Käyttävätkö muut samaa viittomaa?
Nyökkäyksiä.
Pienen tauon jälkeen joku viittoo: Oma kuuro isäni kyllä käytti samaa viittomaa mutta eri käsimuodolla (näyttää).
Muut vahvistavat: Totta, tuolla tavoin viittovat vanhemmat ihmiset.
Joku kuuroista: Ja hei, sitten on vielä tämäkin käsimuoto (näyttää).
Kun lisää variantteja ei näytä tulevan, Kimmo kokoaa keskustelun yhteen: Löysimme siis yhden viittoman, jonka merkitys on 'isä', ja joka voidaan tuottaa kolmella eri käsimuodolla (näyttää eri variantit).

Valmiin sanakirjan artikkeli on kuvassa 2.

Kuva 2. ISÄ-viittoman esitys sanakirjassa.

isä; (lastenkielessä:) isi, iskä, isukki; (slangissa:) faija, fatsi

  • Minulla on sitten mukava isä.
  • Haluaisitko tulla isäksi?
  • Poika ei pidä isästään.
  • Lapset askartelivat isänpäiväkorttia.
  • Perheen isä matkustaa paljon.

Työryhmässä käydyn keskustelun jälkeen kuurot tutkimusapulaiset ryhtyivät viittomien varsinaiseen työstämiseen. He juttelivat viittomasta, sen käytöstä, merkityksestä, muodosta, eri varianttien merkitys- tai käyttöeroista, mahdollisista alueellisista eroista ja vertailivat merkityksiltään läheisiä viittomia.

Näiden keskustelujen pohjalta videoitiin viittomien oletetut perusmuodot sekä kutakin viittomaa kohden keskimäärin neljä viittomakielistä esimerkkilausetta, joissa viittomat esiintyivät taivutettuina ja eri merkityksissä ja käyttöyhteyksissä. Näissä työvaiheissa ei ollut lainkaan kuulevia mukana, mikä on tärkeää, kun kyseessä on pitkään sorrettu vähemmistökieli, jota kuurot eivät ole tottuneet ”avaamaan” ulkopuolisille.

Vasta nyt kuulevat työntekijät tulivat mukaan prosessiin. Viittomakieliset esimerkit käännettiin suomeksi ja viittomille etsittiin suomenkielisiä vastineita. Näin syntyneisiin artikkelien raakileisiin kirjattiin myös huomioita eri viittomavarianteista, viittomien taipumisesta ynnä muuta kieliopillista tietoa sekä niin sanottuja työvaiheen kommentteja, jotka myöhemmissä tarkistuksissa ohjasivat pohtimaan auki jääneitä kysymyksiä.

Sekä viittomaluettelon käsittelyssä että myöhemmissä korjaus- ja tarkistusvaiheissa viittomia poistettiin ja lisättiin, sanakirja-artikkeleita yhdistettiin tai yksi artikkeli jaettiin useammaksi. Luettelossa oli alun perin noin 1 200 viittomaa, valmiissa sanakirjassa artikkeleita on 1 219.

En tiedä, kuinka Lönnrot aikanaan osasi päättää, mistä sanoista hän tekee sanakirja-artikkelit, mutta meille kysymys ei ainakaan ollut yksinkertainen. Joskus oli aivan mahdotonta tietää, olivatko kolme muodoltaan ja merkitykseltään läheistä viittomaa todellakin eri viittomia vai oliko kyseessä yhden viittoman kolme hieman eri tavoin artikuloitua varianttia.

Yllättäviäkin ongelmia kohdattiin. Kuinka esimerkiksi määritetään, mistä viittoma tarkalleen alkaa? Tämä ongelma tuntui koskevan erityisesti pään alueella tehtäviä viittomia. Jos viittoma suoritetaan pään alueella, käden tai käsien pitää nousta viittoman alussa kohti päätä, mutta onko tämä liike jo osa viittomaa vai pelkkä siirtymäliike paikkaan, josta viittoma alkaa? Viittojien intuitio vaihteli viittomasta toiseen ja jopa eri kerroilla asiaa pohdittaessa. Sanakirja-artikkelissa 548 (kuva 3) kuvataan viittoma, jonka kohdalla päätimme, että liike ohimolle on siirtymäliikettä ja siksi sitä ei ole esitetty nuolella. Artikkelissa 550 taas teimme toisenlaisen ratkaisun: intuitio sanoi, että pieni liike kohti ohimoa on jo varsinaista liikettä (kuva 4). Mitään viittoman rakenteeseen tai esimerkiksi liikkeen rytmiin perustuvia kriteerejä emme ratkaisuille löytäneet.

Kuva 3. Artikkeli 548; liike ohimolle ei kuulu varsinaiseen viittomaan.

arkikielinen

olennainen, oleellinen, keskeinen, merkityksellinen, merkitä eniten; (arkikielessä:) merkata eniten; tärkeä, tärkein, pääasia, pääasiassa

  • (arkikielinen:) Käyn pubissa vaan juttelemassa kavereideni kanssa, en ryyppäämässä.
  • (arkikielinen:) Hän se aina puuhaa hullun lailla sähkölaitteiden parissa.
  • (arkikielinen:) Onko sulle tärkeintä se, että saat istua johtokunnassa?
  • (arkikielinen:) Minulle merkkaa eniten se, että saan luennolla aiheesta kokonaiskuvan.

Kuva 4. Artikkeli 550; pieni liike kohti ohimoa on osa viittomaa.

1. tarkoittaa, tarkoitus, merkitä, merkitys, merkityksellinen
2. kiinnostaa (teatteri kiinnostaa minua), kiinnostua, kiinnostunut (olen kiinnostunut teatterista), kiinnostus

  • Mitä tuo sana tarkoittaa?
  • (arkikielinen:) Mies vain ryyppää, kun elämä on niin merkityksetöntä.
  • Ovatko nämä merkitykseltään erilaisia?
  • Hei, ei veljesi tarkoittanut pahaa, se oli vahinko!
  • En aluksi pitänyt työstä, mutta vähitellen se alkoi kiinnostaa minua.

Viittoman perusmuodosta päättäminen oli kaiken kaikkiaan varsin vaikeaa, ja riittävän tutkimustiedon puutteessa ratkaisut pohjautuivat viime kädessä intuitioon. Tarkoituksenamme ei ollut suomalaisen viittomakielen normittaminen, mutta olemme kyllä hyvin tietoisia ratkaisujemme ohjaavasta vaikutuksesta.

Kun päätimme jokaisen viittoman kohdalla, että yksi variantti valitaan hakumuodoksi, siitä tuli perusmuoto ja näkyvin muoto sanakirjassa. Muut variantit on esitetty artikkelissa kuvan alla sanallisin selityksin. Esimerkkinä artikkeli 813 (kuva 5).

Kuva 5. Artikkeli 813. Kuvassa on perusmuodoksi valittu viittoma; sen variantit on selitetty sanallisesti kuvan alla.

varmuuden vuoksi, kaiken varalta, varalta, varautua, varmistaa, varmistus; varalla, varalle

  • Kaupassa myydään nyt takkeja alennuksella. Menen ostamaan itselleni takin varmuuden vuoksi, etteivät ne vain pääse loppumaan.
  • Otan elokuvan videolle sitä varalta, että satun nukahtamaan.
  • Teen testamentin kaiken varalta.
  • Joko otit tästä varmuuskopion?

Uudenlainen sanakirjan rakenne

Edellinen suomalaisen viittomakielen sanakirja Viittomakielen kuvasanakirja on rakenteeltaan suomi–viittomakieli-sanakirja. Viittomia voi hakea suomenkielisen vastineen perusteella (kuva 6).

Kuva 6. Viittomakielen kuvasanakirjasta viittomat haetaan suomenkielisen hakusanan perusteella. Hakusanat ovat aakkosjärjestyksessä.

Me halusimme tehdä ensimmäisen sanakirjan suomalaisesta viittomakielestä suomeen. Koska viittomakielillä ei ole yleisesti käytössä olevaan kirjoitusjärjestelmää, ei ole myöskään aakkosjärjestystä – eikä muutenkaan mitään vakiintunutta tapaa järjestää viittomia.

Loimme sanakirjaamme hakujärjestelmän viittoman rakenteen pohjalta. Samantyyppiset hakujärjestelmät olivat jo olemassa brittiläisessä ja australialaisessa sanakirjassa, mutta koska näiden viittomakielten rakennepiirteet poikkeavat jonkin verran suomalaisesta, emme voineet suoraan ottaa näiden sanakirjojen järjestelmiä käyttöön.

Viittoman perusosat ovat käsimuoto, paikka ja liike. Laskimme omasta aineistostamme eri käsimuotojen yleisyyden ja järjestimme tämän tutkimuksen pohjalta viittomat lukuihin. Kunkin luvun sisällä on edelleen hierarkia, jonka mukaan viittomat on järjestetty. Mainittujen kolmen peruspiirteen lisäksi hakukriteerinä on viittoman yksi- tai kaksikätisyys. Sanakirjan hakupuu on kuvassa 7.

Kuva 7. Suomalaisen viittomakielen perussanakirjan hakupuu.

Haku voi ensikuulemalta tuntua monimutkaiselta, mutta kokemus on osoittanut, että viittomakieltä taitavalle kymmenen minuutin opiskelu riittää, ja sen jälkeen viittomat jo löytyvät kirjasta varsin vaivatta. Kirjan takana on myös suomenkielisten vastineiden aakkosellinen hakemisto, josta lienee eniten hyötyä viittomakielen opintojen alussa oleville.

Tekijöiden harras toive on, että maamme viittomakieliset voisivat tunnistaa omakseen sen kielen, jota Suomalaisen viittomakielen perussanakirja kuvaa – että heille syntyisi jälleennäkemisen tunne, kun he tutkivat kirjaa: kyllä, tämä on se kieli, jota päivittäin käytän.


Anja Malm on Suomalaisen viittomakielen perussanakirjan päätoimittaja.

Kirjallisuutta:

Prillwitz, Siegmund ym. 1989. HamNoSys. Hamburg Notation System for Sign Languages. An Introductory Guide. Version 2.0. Signum Press, Hampuri.

Rissanen, Terhi 1985. Viittomakielen perusrakenne. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja n:o 12. Helsinki.

Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998. Kuurojen Liitto ry ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki.

Viittomakielen kuvasanakirja 1973. Toinen korjattu painos 1977. Kuurojen Liitto ry. Helsinki.